Pumpkin Latte ja keltainen second hand-takki
*Sisältää mainoslinkkejä
Tämä keltainen second hand-takki on ollut kesäkuusta asti mun kaapissa, mutta hirveän montaa kertaa en ole kerennyt sitä vielä pitää, kun oli niin lämmintä. Syksyllä aion käyttää sitä kuitenkin todella paljon.
Viime viikolla vaihtui syyskuu, joten Pumpkin Latte tuli myyntiin kahviloihin ja satuin just ekana myyntipäivänä paikalle. Pitihän sitä maistaa ja olin aika yllättynyt, että tää Pumpkin Latte oli paljon paremman makuista kuin viime vuonna.
Oon yrittänyt nyt keksiä mahdollisimman paljon kivoja yhdistelmiä mun vaatekaapin vaatteista, koska oon hieman kerryttänyt painoa kesän aikana enkä halua ostaa uusia vaatteita. Tämä on ollut kuitenkin aika hankalaa, kun monet kivat vaatteet ei just nyt mahdu päälle.

En anna sen kuitenkaan lannistaa itseäni vaan yritän syödä enemmän kasviksia ja vähemmän herkkuja, liikkua hieman enemmän ja muistaa olevani ihana ihan minkä painoisena vaan. Koska tiedän, että siinä vaiheessa kun alan ruotia ulkonäköäni itselleni, kierre on valmis, haluan lisää herkkuja ja paino ei varmasti liiku kuin ylöspäin.
Tämä keltainen second hand-takki oli ihana löytö kesäkuussa, kun Kuopioon avautui uusi kiva kirppis FOMO keskustaan. Löysin samalla kirppistelykerralla muutakin kivaa ja yksi niistä löydöistä oli tässä postauksessakin näkyvä keltainen neuleliivi.
Käytin ekaa kertaa nyt näitä kahta yhdessä ja niistähän tuli oikein mainio kombo! Aion varmasti yhdistää ne muihinkin alaosiin syksyn aikana.

Takki: 2nd hand / Gina Tricot (*samantyylinen)
Neuleliivi: 2nd hand / Stradivarius (*samantyylinen)
Hame: Y.A.S (*samantyylinen)
Tennarit: Even&Odd (*samantyyliset)
Aurinkolasit: Specsavers (*samantyyliset)
Helmet: itse tehty (*samantyyliset)

Kävin hakemassa tämän Pumpkin Latten Espresso Housesta ja aion mennä kyllä ehdottomasti maistamaan myös Pumpkin Chai Lattea, joka heillä oli myös myynnissä. Voin sitten vaikka vertailla niiden makua tänne!
Joko sulla on syksy mielessä?
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Kuopion museon vieraileva apinanäyttely
Käytiin kesällä kuopuksen kanssa Kuopion museossa. Kohteeksi valikoitui juuri Kuopion museo, koska siellä on tällä hetkellä esillä vieraileva apinanäyttely.
Näyttelyssä on esillä yli 60 erilaista apinaa. Apinat! on Skotlannin kansallismuseon (National Museums Scotland) ja Nomad Exhibitionsin yhteistyössä tuottama kiertonäyttely.
Näyttely on esillä 29. syyskuuta 2024 saakka.

Näyttely oli todella hieno, mutta ehkä siellä olisi voinut hieman pidempään viettää aikaa. Meidän malttamaton 7-vuotias kun juoksi näyttelyn läpi alta aikayksikön ja minun piti tietysti yrittää pysyä hänen perässään. Minulla on onneksi museokortti, joten täytyy yrittää päästä käymään näyttelyssä vielä uudelleen ennen sen päättymistä.
Näyttelyssä on tarjolla paljon erilaisia ja maksuttomia opastuksia, joten kannattaa kurkata ne museon sivuilta, jos suunnittelee vierailua museoon. Yksi opastuksista alkoi juuri meidän lähtiessä. Yksin olisin ehkä mennyt kuuntelemaan tuon, mutta lapseni olisi ollut toista mieltä.

Huomattiin vasta lähtiessä, että näyttelyyn olisi ollut lapsille hauska tehtävävihko, jonka avulla näyttelystä olisi ehkä saanut hieman enemmän irti myös perheen pienimmät. Näitä sai lainata näyttelyssä olemisen ajaksi ja ne löytyivät näyttelyn sisäänkäynniltä.
Tämä olisi varmasti ollut kiva lisä näyttelyyn.

Kuopion museo on uudistunut muutaman vuoden sisällä ja tykkään siitä, että vanha puoli on aikalailla samanlainen kuin ennenkin. Siellä on luonnontieteellinen museopuoli ja lapsuudestani tuttu hirsimökki, joka haisee savulta. Museo on upea rakennus niin sisältä kuin ulkoa, joten on ihanaa, että se on kunnostettu.
Museoon on uudistuksen myötä rakennettu lapsille todella kiva leikkihuone, joka löytyy vanhan puolen toisesta kerroksesta. Käytiin leikkimässä hetki ja kierrettiin aika pikavauhtia myös muut museon näyttelyt. Ollaan käyty lasten kanssa Kuopion museossa noin kerran vuodessa, joten ehkä tällä kertaa ei siksi jaksanut kiinnostaa 7-vuotiasta ihan kaikki mitä museossa on.

Mutta sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa! Nimittäin sitä, että mennään museoon taas uudelleen piakkoin.
Kuopion museoon pääsee alle 18-vuotiaat maksutta ja tämä koskee myös tuota kiertävää apinanäyttelyä. Minulla on lahjaksi saatu museokortti, joten me ei maksettu museokäynnistä mitään. Normaali aikuisten lippu maksaa 13€ (opiskelijat ja eläkeläiset 7€) ja apinanäyttelystä ei tule lisämaksua.
Ostettiin museokaupasta apinapehmo mukaan, joka sitten roikkuikin lapsen kädessä tai kaulassa koko loppupäivän.
Käytiin vielä lähtiessä halailemassa gorillaa, joka oli museon aulassa sitä varten.
Kuopion museo on ihan meidän vakiokohde lasten kanssa. Kiertää voisi vaikka koko päivän ja museon kahvila on ihanan näköinen, mutta vielä ei ole ehditty sitä testaamaan.
Onko kuopion museon kiertävä apinanäyttely sulle jo tuttu?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN REISSUJA JA ELÄMYKSIÄ MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:


1