Mun 20. äitienpäivä
0Mulla on tänään mun 20. äitienpäivä. Oon siis saanut olla äiti jo kaksi vuosikymmentä.
Tiedostan olevani todella onnekas, koska saan viettää äitienpäivää. Mun matka äitinä ei kuitenkaan ole aina ollut mitään ruusuilla tanssimista.
Tulin äidiksi yksin 18-vuotiaana
Sain esikoiseni, kun olin vielä 18-vuotias. Täytin samana vuonna 19-vuotiaana, mutta olin 18-vuotias esikoisen syntyessä. Olin eronnut esikoisen biologisesta isästä, kun olin raskaana, koska ensin hän oli halunnut lapsen, mutta tullut toisiin ajatuksiin mun tullessa raskaaksi. Halusin myös suojella lasta narsistilta eikä pidetty häneen enää yhteyttä itse ollenkaan.
Olin totaaliyksinhuoltaja ensimmäiset 9, 5 vuotta
Olin lapseni kanssa yksin. Minulla oli onneksi hyvä tukiverkosto ja asuimmekin vanhempieni kanssa kaksi vuotta ennen kuin muutimme kahdestaan meidän ekaan vuokra-asuntoon.
Olin kuitenkin totaaliyksinhuoltaja eikä lapsella ollu toista huoltajaa ollenkaan. Hän ei tavannut biologista isäänsä ikinä.
Kun aloimme seurustelemaan Janin kanssa, hän otti lapsen heti omakseen ja adoptoikin tämän ennen kuin lapsi oli täysi-ikäinen. Paperilla olin totaaliyksinhuoltaja melkein 18 vuotta, mutta todellisuudessa me molemmat pidimme lapsesta yhdessä huolta. Tästä olenkin todella kiitollinen.
minusta tuli bonusäiti
Janilla oli 2,5-vuotias tytär meidän tavatessa ja hän on nyt jo 12-vuotias. Hän on asunut koko ajan meidän kanssa eli olen arjessa mukana toisena aikuisena.
Oon onnekas, kun saan pitää yllä hyvää suhdetta meidän kaikkiin kolmeen lapseen.
Seuraava raskaus päättyi kohdunulkoiseen raskauteen
Tulin tietämättäni raskaaksi hyvin pian Janin tapaamisen jälkeen. Tämä raskaus päättyi, kun toinen munanjohtimistani repesi ja minut kiidätettiin hätäverillä leikkaukseen. Raskaus oli ollut kohdunulkoinen.
Olimme olleet yhdessä tässä vaiheessa vajaat kolme kuukautta ja päätimme yrittää uutta raskautta, koska raskautumismahdollisuuteni olivat hyvin heikot, kun minulle jäi vain huonosti toimiva munasarja.
kärsin sekundaarisesta lapsettomuudesta
Tämän jälkeen meni reilu vuosi, että raskauduin uudestaan. Olimme jo valmistautuneet henkisesti menemään lapsettomuushoitoihin.
Tämä raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon.
keskenmenon jälkeen tulin uudelleen raskaaksi
Kun tulin raskaaksi ja odotin kuopustamme, olin varma koko raskauden ajan, että kaikki ei mene hyvin. Kuopus syntyi viikolla 37, mutta kaikki meni kuin menikin hyvin.
Kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta
Olin kuopuksen syntymän jälkeen todella väsynyt ja kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Kun aloin verrata oireita esikoisen syntymän jälkeiseen aikaan, tajusin kärsineeni samoista oireista jo silloin.
Nyt minulla oli kuitenkin mies, joka otti koppia sekä vauvan hoidosta että minusta.
menetin kohtuni 35-vuotiaana
Loputkin lapsihaaveet romuttuivat, kun minulla todettiin kohdunkaulan syöpä 35-vuotiaana kaksi vuotta sitten. Jouduin kohdunpoistoon, joten lapsia meille ei enää tule.
Paljon on mahtunut mun matkalle äitinä ja varmasti mahtuu vieläkin paljon. Esikoinen on jo 19-vuotias eikä asu enää kotona (tai edes samassa kaupungissa). Ihan hullua ajatella, että reilun kymmenen vuoden päästä meidän kaikki lapset on jo täysikäisiä.
Ihanaa äitienpäivää ihan jokaiselle❤️
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Miksi hankin lapsen 18-vuotiaana yksin?
Onko iällä väliä? Äidiksi 18-vuotiaana vs äidiksi 30-vuotiaana
Syövän vuositarkastus ei mennyt ihan kuin odotin
Mulla oli viime viikon maanantaina kohdunkaulan syövän vuositarkastus. Syövän sairastamisesta on nyt kaksi vuotta aikaa ja sain kutsun vuositarkastukseen jo muutama kuukausi sitten. Syövän vuositarkastus ei mennyt ihan kuin odotin.
Koko mun syövän etenemisaskeleet voit lukea TÄSTÄ jos haluat. Postaus avautuu uuteen ikkunaan.
Aina vähän jännittää, kun tarkastusaika lähenee ja periaatteessa jaksoin ihan urheasti aikaa odottaa, kun tiesin sen olevan tulossa. Nukuin vikat yöt aika levottomasti kuten yleensäkin ennen näitä aikoja.
Ilmoittautumisen jälkeen aulassa istuskellessa jännitys alkoi kuitenkin olla jo aika ahdistavaa. Mä oon tosi kova jännittämään aina just ennen tapahtumaa. Tämän takia en pysty esimerkiksi puhumaan lavalla kenenkään edessä.
Pääsin erikoislääkärin pakeille noin vartin myöhässä ja huoneessa oli myös hoitaja. Kaikista pahinta muuten on tuo odottelu näille ajoille, kun lääkärit on olleet joka ikinen kerta myöhässä. Toisaalta se on ymmärrettävää, kun kerran lääkäri tuli mun ajalle suoraan synnytyssalista, jonne hänet oli hälytetty.
Lääkärin huoneessa istuin alas ja juteltiin hetki miten on mennyt. Lääkäri kysyi onko ollut oireita ja kerroin, ettei oikeastaan muuta kuin IBS on vaivannut. (Sitä on nyt tutkittu kevään aikana muualla ja kirjoittelen siitä oman tekstin, kun ehdin, niin tiedätte tekin missä mennään.)
Juteltiin vielä hetki ja hän kävi läpi mun tietoja koneelta, jonka jälkeen riisuin vaatteet ja menin pitkälleni tutkimusta varten. Lääkäri paineli vatsan, tutki rinnat ja teki sisätutkimuksen. Tämän jälkeen hän vielä ultrasi sisäkautta kuten aina näissä gynekologisissa tutkimuksissa.
Kaikki näytti ilmeisesti muuten hyvältä, mutta ultralla vatsaontelossa näkyi nestettä. Lääkäri tuntui olevan tästä huolissaan ja mainitsi jotain IBD:stä ja tulehduksesta vaikka itse olin puhunut IBS:stä. Nestettä oli ilmeisesti aika runsaasti, koska lääkäri päätti lähettää minut TT-kuvaan. Tähän aika tulisi kuulemma kuukauden sisällä.
Käynti oli tällä selvä ja minulle jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Lääkäri vaikutti huolestuneelta ja he kysyivät hoitajan kanssa minulta monesti, että onhan minulla yhteystiedot naistenpolille, jos tarvitsee soittaa. Kuulemma kaikista oireista voi soittaa. En kuitenkaan saanut selvää mitä lääkäri epäili, koska halusi minut lähettää TT-kuvaan.
Perjantaina aloin olla jo aika huolissani, kun aikaa kuvaukseen ei ollut vieläkään tullut ja ahdistus kasvoi koko ajan. Tajusin myös viikonloppuna, että mua jomottelee koko ajan oikean munasarjan kohdalle. Mullehan siis jätettiin munasarjat kohdunpoistossa, ettei vaihdevuodet iske päälle ennenaikaisesti. Tuota jomottelua oli jo aiemminkin, koska sanoin siitä Janille noin kuukausi sitten. Silloin ajattelin sen menevän ohi enkä muistanut koko asiaa ollenkaan lääkärissä ollessa, mutta nyt jomottelua on ollut jo muutama päivä.
Soitin eilen aamulla naistenpolille, koska mua alkoi jo ärsyttää, ettei aikaa vaan kuulu. Oon lähdössä toukokuun vikalla viikolla reissuun, joten silloin en ajalle pääse ja muutenkin aika kuluu oikeasti aika äkkiä, jos kuukauden sisällä pitäisi kuvassa käydä.
Hoitaja tutki mun tietoja ja sanoi, että kiireellisyydeksi on luokiteltu 30pv, joten kyllä se aika pitäisi nyt saada. Hän lupasi tutkia asiaa ja ajattelin, että he soittavat ehkä vasta myöhemmin tällä viikolla.
Ei mennyt kuitenkaan kuin pari tuntia kun eri hoitaja soitti. KYSillä on joku ongelma ilmeisesti noiden kuvausten kanssa (tai sinne on vaan liikaa jonoa) ja mulle kerrottiin jo lääkärin toimesta aiemmin, että mun täytyy käydä kuvassa joko Iisalmessa tai Varkaudessa.
Pyyntö ajasta oli laitettu Varkauteen, koska se on lähempänä, mutta heillä oli jo täyttä ja sain ajan Iisalmeen 24. toukokuuta. Eli aikalailla vikalle päivälle, joka osuu sen 30 päivän aikarajan sisälle.
Jos en olisi soittanut ajan perään, olisiko aika sitten mennyt yli tuon 30 päivän rajan?
Toivon nyt vaan, että tää on oikeasti jotenkin liitännäinen siihen suolistovaivaan eikä syöpä ole uusinut. Mua väsyttää ihan hirvittävästi, mutta luulen sen olevan suurimmaksi osaksi vaan siitä johtuvaa, että stressaan asiaa ja nukun huonosti.
Nyt sormet ja varpaat ristiin, ettei mitään vakavaa löydy tuolta kuvasta.
Ihanaa tiistaita sinulle❤️
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS: