Hae
Colour Outside the Lines

Lounaspaikkana Iisalmen Rosso

Mun piti loppukeväästä käydä TT-kuvassa Iisalmessa (kiitos hyvinvointialueen) ja kuvaus oli juuri ennen lounasaikaa. En saanut syödä ennen kuvausta ollenkaan, joten kuvauksen jälkeen mulla oli kiljuva nälkä. Äitini oli mun kanssa päiväretkellä Iisalmessa ja meidän lounaspaikaksi valikoitui Iisalmen Rosso.

Ei oltu kumpikaan käyty aiemmin Iisalmen Rossossa, mutta monessa muussa Rossossa kyllä. Paikka oli mun mielestä tosi kivasti sisustettu ja ikkunoista näkyi ostoskadulle.

Aloitettiin molemmat raastepöydästä (tottakai, koska Rossossa oltiin) ja ruokaa odoteltiin aika vähän aikaa. En ollut tainnut saada edes syötyä tuota raastettani loppuun, kun ruoka jo tuli.

Mä kävin tosiaan siellä TT-kuvassa ja sain siellä varjoaineen, joka maistui ihan raudalle. Se varjoaine maistui suussa vielä loppupäivän ja tämän takia en ehkä oo maailman paras arvioimaan oliko ruoka hyvää.

Me molemmat tilattiin lounaaksi tomaattista kanarisottoa, joka oli yksi päivän lounasvaihtoehdoista. Se taisi olla ainut gluteeniton vaihtoehto, joten sillä itse sen valitsin.

Annokset oli ihan todella suuret enkä jaksanut syödä tästä kuin puolet. Kana oli hyvää ja risottokin oli ihan ok, mutta jotenkin tuo tomaattikastike ja se raudanmaku mun suussa joko taistelivat keskenään tai sitten en vaan ihan hirveästi välittänyt tuosta tomaattikastikkeesta. En myöskään itse hirveästi välitä tekstuurina tomaattipaloista lämpimässä ruoassa.

Jälkkäriksi sai kahvia, teetä tai kaakaota ja kävinkin hakemassa itselleni kaakaon ja äitini joi kahvin. Ravintola oli yhdistetty Sokos Hotelliin käytävällä (jonka varrella vessatkin olivat) ja jotenkin ainakin tästä kahvipöydästä tuli mieleen hotellin aamupala. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt yhtään, koska mun mielestä tuo sopi sisustukseen oikein kivasti ja näytti kauniilta. Minusta oli myös kiva, että keittiöön näki sisälle.

Ravintolan miljöö oli mun mielestä kaunis ja voisin syödä siellä uudelleenkin vaikka lasten kanssa.

Onko Rosso sulle tuttu ravintola?

TULETHAN SEURAAMAAN MUN MATKOJA JA RAVINTOLAKÄYNTEJÄ MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Rosso Rovaniemi lasten kanssa

Amarillo Kuopio lasten kanssa

Bistro Ohto lasten kanssa

Aloitettiin kesällä uusi harrastus

Aloitettiin kesällä uusi harrastus Janin kanssa. Alettiin nimittäin pelata keskenämme tennistä.

Ollaan mietitty jo hetki, että olisi kiva löytää joku yhteinen liikuntaharrastus, joka innostaisi molempia. Jani antoikin mulle vapaat kädet miettiä mitä aletaan yhdessä harrastaa, että laji on varmasti mieleinen.

En oo harrastanut liikuntaa kunnolla vuosiin, joten oli tärkeää, että laji olisi mieluinen eikä harrastukseen lähteminen ärsyttäisi vaan se olisi kivaa. Näin liikunnan ilo pysyisi varmasti pitkään.

Päätin, että aletaan harrastaa tennistä ja niinpä me ilmoittauduttiin alkeiskurssille. Se kesti yhteensä neljä tuntia -kaksi tuntia kahtena eri päivänä ja siellä opeteltiin peruslyönnit.

Jani ei ollut koskaan pelannut tennistä aiemmin, minä olen harrastanut sitä lapsena muutaman vuoden. En kuitenkaan koskaan ollut kovin hyvä vaan pelasin, koska se oli kivaa. Harrastus loppui kuitenkin lyhyeen, kun mulla oli hieman tökerö valmentaja, joka sanoi, ettei minusta koskaan ole mihinkään eikä harrastukseen meneminen ollut enää hauskaa.

Oli ihana huomata, että vaikka taidot eivät olleet tallella, pelaaminen oli yhtä hauskaa kuin muistin sen aiemminkin olleen. Käytiin kesällä useamman kerran pelailemassa kahdestaan ulkokentillä, jotka on Kuopiossa kaupungin ylläpitämiä ja kaikille käytössä. Niiden käyttö ei maksa mitään ja pelivarauksen voi tehdä samalle viikolle kentän ulkopuolelta löytyvään varauslistaan.

Tämän lisäksi otettiin vakiovuoro sisähalliin, joka on meillä kerran viikossa. Vaikka kumpikaan meistä ei ole mitenkään erityisen hyvä pelaamaan, tulee pelatessa aina hiki pintaan ja se on tässä vaiheessa tärkeintä.

Saatetaan jossain vaiheessa harkita valmennukseen menemistä, mutta just nyt on kiva vaan höntsäillä ja pelata niin, että puolet ajasta osutaan palloon ja puolet ajasta ei.

Kaikista tärkeintä on ollut kuitenkin saada se liikunnan ilo takaisin ja oikeasti huomata, että kyllähän minusta on liikkujaksi. Ehkä tämä onnistumisen tunne vie eteenpäin niin, että tulisi liikuttua muutenkin enemmän. Talvella ei ulkokenttiä oikein voi käyttää, joten pitää keksiä tenniksen rinnalle jotain muuta.

Mitä sinä harrastat?

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

IBS kuulumisia ja vihreä lempparibleiseri

Syksyn suunnitelmia

Tuulisen päivän asu ja ajatuksia muuttuneesta painosta