Hae
Colour Outside the Lines

Relove kahvila Stockmannilla gluteenittoman silmin

Oon nähnyt somessa todella pitkään jo, kun ihmiset hehkuttaa Helsingin Reloven kahvilan puolta ja halunnut kokeilla tätä itse. MIltä siis näytti Helsingin Relove kahvila gluteenittoman silmin?

Nyt kun esikoinen asuu Helsingissä, tulee Helsinkiä kierrettyä ihan eri tavalla, koska siellä tulee käytyä vähintään parin kuukauden välein. Nyt on aikaa oikeasti tutustua eri paikkoihin ja kävin keväällä Helsingin Relove kahvilassa kahdesti, koska ekalla kerralla tykästyin siihen niin paljon.

Ekalla kerralla menin serkkuni kanssa, kun odoteltiin esikoista koulusta. Mietittiin mikä paikka olisi jo heti kymmenen jälkeen auki ja mistä minäkin saisin jotain syötävää. Ongelma on usein se, että tarvitsen gluteenitonta, laktoositonta ja kalatonta syötävää eikä ihan joka paikka täytä näitä kaikkia vaatimuksia.

Muistin, että olin nähnyt somessa monta kertaa miten ihana paikka Relove kahvila on ja ehdotin, että käydään kurkkaamassa joko se olisi auki. Olihan se! Itse tilasin gluteenittoman saaristolaisleivän hummuksella, avokadolla ja pikkelöidyllä punasipulilla sekä kaakaon. Serkkuni tilasi jääteen ja täytetyn croissantin.

En ollut koskaan ennen syönyt hummusta, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Mun IBS ei myöskään ihan hirvittävästi yleensä tykkää sipulista, mutta en tiedä oliko tuossa pikkelöinnissä joku taika, koska tämä ei aiheuttanut minulle minkäänlaisia oireita.

Yleensä vältän viljaa eli en syö ollenkaan vehnää, kauraa, ohraa tai ruista. Nämä nimittäin kaikki aiheuttavat minulle oireita. Tästä saaristolaisleivästä en kuitenkaan kysynyt tuoteselostetta, koska ulkona syödessä on usein todella vaikea saada mitään minulle sopivaa ja olin onnellinen, kun tämä ei aiheuttanut minulle minkäänlaisia oireita.

Itse asiassa niin onnellinen, että seuraavalla Helsingin reissulla ehdotin esikoiselle ja hänen ystävälleen, että mennään syömään tuonne Reloven kahvilaan ja tilasin saman annoksen uudelleen. Tällä kertaa otin juomaksi itse jääteetä ja sekä esikoinen että hänen ystävänsä tilasivat jääkahvia. He söivät myös todella täyttävän kasvissosekeiton ja täytetyn croissantin.

Olin iloisesti yllättynyt, kun huomasin miten paljon erilaisia gluteenittomia vaihtoehtoja tuolla oli oikeasti tarjolla! Vitriinissä oli useampi makeakin vaihtoehto, jotka olivat gluteenittomia.

Vielä on testaamatta paikan all day breakfast, josta oon kuullut pelkästään hyvää! Se on käytävä syömässä joku kerta, kun olen Helsingissä esikoisen luona käymässä.

Samassa tilassa toimii myös kirppis, joka on aina täynnä kaikkia ihanuuksia, mutta kummallakaan käynnillä me ei kirppiksen puolelta löydetty mitään itsellemme.

Onko Relove sulle tuttu kahvila?

TULETHAN SEURAAMAAN MUA JA MUN MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Buolu Cafe & Ristorante lasten kanssa

Parhaat gluteenittomat pinaattiletut

Amarillo Kuopio lasten kanssa

Minä heinäkuussa x 10

Mun blogi täytti viime vuonna 10 vuotta ja mun oli tarkoitus tehdä joka kuukaudesta postaus, jossa on kuva minusta tietyltä kuukaudelta 10 vuoden ajalta. Tämä jäi kuitenkin kesken, kun sainkin yllättäen töitä ja blogille ei ollut samalla tavalla aikaa. Jatkan tätä postaussarjaa nyt heinäkuun osalta ja kaivan kuvan jokaisesta heinäkuusta viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

2014

10 vuotta sitten mulla oli ensimmäinen iPhone ja opettelin ottamaan ekoja selfieitä. Melkein jokainen kuva on siis tätä luokkaa, että vain puolet naamasta näkyy.

Oltiin 10 vuotta sitten heinäkuussa mun pikkuserkun häissä ja tämä kuva onkin otettu just ennen sinne lähtöä. Rakastin tuota maksimekkoa, jonka olin ostanut ennen häitä.

2015

Yhdeksän vuotta sitten vietettiin ekaa kesää Janin kanssa yhdessä ja asuttiinkin jo yhdessä. Tämä kuva on otettu kauppareissulta esikoisen kanssa, kun tykkäsin mun asusta ihan tosi paljon.

Nuo pinkit Vansin tennarit oli ihan mun lempparit ja rakastin yli kaiken myös tuota Ted Bakerin laukkua, jonka myöhemmin totesin todella epäkäytännölliseksi.

2016

Kahdeksan vuotta sitten oltiin just muutettu isompaan vuokra-asuntoon ja odotettiin meidän kuopusta. Laskettuun aikaan oli melkein kolme kuukautta vielä aikaa.

Ted Bakerin laukku oli edelleen kovassa käytössä. Tuo haalari oli ihan huippu, mutta en jotenkin osannut enää käyttää sitä raskauden jälkeen. Se oli myös tosi hankala imettäessä, joten se taisi saada aika pian uuden kodin.

2017

Seitsemän vuotta sitten meillä oli vajaan vuoden ikäinen vauva ja muistan, kun otettiin nämä kuvat enkä laittanut näitä minnekään, koska ajattelin näyttäväni ihan kamalalta. Miten sitä onkin itselleen niin kamalan ankara?

Nyt näen vaan äidin työntämässä vaunuja.

2018

Kuusi vuotta sitten värjäsin hiukset pinkiksi ja väri haalistui hauskasti toffeen väriseksi. Rakastin sitä väriä, mutta oma tummanruskea värini puski aika pian läpi enkä jaksanut värjätä hiuksia koko ajan.

Tämä keinu oli muuten ihan paras kuopuksen kanssa!

2019

Viisi vuotta sitten käytiin Janin kanssa asuntomessuilla Kouvolassa ja oli aivan järkyttävän kuuma kesäpäivä. Siis ihan hirvittävä helle eikä tietenkään ollut minkäänlaisia ilmastointeja missään päällä.

Kaiken lisäksi junassa oli ilmastointi rikki kotimatkalla. Jotenkin sitä silti selvittiin.

2020

Neljä vuotta sitten en ollut oikein sujut mun kehon kanssa ja kuljin lähes koko kesän tällaisissa todella väljissä mekoissa. Tämä esimerkiksi oli yksi mun lemppareista.

2021

Kolme vuotta sitten aloin hyväksymään, että vaikka mulle on kertynyt painoa enemmän, oon silti aika ihana just sellaisena kuin olen.

Oltiin myös suunnittelemassa meidän häitä seuraavalle kesälle.

2022

Kaksi vuotta sitten heinäkuussa Designkavereilla oli Iloinen Kesäkauppa Matkuksessa ja olin töissä aikalailla koko kesän. Oli aika kivaa vaihtelua, kun normaalisti on kauppa vaan joulun alla.

Nämä kuvat oli sellaisia, joita otin huvikseni kaupalla ihanista tuotteista, mutta jotenkin ajattelin näyttäväni kamalalta enkä ehkä edes niitä julkaissut. Nyt nämä näyttää mun silmään ihan kivalta.

2023

Viime vuonna käytiin ystävän kanssa katsomassa Barbie-leffa ja pukeuduin sinne täysin pinkkiin asuun. Tämä asu on ollut tämänkin jälkeen monesti käytössä.

2024

Tänä vuonna heinäkuussa pukeuduin monesti tähän Lidlin pellavamekkoon, joka oli ihanan viileä. Vihaan hellettä (siis sellaista todella kuumaa hellettä) ja tämä kesä oli yhtä kärsimystä.

Lisää heinäkuun asuja TÄSSÄ POSTAUKSESSA!

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Kolmas hääpäivä eli nahkahääpäivä

Meidän heinäkuu kuvina

Mun lempimuistot lapsuudesta