Puhelimeen unohtuneita kuvia viimeisen kuukauden ajalta
Mä otan yleensä puhelimella tosi paljon kuvia ja jaankin niitä paljon Instagramin stoorien puolella, mutta kaikki kuvat ei aina tänne blogiin asti päädy. Nyt siis seuraa puhelimeen unohtuneita kuvia viimeisen kuukauden ajalta.
Uhkarohkea kilpikonna
Meillä on lemmikkinä 27-vuotias punakorvakilpikonna Noppa, joka on asunut meillä jo yli kymmenen vuotta. Noppa muutti meille mun serkun luota.
Välillä kilpikonna on mitä ihmeellisimmissä paikoissa akvaariossaan, kuten viime viikolla kun se työnsi päänsä akvaarion lasin pienestä reiästä ulos ja tutki mitä lapset touhuaa. Se vahtii lapsia muutenkin usein ja välillä katsoo meidän kanssa telkkaria. Barbapapa on sen lempiohjelma, jota se jää aina tuijottamaan.

Matkuksen leikkipaikka
Käytiin ostamassa keskimmäiselle uudet luistimet Prismasta. Vanhat hajosivat alle vuoden käytön jälkeen ja reklamoitiin ne samalla. Uudet luistimet piti teroittaa, joten ajettiin vielä Matkukseen ja odotellessa lapset kävi pitkästä aikaa leikkimässä yläkerran leikkipaikalla.

Uusin marvel-leffa
Viikko sitten tuli Disney+ uusin Marvel-leffa The Marvels. Me ei ehditty Janin kanssa katsomaan tätä elokuvateatteriin, joten katsottiin se heti silloin keskiviikkona.
Leffa oli saanut tosi huonoja arvosteluja, mutta meidän mielestä tämä oli oikein viihdyttävä, hauska ja tapahtumarikas. En kyllä usein ole muutenkaan kriitikoiden kanssa leffoista samaa mieltä, joten tämä ei yllättänyt. Jos tykkäsit uusimmasta Thor-leffasta niin uskon, että tykkäät tästäkin.

viisipäiväinen työviikko
Mulla oli pari viikkoa sitten viisipäiväinen työviikko. Tämä on tietysti monelle ihan tavallinen juttu, mutta mä teen töitä normaalisti kolme päivää viikossa ja aloin olla viidentenä päivänä jo aika loppu. Eikä se oikeastaan ollut se pahin vaan seuraavalla viikolla töihin paluu, joka väsytti kamalasti. Oon jo niin tottunut neljän päivän viikonloppuun, että väsyin kun sain levätä vaan kaksi päivää.
Huomaan selvästi, että mulle sopii tämä työtahti mainiosti ja oon paljon tehokkaampi töissäkin, kun saan olla vapaalla paljon. Luultavastihan jossain vaiheessa alan tehdä enemmän töitä, jos siihen tulee mahdollisuus, mutta just nyt näin on hyvä.

sormus unohtui kotiin
En aina kotona pidä vihkisormusta, koska mun iho ei oikein tykkää lämmönvaihteluista ja siitä, että sormus hautoo ihoa sen alla. Laitan sormuksen kuitenkin sormeen yleensä aina sormeen kotoa jonnekin lähtiessä. Unohdin yksi päivä töihin lähtiessä sormuksen kotiin ja koko päivän oli tosi alaston olo ilman sitä.

ystävänpäiväsuklaat
Sain ystävältä ihanan pienen ystävänpäivälahjan yllärinä -kuopiolaisen pienyrityksen suklaata ja ihanan kortin. Syötin suklaat perheelle, koska oon luvannut lapsille olla suklaa- ja karkkilakossa koko tämän vuoden ja edelleen pysynyt siinä.
Tämä oli kuitenkin aivan ihana ylläri.


Sellaisia puhelimeen unohtuneita kuvia tällä kertaa.
tulethan seuraamaan mun arkea myös instagramin puolella @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Mitä meidän perhe söi tällä viikolla?
Ystävänpäivän Lego ruusukimppu
*Sisältää mainoslinkkejä
Jani antoi minulle viime vuonna ystävänpäivälahjaksi kaksi Lego kukkakimppua ja sen jälkeen on julkaistu ihania uusia Lego kukkia. Ystävänpäiväksi Jani yllätti minut ja tuli yksi päivä kotiin kainalossaan *Lego ruusukimppu.
Tämä kimppu on kaunis, kestävä ja mulle täydellinen, koska oon oikeille ruusuille todella allerginen. Nämä ei allergisoi eikä kuole, joten mikäs sen parempaa.

Rakensin ruusut melkein heti paketin saatuani ja tämä kimppu olikin nopea rakentaa. *Lego ruusukimppu sisältää kaksitoista ruusua ja neljä harsokukkaa, joista tulee yhdessä näyttävä kimppu. Rakentaminen voisi olla kovin yksitoikkoista, mutta ruusuja on kolmenlaisia eli jokaista lajia neljä kappaletta. Tämä antaa kimpulle hieman elävyyttä ja on myös kiva rakennusvaiheen kannalta, kun pääsee rakentamaan erilaisia kukkia.
*Legon Botanical-sarjan paketit on ihan parhaita, koska niiden ohjekirjoissa on pieniä faktoja rakennettavista kukista. Tälläkin kertaa opin esimerkiksi sen, että ruusut ovat maailman vanhimpia kukkia, joiden vanhimmat fossiilit ovat yli 35 miljoonaa vuotta vanhoja.

Mulla oli ensin kriisi millaiseen maljakkoon laitan nämä, koska olin suunnitellut laittavani kukat Iittalan Kastehelmi-sarjan maljakkoon ja siihen niitä rakentaessa nostelinkin, etteivät valmiit kukat hajoa. Maljakko oli kukille kuitenkin aivan liian laakea ja kimppu näytti tosi hassulta siinä. Aivan kuin siitä olisi puuttunut kukkia.
Mietin, että yritän etsiä käytettynä jonkun kivan ja sopivan maljakon. Sen aikaa kukat saisivat olla vaan Iittalan maljakossa. Olin kuitenkin unohtanut ostaneeni 7-vuotiaan huoneeseen viime vuonna Ikeasta juuri sopivan maljakon, joka oli jäänyt ylimääräiseksi ja löysinkin sen sattumalta hänen kaapistaan.

Nyt kukat sitten pääsivät Ikean lasiseen maljakkoon, joka oli oikein täydellisen kokoinen. Maljakkoon mahtuisi vielä kaksi kukkaa ja harkitsinkin kahden kukan ostoa. Legolta nimittäin tuli kivoja pieniä, noin viisitoista euroa maksavia, kukkapaketteja, joissa on kaikissa muutama kukka. Ja niissä paketeissa on myös ruusuja, joten sen ostamalla maljakon saisi täyteen.

Nämä pikkupaketit on olleet myynnissä Legolla itsellään jo viime keväästä, mutta vasta tämän vuoden alussa ilmestyivät myös jälleenmyyjille. Itse en useinkaan raaski ostaa Legolta suoraan mitään, kun hinnat on sen verran korkeammat ja niistä pitää tietenkin maksaa myös postit. Näitä kukkapaketteja on ainakin meidän lähi-Prismassa vinot pinot, joten saatan joskus kauppareissun yhteydessä sellaisen hankkia.
Onko Legon Botanical-sarja sulle tuttu?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Tilattiin Lego-kukkakimpuille ”vettä”


0