Hae
Colour Outside the Lines

Tukholma lasten kanssa -minne mennä?

Me ollaan käyty lasten kanssa Tukholmassa todella monta kertaa vuosien varrella ja ajattelin nyt listata muutaman kivan jutun mitä siellä voi kokea lasten kanssa. Jos oon kirjoittanut aiheesta blogipostauksen, laitan linkin alle. 

Tukholman metrotunnelit

Me kuljetaan Tukholmassa aina julkisilla ja Tukholman metrotunnelit on todella hienoja. Ne on melkein jo elämys itsessään. Siellä kulkiessa kannattaa pitää silmät auki ja kurkkia välillä ylöspäin. 

Junibacken

Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka alle 10-vuotiaiden lasten kanssa. Junibackenissa sadut heräävät eloon. Astrid Lindgrenin sadut ovat varsinkin suuressa osassa täällä ja lapset pääsevät esimerkiksi leikkimään Peppi Pitkätossun talossa. Pääsylippuun kuuluva satujuna-ajelu on kiva, koska sen selostuksen saa myös suomeksi. 

Junibacken taaperon kanssa vs eskarilaisen kanssa

Historiska Museet

Historiallinen museo on täynnä koettavaa ja nähtävää! Me käytiin esikoisen kanssa aiemmin täällä joka ikisellä Tukholman reissulla, koska aina sieltä löytyi jotain uutta mitä ei oltu vielä nähty. Viikinkikokoelma on myös todella paljon parempi kuin Tukholman viikinkimuseossa (jonka esineet on lainassa historiallisesta museosta). Tänne pääsee helposti keskustasta ja tämä on vain kivenheiton päässä vanhasta kaupungista. 

Tukholman Historiska Museet

Vikingaliv

tekniska museet

Me käytiin Janin kanssa teknillisessä museossa ilman lapsia, mutta siellä olisi ollut kyllä lapsillekin todella paljon kaikkea! Plussaa hyvistä lastenhoitohuoneista. 

Tekniska Museet Tukholmassa

Kuninkaanlinna

Kuninkaanlinna on jo alueena todella vaikuttava ja jokapäiväinen vahdinvaihto on upeaa katsottavaa. Kuninkaanlinnassa on useampi museo ja museokauppa (jonne pääsee myös ilman museolippua) on tosi hieno. 

Tukholman kuninkaanlinna 

LIVRUSTKAMMAREN

Livrustkammaren eli kuninkaallinen varusvarasto sijaitsee Tukholman kuninkaanlinnan kellarikerroksessa. Se on UPEA! Näytillä on erilaisia pukuja, haarniskoita ja esimerkiksi kuninkaallisia hevosvaunuja. Museossa on myös kiva leikkihuone lapsille. 

Livrustkammaren Tukholmassa

Tukholman vanha kaupunki

Tukholman vanha kaupunki on ihana! Kaikki ne pikkuputiikit, kapeat kadut ja kauniin väriset talot. Lasten kanssa siellä on parasta tutkia näyteikkunoita, käydä jossain kahvilassa ja nauttia vaan siitä tunnelmasta. 

Monesta vanhan kaupungin ravintolasta saa sitä perinteistä ruotsalaista ruokaa eli lihapullia! 

Westfield Mall of Scandinavia

Mall of Scandinavia on ostoskeskus, josta löytyy ihan jokaiselle jotakin. Siellä on kauppoja, ravintoloita, kaksi isoa ruokakauppaa, elokuvateatteri, autoliikkeitä, apteekki ja onpa siellä nykyään myös 2nd hand-myymäläkin. 

Kauppakeskuksessa on myös upea leikkipaikka. Meidän suosikkikauppa on Lego Store, joka on muuten lähin Suomea oleva virallinen Lego-myymälä. 

Kuinka Tukholman Mall of Scandinaviaan pääsee?

Tukholman Westfield Mall of Scandinavia on Pokémon Go pelaajan unelmien täyttymys

Tukholman Lego Store 

Ruokakaupat

Isot ruokakaupat ulkomailla on parhaita, koska sieltä voi bongailla monia juttuja, joita ei Suomesta välttämättä saa. Mä aina etsin erilaisia gluteenittomia tuotteita, koska Suomessa valikoima oli pitkään aika rajallinen. 

Skyview

Tukholman SkyView on huikea kokemus! SkyView on lasinen pyöreä gondoli, joka vie sinut Avicii Arenan päälle -kirjaimellisesti! Areenan päältä on upeat näkymät Tukholman kattojen ylle 85 metrin korkeuteen. Gondoleita on kaksi ja liput kannattaa ostaa ennakkoon. 

Tästä mulla ei ole valitettavasti yhtään kuvaa eikä blogipostausta, koska käytiin kokeilemassa tätä vuonna 2011 eli vuosi sen avaamisen jälkeen. Tämä täytyy laittaa siis muistilistalle tulevia reissuja varten. 

Seuraavalla reissulla syyskuun lopussa ollaan menossa Paradox-museoon 12-vuotiaan toiveesta. Saatetaan samalla käydä kurkkaamassa myös millainen lähellä sijaitseva Kulturhuset on. Siellä pitäisi olla ainakin todella kiva kirjasto. Kirjoittelen näistä sitten meidän reissun jälkeen. 

Meillä on vielä kokematta ulkoilmamuseo Skansen, huvipuisto Gröna Lund ja Ocean Bus eli turistibussi, joka kulkee myös vedessä. Täytyy ehkä joku kesä tehdä reissu, jolla ollaan muutama yö Tukholmassa, niin ehditään käydä kokemassa nämä. 

Kerro alle sun parhaat vinkit tukholmaan! 

TULETHAN SEURAAMAAN MUN REISSUJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

ABBA The Museum Tukholmassa

Päivä Tukholmassa 6-vuotiaan kanssa

Vasa museet Tukholmassa

En ole yhtään aamuihminen ja muutama muu fakta minusta

Mikä on kielletty nautintosi?

Energiajuoma. En oo juonut energiajuomia montaa vuotta, mutta jossain vaiheessa, kun unettomuus ja sen tuoma väsymys alkoivat vaivata, oli pakko turvautua niihin. En osaa juoda kahvia ja väsymystä yritän taltuttaa energiajuomilla liian usein. Ehkä kerran viikossa tai harvemmin, mutta sekin on mun mielestä liikaa. 

Oon myös aika kranttu mitä energiajuomaa juon. Mulle kelpaa yleensä vaan Batteryn Jungled, joka maistuu eksoottisilta hedelmiltä. Oon nyt muutaman kerran ostanut myös Batteryn sokerintonta lemon-limeä ja Noccon vaaleanpunaista, mutta ei ne vedä vertoja tuolle Jungledille. 

Minkä kirjan olet viimeksi lukenut loppuun?

Viimeksi luin loppuun Tessa Baileyn kirjan Kesä kalastajan kainalossa. Se oli kivan kepeää lukemista ja yllätyin kuinka kuuma kirja oli! Täytyy ehkä kaivaa jostain lisää Tessa Baileyn kirjoja. 

Oon miettinyt uuden Kindle-lukulaitteen hankkimista, mutta ehkä odotan jos saisin sellaisen vaikka jouluna lahjaksi. Vink vink vaan tontuille. 


Mikä tuo sinulle onnistumisen tunteen?

Se, kun joku kehuu tekemääni työtä. Se saa uskomaan omiin taitoihin ja myös tottakai hymyn huulille. Siksi yritän parhaani mukaan myös kehua muita. 



Kuinka aloitat päiväsi?

Herään ja selaan hetken Instagramia samalla, kun yritän saada silmäni auki. Jumitan suihkussa, pesen hampaat, meikkaan (jos jaksan) ja puen päälle. 

En oo yhtään aamuihminen. Tai ehkä voisin olla, jos nukkuisin hyvin, mutta nukun yleensä niin huonosti, että aamut on mulle tosi raskaita kunnes pääsen ovesta ulos. 


Mikä on sinulle mieleisin juhlapyhä?

Ehdottomasti joulu! Rakastan joulua yli kaiken ja mun läheiset tietää sen. Äitini juuri sanoi, että radiossa oli mietitty, että suunnitteleeko joku muka jo joulua ja äitini oli ajatellut, että ”Sussu varmasti jo suunnittelee”. Joulu on mulle vuoden parasta aikaa ja rakastan siinä ihan kaikkea. Ihanaa, kun kohta saa taas jouluttaa ihan luvan kanssa. 



Jos voisit vaihtaa elämiä jonkun kanssa päiväksi, kenet valitsisit?

Hmmmm, vaikea sanoa. Ehkä jonkun Walt Disney Worldista videoita kuvaavan tubettajan kanssa, koska vähänkö olisi unelma-ammatti, kun saisi viettää kaikki päivät siellä! 

Mä niin toivon, että päästään joskus lähivuosina lasten kanssa Pariisin Disneylandiin. Haluaisin käydä kaikissa muissakin Disneyn puistoissa, mutta oon jo sujut sen ajatuksen kanssa, että pääsen sinne vasta, kun lapset on aikuisia, koska muuten reissut maksaa niin älyttömästi, ettei meillä niihin varmasti ole varaa vielä pitkään aikaan. 

Kenen kanssa sinä vaihtaisit elämiä päiväksi? 

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Gilmoren tytöt nyt Yle Areenassa

Disney+ sarja- ja leffatärpit syksylle

Pumpkin Latte ja keltainen second hand-takki