Oltiin koko perheellä Nurmeksen Bomballa juhannuksena ja päästiin testaamaan uudenkarhea Bistro Ohto lasten kanssa ensimmäisten joukossa. Oltiin nimittäin melkein ekat asiakkaat a la carte-illallisella ja syötiin siellä myös aamiaista kahtena aamuna.

a la carte-illallinen

Bistro Ohto on Break Sokos Hotel Bomban uusi ravintola, joka sijaitsee hotellin kantaosan ja uuden järvisiiven välissä. Ravintolasta on upeat maisemat Pieliselle ja kesällä käytössä on myös ulkoterassi, jossa voi nauttia kauniista maisemista syödessä upeaa ruokaa.

Mä tykkään ihan suunnattomasti ravintolan värimaailmasta ja sisustuselementeistä. Ravintola on todella tyylikäs ja kutsuva.

Meitä Janin kanssa vähän mietitytti miten meidän lapset jaksaa istua illallisella, kun he on vähän vilkkaamman puoleisia eikä olla ihan hirvittävän paljon käyty ravintoloissa yhdessä. Enemmänkin ollaan käyty syömässä vain pikaruokaa.

Onneksi hotellin henkilökunta oli aivan todella ihanaa porukkaa ja ottivat lapset vastaan todella kivasti. Ainut miinus avajaispäivänä oli, että värikyniä ei ollut vielä saatavilla (olivat jääneet jumiin matkalle) ja lastenlistan takana olevaa värityskuvaa ei siis päässyt värittämään. Onneksi ihana tarjoilija tarjoitui kuitenkin antamaan lapsellemme mustekynän ja harmitus oli tiessään.

Oltiin ravintolaan mennessä todella nälkäisiä ja tilattiinkin kaikki alkuruoat, koska keittiön jono oli todella pitkä. Pieni miinus tällekin ravintolalle, ettei lastenlistalla ollut alkuruokia ollenkaan. Onneksi kuitenkin tarjolla oli alkuruoaksi leipää ja sitä sai myös gluteenittomana, joten me tilattiin sekä tavallista että gluteenitonta leipää ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Jani tilasi alkuun lohikeittoa, josta 7-vuotias söi varmaan ainakin puolet. Jos olisi tajuttu hänen syövän sitä niin innolla, niin oltaisiin tilattu hänelle oma annos. Ensi kerralla ollaan viisaampia. 12-vuotias tilasi oman annoksen tätä ja keitto oli kuulemma taivaallista.

Itse en lohikeittoa kala-allergisena tietenkään tilannut. Tilasin tartar-pihvin, joka oli yllättävän hyvää. Olin hieman skeptinen tämän suhteen, mutta listalla ei ollut muuta minulle gluteenittomana ja kala-allergisena sopivaa alkuruokaa, joten tilasin tämän ja yllätyin positiivisesti.

Jani tilasi Virgin Hugo-mocktailin, joka oli hauskan kirpsakka.

Pääruoaksi 7-vuotias tilasi lasten lihapullat, joihin hän oli todella tyytyväinen. 7-vuotias tykkää todella paljon kalasta, mutta jotenkin aina ravintolassa hän menee sillä turvallisimmalla vaihtoehdolla eli usein lihapullilla. Täytyy yrittää ohjata häntä maistelemaan vähän erikoisempiakin ruokia ravintolassa tästä eteenpäin, koska usein hän yllättyy itsekin huomatessaan jonkin olevan hyvää.

Minä tilasin grillipihvin, jossa oli ruokalistan mukaan naudan flank steak, grillivoita, broccoliinia, pikkelöityä punakaalia ja omenaa, salaattia, kevätsipulia ja paahdettua perunaa. Annos oli todella hyvä. Unelmoin noista perunoista ja pihvistä tälläkin hetkellä.

Jani tilasi katkarapupastan ja tykkäsi annoksesta niin paljon, että alkoi miettiä miksei useamminkin tilaa ravintolassa pastaa. 12-vuotias tilasi Bistron leikkeen (joka muuten oli gluteeniton vaikka oli leivitetty ja itsekin mietin tämän tilaamista ensin). Hän myös tykkäsi ruoastaan ihan todella paljon.

Jälkiruoaksi kaikki muut paitsi 12-vuotias tilattiin lämmintä suklaakakkua raparperihillokkeella, marinoidulla mansikalla ja vaniljajäätelöllä. Minä ja 7-vuotias tosin oltiin niin täynnä jo, että jaksettiin syödä vain puolet jälkkäreistä ja loppu pöytäseurue söi meidän jälkkärit loppuun. Annos oli gluteeniton, josta iso plussa. Maku oli taivaallinen.

12-vuotias tilasi pitkän pohdinnan jälkeen sitruunaposset-annoksen marinoidulla mansikalla ja kristallisuklaalla ja oli oikein tyytyväinen valintaansa. Meidän tarjoilijan lemppari oli kuulemma kolmas jälkiruoka, joka olisi ollut marenkia ja mascarponevaahtoa hedelmillä, mutta kukaan meistä ei maistanut sitä tällä kertaa.

Ravintola oli koko ajan täynnä, mutta silti meiltä käytiin moneen kertaan kysymässä maistuuko kaikki. Palvelu oli siis erinomaista koko aterian ajan.

Lapsetkin jaksoivat ihmeen hyvin koko aterian. Vähän 7-vuotiaalla meinasi tylsyys iskeä välillä, mutta oltiin kovana eikä annettu hänelle puhelinta tällä kertaa käteen. Päätettiinkin, että yritetään käydä lasten kanssa useammin ravintolassa, että he oppivat maistelemaan uusia juttuja ja kärsivällisesti odottamaan ruokaa.

Kaiken kaikkiaan ruokailu oli todella hyvä ja menisin ravintolaan vaikka heti uudelleen illalliselle.

aamiainen

Syötiin samassa ravintolassa aamiainen kahtena aamuna ja oltiinkin ekojen hotellivieraiden joukossa, jotka pääsi Bistro Ohtoon aamiaiselle. Aamiainen nimittäin tarjoiltiin ensimmäistä kertaa tuolla meidän ekana aamuna.

Hotelli oli aivan täynnä ja me oltiin molempina aamuina liikkeellä just pahimpaan ruuhka-aikaan. Mikään tarjolla oleva asia ei kuitenkaan loppunut missään vaiheessa kesken, vaikka joitain asioita joutui hetken odottamaan.

Gluteeniton valikoima aamupalalla oli ihan hyvä. Oli useampaa eri leipää ja oli riisipiirakoita. Kaikki gluteenittomat tuotteet oli pakattu yksittäisiin muovipusseihin, joten kontaminaatioriski oli selvästi minimoitu. Lisää tuotteita sai pyytämällä, jos ne oli pöydästä loppu.

Hieman olin kyllä pettynyt siihen, että ei-gluteenittomille oli tarjolla neljää erilaista makeaa jälkiruokaa sekä lettuja ja gluteenittomassa pöydässä valikoima ei ollut kovinkaan suuri. Mutta iso plussa siitä, että kaikissa gluteenittoman pöydän tuotteissa oli ainesosaluettelot esillä! Me kun ei 7-vuotiaan kanssa voida syödä ohraa, kauraa, vehnää tai ruista missään muodossa.

Aamiaisen paras juttu meidän lasten mielestä oli ehdottomasti suklaaputous, johon sai dipata vaahtokarkkeja. Toinen 12-vuotiaan ja Janin suosikki oli mehukoneesta löytynyt mustikkamehu. Jani myös arvosti kovasti aitoja karjalanpiirakoita.

Suosittelen testaamaan ravintolan sekä illallisella että aamiaisella,
jos olet Nurmeksen suunnalla!

TULETHAN SEURAAMAAN MUN MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Buolu Cafe & Ristorante lasten kanssa

Break Sokos Hotel Bomba lasten kanssa

piirakkapaja Bomban talolla

Viime viikolla tuli ensi-iltaan elokuva Se päättyy meihin ja käytiinkin esikoisen kanssa katsomassa se melkein heti. Jos elokuva pohjautuu kirjaan, mä tykkään lukea kirjan aina ennen elokuvan katsomista.

Tämä kirja itse asiassa oli yksi mun esikoisen lemppareista jo muutama vuosi sitten ja hän on kehunut kirjaa mulle todella paljon. Jotenkin mulla ei oo vaan ollut aikaa lukea sitä ennen tätä kesää. Nyt kun leffa oli tulossa ensi-iltaan, otin itselleni deadlinen lukea se ennen leffaan menoa.

Koska leffa oli tulossa, oli kirjastossa tietenkin aikamoinen jono kirjaan ja olin jo varma, etten saa sitä kirjastosta ajoissa. Onnistuin kuitenkin saamaan varauksen itselleni hieman ennen heinäkuun loppua ja sopivasti juuri ennen kuin lähdin Helsinkiin tekemään esikoisen muuttoa.

Menin junalla, joten mulla oli hyvin aikaa lukea reilun neljän tunnin junamatka kirjaa. Uppouduin kirjaan täysin vaikka olin nähnyt elokuvan trailerin ja tiesin hieman mitä tuleman pitää.

colleen hoover – se päättyy meihin

Kirja kertoo Lily Bloomista, joka asuu Bostonissa ja haaveilee oman kukkakaupan avaamisesta. Lilyllä on ollut vaikea lapsuus väkivaltaisen isän ja kaiken sen väkivallan villaisella painavan äidin kanssa. Kirjan alussa Lilyn isä on kuollut ja hän haluaa pakoon kaikkea, joten hän googlettaa lähimmän asuintalon kattoterassin ja kiipeää sinne hengittämään.

Tuolla katolla ollessaan Lily törmää Rile Kincaidiin, nuoreen neurokirurgiin. Lily on haltioitunut miehestä, mutta tämä ei halua kuin yhden illan juttua ja Lily ei ole valmis sellaiseen.

TÄSTÄ ETEENPÄIN JUONIPALJASTUKSIA! Hyppää postauksen loppuun, jos et halua tietää mitä kirjassa tai elokuvassa tapahtuu.

Aikaa kuluu ja Lily saa avattua oman kukkakauppansa. Sattumalta hän palkkaa avukseen Rilen siskon Allysan ja törmää tämän kautta Rileen uudelleen. Rile ei edelleenkään halua suhdetta, mutta muutaman sattuman kautta he kuitenkin alkavat seurustella ja elämä on ihanaa.

Kunnes Rile suuttuu Lilylle ensimmäisen kerran ja lyö Lilyä. Rile on pahoillaan heti tämän tapahduttua, joten Lily ajattelee, että Rile oli humalassa ja tämä ei tule tapahtumaan enää uudelleen.

Kunnes seuraavalla kerralla Rile työntää Lilyn alas portaissa. Taas Lily ajattelee, ettei Rile oikeasti tarkoittanut sitä ja ei tee tätä uudelleen.

Kunnes Rile lyö Lilyn tajuttomaksi ja melkein raiskaa tämän. Tällä kertaa Lily lähtee karkuun eikä palaa suhteeseen enää takaisin.

Kirjassa käydään myös takaumina läpi Lilyn teinivuosia Plethorassa, jolloin hänen isänsä oli hyvin väkivaltainen hänen äitiään kohtaan. Naapuritalo oli tyhjillään ja Lily tutustui siellä piilotelleeseen Atlakseen, häntä muutaman vuoden vanhempaan teinipoikaan. Lopulta Atlas ja Lily rakastuivat, mutta heidän tiensä erosivat ajan myötä.

Kun Lily törmää Atlakseen Bostonissa, jonne Lily muutti lukion jälkeen, Lily alkaa miettiä elämäänsä uudelleen. Vanhat tunteet nousevat pintaan ja kun Atlas tajuaa Rilen pahoinpitelevän Lilyä, hän antaa Lilylle pakotien pois tilanteesta, jossa Lily on.

Atlas on se hyvä tyyppi ja jotenkin mä olisin ehkä aiemmin ajatellut, että hän on ehkä liiankin täydellinen. Mutta nykyään oon itse naimisissa luonteeltaan aika samanlaisen tyypin kanssa, joten en enää ajattele niin. Ja tuollaisen suhteen jälkeen, se turvallinen tyyppi on aika luksusta.

En halua spoilata kirjaa liikaa, jos joku haluaa lukea tämän tietämättä liikaa mitä tapahtuu, mutta varoitan, että luvassa on kyyneliä.

Samaistumispinta

Itse henkisesti väkivaltaisessa suhteessa olleena pystyin samaistumaan Lilyyn todella monessa kohtaa kirjaa. Hän miettii miksi äitinsä ei lähtenyt isän ollessa väkivaltainen, mutta ei itsekään heti lähde, kun Rile alkaa olla väkivaltainen.

Kirja herättää ajatuksia suuntaan ja toiseen ja olen nähnyt Tiktokissa videoita, joissa selitetään kuinka kirja jotenkin ihannoi väkivaltaa. Ei, sitä se ei tee. Kirja kertoo väkivaltaisesta suhteesta ja niistä tunteista, joita se toisessa osapuolessa herättää. Se kertoo siitä kuinka vaikea siitä suhteesta oikeasti on lähteä, koska vaikka toinen on väkivaltainen tai käyttää sinua hyväkseen, on hän kuitenkin 95% ajasta ihana ja kuvittelet kaiken olevan hyvin. Ajattelet, ettei tätä tapahdu enää tai ettei toinen enää satuta sinua, koska lupasi niin.

Ja sitten se uusi kerta tulee. Aina se uusi kerta tulee.

Lähteminen ei kuitenkaan niin helppoa kuin joku ulkopuolinen ajattelee.

Ehkä suurin syy siihen miksi pystyin samaistumaan Lilyyn niin voimakkaasti oli se, että me molemmat lähdimme siinä vaiheessa, kun suhteessa ei enää ollut vain me kaksi vaan lapsi, joka oli siihen kaikkeen syytön. Joku jota me molemmat halusimme suojella siltä ihmiseltä, joka satutti meitä eniten.

It stops here. With me and you. It ends with us. 

Sen lupauksen Lily tekee tyttärelleen ja sen minäkin tein omalleni. Ja ehkä just siksi tämä kirja rikkoi minut ihan täysin.

elokuva

Mä tykkäsin elokuvasta tosi paljon, mutta se oli todella erilainen kuin kirja. Monta pientä, kirjan juonen kannalta tärkeää juttua oli jätetty pois tai muutettu.

Ehkä eniten itseäni ärsytti se, että leffasta oli kokonaan jätetty pois Nemoa etsimässä-viittaukset, joita kirjassa on. Ilmeisesti näitä oli näkyvillä kuvina seinillä jossain kohti elokuvaa, mutta kirjassa Atlas sanoo monesti Lilylle, että tämän täytyy jatkaa uimista eikä leffassa tätä sanottu kertaakaan. Tämä oli sellainen pieni asia, joka mua ehkä vähän ärsytti, varsinkin kun kirjan lukemisesta oli niin todella vähän aikaa.

Väkivaltaiset kohtaukset oli myös jotenkin tosi siloteltuja ja ehkä jopa sellaisia, että mietit itsekin oliko jokin asia vahinko vai tahallinen teko. Mua vähän pelotti, että elokuvassa Rylesta tehdään kiva tyyppi ja ehkä vähän tehtiinkin osittain. Jotenkin olisin kaivannut enemmän sitä, että oltais näytetty selkeämmin sitä miltä Lilystä tuntui. Viimeinen Rylen väkivaltainen teko oli myös todella paljon silotellumpi leffassa kuin kirjassa. Kirjassa Ryle satuttaa Lilyä huomattavasti pahemmin.

Elokuva oli hyvin näytelty, tykkäsin puvustuksesta ja lavastuksesta ja varmasti katson sen uudelleen. Jotenkin kirjan lukeneena kuitenkin jäin kaipaamaan enemmän. Ja Booktokin perusteella en ole ainut.

JUONIPALJASTUKSET PÄÄTTYY TÄHÄN.

Kirja on todella upea, raastava ja ajatuksia herättävä lukukokemus. Colleen Hoover on ilmeisesti aika vihattu kirjailija henkilökohtaisista syistä, mutta mä en ajattele sellaisia asioita lukiessani kirjaa. En oo tutustunut kirjailijaan yhtään, mutta kirja oli upea lukukokemus.

Mä luin tämän kirjan englanniksi ja 376 sivua meni kuin siivillä. Mulla meni noin 5-6 tuntia koko kirjan lukemiseen, joten kirja on aika helppo- ja nopealukuinen.

Suosittelen! Löytyy varmasti kirjastoista ja lisäksi äänikirjapalveluista sekä kirjakauppojen pokkariosastolta. Lue myös jatko-osa Se alkaa meistä.

Kirja äänikirjapalveluissa: *BOOKBEAT | *NEXTORY | *STORYTEL | *PODIMO

Ootko sä lukenut se päättyy meihin?

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMIIN @SUSANNARIITAKANGAS

LÖYDÄT MINUT MYÖS BOOKTOKISTA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Jill Mansell : Kolme ihanaa asiaa sinusta

Kirjat, jotka aion lukea tänä kesänä

Natasha Lester: Talo Rivieralla