Hae
Colour Outside the Lines

Vihdoinkin pääsin mukaan koulurytmiin

Mun ammattikorkeakouluun paluu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan kuten kerroinkin jo aiemmin. Ensin en ollut kursseilla ja sitten en päässyt kirjautumaan Moodleen. Kouluun paluu sisälsi monta kommellusta, mutta nyt olen päässyt vihdoin mukaan koulurytmiin -ainakin toivon niin.

Mulla on tänä keväänä viisi pakollista kurssia omalla koululla, joiden lisäksi alan työstää mun opinnäytetyötä. Sen deadline on vasta syksyllä, joten ajattelin alkaa tehdä jo taustatyötä sitä varten ja luultavasti kesällä aloittaa sen työstämistä ihan vauhdilla.

Oon jättänyt aiemmin kaikki hankalimmilta kuulostavat kurssit tänne viime tippaan, joka ei ehkä oo ollut ihan paras ratkaisu. Ehkä ne helpot kurssit olisi olleet tälleen vikana opiskeluvuotena ihan tervetulleita, koska opinnäytetyö syö niin paljon aikaa. Otin kyllä kaksi aika helpohkoa valinnaista vielä näiden lisäksi, joissa suoritusaikaa on kesän yli.

Mitä kursseja mulla on tänä keväänä?

Kursseja on tosiaan koulussa viisi ja verkossa kaksi eli yhteensä mulla on kursseja valittuna 35 opintopisteen verran tammi-heinäkuulle. Se tarkoittaa viittä opintopistettä per kuukausi eli se on aika normaali opiskelutahti ammattikorkeakoulussa. Opiskelen siis International Business-linjalla eli mun opinnot on englanniksi.

Pääsin kursseille vihdoin keskiviikkona. Ekana mulla alkoi ruotsin kurssi, jolla käydään paljon kaupan alan sanastoa. Mun ruotsin taidot ei oo koskaan olleet kovin kummoiset ja jotenkin tunnilla tuntui, etten osaa sitä vähääkään minkä oon joskus osannut. Eli mun on pakko petrata taitoja vaikka Duolingolla tai katsomalla jotain ruotsinkielistä sarjaa. Tämä on siis sellainen keskivaikea kurssi. Tällä kurssilla sentään käännetään kaikki suomeksi eikä englanniksi.

Oon ollut mukana ruotsin kurssilla aiemminkin, mutta ehkä jänistänyt siltä aika aikasessa vaiheessa pois. Nyt mä vaan istun siellä kurssilla ja oikeasti opettelen ne sanat. Virkamiesruotsi on pakko tälleen suomalaisena suorittaa, että voi päästä ammattikorkeakoulun tutkinnon läpi.

Samana päivänä mulla oli myös Export Processes eli viennin ja tuonnin-kurssi. Tää kurssi vaikuttaa kiinnostavalta eikä ehkä ihan niin hirmu vaikeelta kuin olin pelännyt. Kurssilla keksitään joku yritys, joka alkaa viemään ja tuomaan tavaraa EU:n ulkopuolelle. Kurssilla täytyy siis ottaa selvää kaikista tulli- ja muista maksuista, säännöksistä ja muista asioista.

Keskiviikkona kävin vielä vikalla tunnilla mukana opinnäytetyöhön liittyvässä workshopissa. Se on vapaaehtoinen, mutta luultavasti osallistun sille ainakin myöhemmin keväällä. Mä oon jo tehnyt opinnäytesuunnitelman ja se on hyväksytty, joten nämä ekat kerrat on mulle turhia, kun muut vasta miettii mistä alkaisivat tehdä omaa opinnäytetyötään.

Torstaina mulla alkoi Financial Management, joka on taloushallintoa ja excel-taulukoita. Saatan ihan hyvin päästä teoriaosan läpi, mutta matemaattiset laskut ja ne excel-taulukot menee mulla ihan yli hilseen. Tämä on siis yksi niistä kursseista, joiden kanssa joudun tekemään tosi paljon töitä. Pahinta on, että tunnit on tosi usein heti aamusta, jolloin mun aivot ei oo vielä heränneet. Välillä tuntuu, että opettaja puhuu hepreaa vaikka hän kertoo vain matemaattisia asioita englanniksi. Olisi helpompaa päästä mukaan koulurytmiin myöhemmin iltapäivällä, mutta tää kevät on täysin itseni haastamista ja tulen joka ikiselle aamutunnille vaikka se kuinka ärsyttäisi.

Perjantaina pääsin heti aamusta Management Accounting-kurssille, joka on myös sitä taloushallintoa. Savonian International Business-tutkinnossa on superpaljon matematiikkaa ja jos olisin nyt valitsemassa ammattikorkeakoulua, ottaisin sellaisen joka tarjoaa enemmän markkinointiin keskittyvää koulutusta. Olen kuitenkin Savonian opiskelija niin mun on pakko nämä kurssit käydä ja saada läpi, joten aion nyt vaan päntätä. Nämä vaikeimmat kurssit teen kuitenkin sillä periaatteella, että kunhan edes pääsen ne läpi.

Näiden lisäksi mulla on HR eli henkilöstöhallinnon kurssi, jolla tehdään aluksi paljon töitä itsenäisesti ja maaliskuussa on intensiivinen viikko työskentelyä ryhmissä. Mä vihaan ryhmätöitä täällä, koska en tunne ketään ja koska oppilailla on tosi erilaiset motivaatiot lähtökohtana. Tällä vuosiluokalla, jonka mukana kuljen paljon tuntuu olevan tosi paljon opiskelijoita, jotka tunnilla puhuvat koko ajan opettajien päälle, eivät ollenkaan tee töitä ja joiden kanssa on varmasti raivostuttavaa tehdä ryhmätyötä.

Otin myös kaksi valinnaista markkinointikurssia, jotka tehdään täysin verkossa. Toisessa keskitytään TikTok-markkinointiin ja toisessa Instagram-markkinointiin. Ajattelin näiden auttavan mua työnhaussa ja myös oman somen tekemisessä.

Mulla on siis kaksi tosi vaikeaa kurssia, kolme keskivaikeaa ja kaksi aika helppoa kurssia nyt menossa. Oon pääsemässä mukaan koulurytmiin hitaasti, mutta varmasti.

Ootko sä opiskellut ammattikorkeakoulussa?
Mitkä on sun vinkit koulussa jaksamiseen?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA OPISKELUA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Huomenna koittaa ammattikorkeakouluun paluu

Kouluun paluu ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä

Ryhmätyöt ammattikorkeakoulussa -voiko ne toimia?

Opinnäytetyö aloitettu

tammikuun kuulumisia

Tammikuu on ollut monella tapaa uusien juttujen kuukausi meillä tänä vuonna. Meillä on alkanut taas vähän uudenlainen arki ja ajattelinkin kertoa teille vähän tammikuun kuulumisia täällä. Instagramia seuraaville osa saattaa olla tuttuja juttuja, koska kerron melkeinpä päivittäin kuulumisia stoorien puolella. Jos et vielä seuraa mun Instagramia, niin hyppää mukaan TÄSTÄ!

Tammikuu alkoi aika väsyneissä merkeissä, kuten aina, Iloisen Joulukaupan jäljiltä. Rakastanolla töissä Iloisella Joulukaupalla ja se on ihan mun juttu, mutta kauppa on sekä henkisesti että fyysisesti aina aika iso rutistus. Moni ei ymmärrä miten paljon se kaupan rakennus ja purkaminen oikeasti vie energiaa.

Olin tammikuun ekan viikon lomalla esikoululaisen kanssa, kun Kuopiossa alkoi esikoulu vasta tammikuun 9. päivä. Käytiin uimahallissa, Hoplopissa ja oikeastaan vaan levättiin suurin osa ajasta kotona.

Seuraavalla viikolla nuorin meni eskariin, koululaiset kouluun ja Jani töihin. Mä nukuin pitkään ja latasin akkujani. En edes tajunnut miten poikki olin ennen kuin yhtenä päivänä nousin vasta puolen päivän aikaan. Tuli kyllä tarpeeseen tuo viikko, koska sen jälkeen on ollut ihan eri tavalla virtaa taas kaikkeen.

Mulla loppui tosiaan työt joulukuun lopussa ja tammikuun alusta olin työttömänä. En hakenut tammikuulle mitään töitä, koska palasin ammattikorkeakouluun kuun loppupuolella työttömyyspäivärahalla. Edelleen koulun ohella pitää hakea töitä, koska opiskelen työttömyysturvalla ja uusi laki velvoittaa tähän. En ehkä jaksaisi ainakaan tässä keväällä kovin paljon töitä koulun lisäksi, mutta täytyy vaan hakea oikeasti kiinnostavia ja itseä hyödyttäviä paikkoja.

Jani aloitti tammikuussa työn ohella ylemmän ammattikorkeakoulun ja meidän pitäisi periaatteessa valmistua yhtä aikaa. Katsotaan onnistutaanko ja pidetään sitten yhteiset valmistujaiset.

Mä sain tammikuussa vihdoin aikaiseksi hankittua passin uudella nimellä ja nyt pitäisi vielä hoitaa ajokortti oikealle sukunimelle. Oon yrittänyt olla tänä vuonna tehokas ja hoitaa kaikkia viime vuonna roikkumaan jääneitä asioita. Oon vienyt kierrätykseen ja kirppikselle varmaan kuusi kassillista tavaraa, siivonnut kaappeja ja kotia ylipäänsä. Ostettiin Ryobilta pesuri, jolla oon jynssännyt meidän lattioita puhtaammaksi.

Nyt oon ollut taas koulun kirjoilla viikon ja alun hankaluuden jälkeen tää tuntuu taas ihan kivalta. Pienin askelin yritän päästä jokaisen kurssin läpi ja uskoa siihen, että kaikki kääntyy parhain päin.

Mitä sun tammikuu piti sisällään?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Kouluun paluu ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä

Nappaa Timma koodi omaa hetkeä varten

Mitä odotan vuodelta 2023?