Hae
Colour Outside the Lines

Mistä mun joulufiilis syntyy?

Mä rakastan joulua, mutta muutamina aiempina vuosina minun joulufiilis on ollut aika hukassa. Viime vuonna kuitenkin huomasin, että minun joulufiilis oli palannut ja aloin pohtia mistä minun joulufiilis syntyy?

joulukoristeet ja kausivalot

Yksi ehdottomasti isoin juttu on se, että me laitetaan kausivalot kotona parvekkeelle ja ikkunoihin. Ne tuo niin tunnelmallista valoa jo syksyllä, kun illat on niin synkkiä ja pimeitä.

Toinen juttu on joulukoristeet. Mä laitan yleensä joulukoristeet esille jo marraskuun alussa. Laittaisin ehkä jopa aiemmin, jos lokakuun lopussa ei vietettäisi Halloweenia lasten toiveesta (aina ei juhlita, mutta usein edes jollain tavalla). Ne joulukoristeet tuo mulle hyvää mieltä ja minusta on ihanaa aamuisin ensimmäisenä nähdä joulukoristeet noustessani.

Joulumusiikki

Mä kuuntelen usein joulumusiikkia jo aikaisin syksyllä. Oikeastaan ehkä aloitan siinä vaiheessa, kun ekat lehdet alkaa tippua maahan puista, koska rakastan joulumusiikkia. Se on niin tunnelmallista ja rauhallista, että tykkään sen kuuntelemisesta.

Siitä myös selvästi mun joulufiilis syntyy jollain tasolla. Se vie mua joulua kohti pienin askelin.

jouluelokuvat

Mä katson oikeastaan vaan romanttisia komedioita ja yksi genre, joka on ihan mun suosikki, on jouluelokuvat. Siis tiedättekö ne Hallmarkin elokuvat, jossa nainen menee isosta kaupungista vanhaan kotikyläänsä ja rakastuu siellä paikalliseen farmariin (ja ehkä pelastaa kylänkin siinä sivussa)? Ne on ihan mun ykkösvalinta ja rakastan sitä, kun joulun alla Netflix täyttyy niistä.

Katson usein näitä jouluelokuvia myös keskellä kesää, jos en keksi muuta katsottavaa. Kuitenkin joulun alla mä katselen näitä tehdessäni ruokaa tai yksin syödessäni lounasta lounastauolla. Ja ne kyllä saa aikaan ihanan joulufiiliksen.

Joulutorit ja joulumarkkinat

Mun joulufiilis syntyy ihan vaikka vaan katselemalla kuvia tai videoita joulutoreista tai joulumarkkinoista. Parastahan niillä on kuitenkin itse vierailla.

Kuopion joulutori on todella kaunis ja ihanaa, kun se järjestetään vuodesta toiseen. Viime vuonna käytiin lasten kanssa Helsingissä Tuomaan markkinoilla ekaa kertaa ja siellä oli ihanan jouluinen tunnelma. Harmillisesti oli tosi kylmä, joten ei viivytty siellä pitkään. Tänä vuonna me Janin kanssa mennään käymään Tampereella just sopivasti siihen aikaan, kun Tampereen joulutori on vielä pystyssä, joten varmastikin käydään siellä.

Haaveilen reissuista Tukholman tai Tallinnan joulutoreille, mutta ne taitaa jäädä ensi vuoteen.

glögi

Se ihana tuoksu, joka glögistä lähtee, on huumaava! Me ostetaan Janin kanssa ekat glögipullot kaupasta aika lailla silloin kun ne sinne ilmestyvät näkyville eli noin lokakuun puolessa välissä. Juodaan glögiä joulun alla vähintään 10 litraa, koska mikä olisi sen parempaa kuin kääriytyä iltaisin viltin alle juomaan glögiä ja katsomaan jouluelokuvaa?

perhe

Isoin asia, mistä mun joulufiilis syntyy, on kyllä ehdottomasti oma perhe. Se kun ollaan kaikki koolla, tehdään pipareita ja kuunnellaan joululauluja. Tai kun käydään yhdessä pulkkamäessä tai juodaan kuumaa kaakaota ulkoilun jälkeen.

Ei mulla ehkä sitä joulufiilistä olisi (ainakaan näin suuresti) yksin. Oon onnekas, että saan viettää joulua joka vuosi perheeni kanssa.

Mistä sun joulufiilis syntyy?

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA JOULUVALMISTELUITA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Kuivatut appelsiinit joulukoristeeksi

Ihanat ja helpot joulukoristeet kartongista

25 valintaa jouluun liittyen

Triplan Limone -ravintola

Mun esikoinen muutti viime vuonna Helsinkiin ja tämän takia nykyään tulee käytyä täältä Kuopiosta Helsingissä vähän useammin kuin aiemmin. Viimeksi, kun oltiin esikoisen luona mun serkun (ja esikoisen kummitädin) kanssa, käytiin testaamassa Triplan Limone -ravintola.

Ravintola oli houkuttelevasti kulmauksessa, meillä oli kaikilla karmea nälkä eikä sinänsä tutustuttu menuun etukäteen ihan hirveästi. Tiedettiin vaan sieltä saavan italialaista ruokaa ja jotain gluteenitonta, että mullekin olisi syömistä.

Palvelu oli erinomaista. Oltiin liikkeellä myöhäiseen lounasaikaan, joten ihan hirveästi porukkaa ei ollut palveltavana. Meiltä käytiin useaan otteeseen kysymässä onko kaikki hyvin tai tarvitaanko jotain lisää ja kun kysyin pizzapohjan gluteenittomista jauhoista, haettiin minulle keittiöstä nähtäväksi tuoteseloste.

Tilattiin alkuun yhteinen antipastolautanen, koska oltiin niin nälkäisiä ja otettiin kyytipojaksi kaikki valkoviiniä. Tilattiin suoraan karahvi, koska hintaero kolmeen lasilliseen oli aika mitätön. Antipastolautasen kanssa tuotiin pöytään leipää. Gluteenitonta leipää ei ollut tarjolla.

Serkkuni ja esikoinen tilasivat molemmat pastaa. Itsekin vähän himottelin pastaa, mutta harmillisesti sitä ei saanut gluteenittomana.

Serkkuni tilasi Spaghetti Alla Carbonaran eli pastan, jossa oli ”Guanciale” ilmakuivattua porsaan poskea, kevyt kermaa, kananmunaa ja parmesaani juustoa. Esikoinen taas tilasi Spaghetti Al Ragu-pastan, jossa oli naudan jauhelihakastike ja parmesaani juustoa. Pastat olivat ihan järjettömän isoja ja esikoinen ei jaksanutkaan syödä annostaan ihan loppuun asti.

Minä tilasin pizzaa, koska sitä sai gluteenittomana. Mietin ensin risottoa, mutta siitä oli vain kaksi kasvisannosta eikä mieleni tuolloin tehnyt sellaista.

Valintani oli Pizza di Parma, jossa oli täytteenä tomaattikastike, mozzarella, rucola, kirsikkatomaatti, buffalo mozzarella, parmigiano reggiano, neitsyt oliiviöljy. Pizza oli todella hyvä, mutta jaksoin syödä siitä vain noin puolet. Onneksi sain loput mukaan, kun pyysin ja söinkin pizzaa sitten myös iltapalaksi.

Ruoka oli hyvää, mutta ei sellaista huippuravintolan tasoista. Voisin hyvin mennä tuonne lasten kanssa syömään, koska vaihtoehtoja oli todella paljon. Eniten kiitosta kuitenkin saa ystävällinen palvelu!

Onko Triplan Limone -ravintola sulle tuttu?

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Buolu Cafe & Ristorante lasten kanssa

Helsingin rautatieaseman Olivia -ravintola lasten kanssa

Amarillo Kuopio lasten kanssa