Mä aloitin Youtube-kanavan
0Aloitin Youtube-kanavan ja nyt eka video on katsottavissa.
Oon miettinyt oman Youtube-kanavan aloittamista jo monta vuotta. Ensin suunniteltiin mun esikoisen kanssa yhteistä kanavaa, kun hän oli noin 11-vuotias, mutta pian siitä tuli liian noloa. Hän kielsi mua tekemästä videoita sekä Tiktokiin että Youtubeen enkä sitten aloittanut kanavaa. Tai tein kanavan, mutta siellä ei ollut yhtään videota.
Ei ennen kuin nyt.
Mä palasin opiskelemaan mun kesken jääneitä tradenomin opintoja tänä keväänä ja otin valinnaisen kurssin, jossa opeteltiin tekemään Youtubeen sisältöä. Huomatessani kurssin päätin, että nyt on tullut mun aika toteuttaa tämä asia, jota oon niin pitkään miettinyt. Kävin kurssin ja sain kuin sainkin tehtyä ekan videon.
Ei se kuvaaminen sisänsä niin hankalaa ollut, koska mä oon kuitenkin tuottanut sisältöä Instagramiin pitkän aikaa ja kuvannutkin itseäni. Eikä oikeastaan sekään mua estänyt, että miten ihmiset reagoi tai oonko jotenkin nolo.
Vaan se editointi. En oo mitenkään erityisen hyvä missään mikä vaatii pitkää pinnaa opetteluun, siksi en osaa kuvankäsittelyäkään kunnolla. Mutta mä editoin mun ekan videon ja sain sen valmiiksi. Julkaisinkin sen jo monta viikkoa sitten, mutta päätin editoida sitä hieman lisää ja otin sen kanavalta pois.
Nyt eka video on kuitenkin katsottavissa ja linkitän sen tähän alle.
Aion kuvata videoita ihan meidän jokapäiväisestä elämästä ja lapsetkin tulevat jossain määrin olemaan videoilla mukana. He ovat jo suunnitelleet, että haluavat kuvata herkkuhaasteita ja ehkä toteutamme sellaisen ensi viikolla, kun Jani on koko viikon kertausharjoituksissa. Haluan myös kuvata paljon matkusteluun liittyvää sisältöä.
Luulen, että sisältö muotoutuu ajan kanssa omanlaisekseen, koska Youtube-kanavan ylläpitäminen ei ole mulle vielä ollenkaan niin tuttua kuin vaikka bloggaaminen. Blogia kirjoitin vuosia ennen kuin uskalsin oikeasti myöntää kenellekään kirjoittavani sellaista. Nyt päätin olla rohkea ja kertoa tästä melkein heti alkuunsa, koska muuten kynnys nousee liian korkeaksi.
Yritän julkaista uuden videon parin viikon välein nyt alkuun, koska editointi on vielä superhidasta. Heti kun alan olla siinä parempi, julkaisen ehkä useammin. En nyt kuitenkaan ota tästä paineita vaan teen videoita vähän fiiliksen mukaan.
Otathan mun Youtube-kanavan seurantaan TÄSTÄ!
Jos sulla on joku videotoive, niin jätä kommentti!
TULETHAN SEURAAMAAN MUA JA MEIDÄN ARKEA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLE @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Mä annoin 6-vuotiaan päättää kauppaostokset
Nappaa 5€ Timma koodi omaa hetkeä varten
Kuinka päästä eroon epäonnistumisen tunteesta oman pään sisällä?
Jos et jaksa mennä Youtubeen asti niin voit katsoa videon tässäkin:
Ajatuksia äitiydestä ja äitienpäivästä
Eilen oli 19. äitienpäivä äitinä. Se herätti erilaisia ajatuksia äitiydestä ja äitienpäivästä.
Sain esikoiseni yksin 18-vuotiaana ja vietin ekaa äitienpäivää, kun lapsi oli kolmen kuukauden vanha. Koska olin totaaliyksinhuoltaja, ei mua muistettu lahjoilla tai edes korteilla. Tottakai mun vanhemmat onnitteli ja ehkä joku muukin, mutta eka äitienpäivä ei ollu mitenkään ihmeellinen.
Tämän jälkeen sain yleensä lapselta kortin tai lahjan, joskus jopa molemmat. Teini-ikäisenä lahjojen tulo loppui, mutta eilen lapsi toi mulle kukkia ja suklaata, teki korun ja vei elokuviin. Aikamoista hemmottelua.
Pienemmätkin antoi lahjoja. Keskimmäinen oli ostanut mulle kauniin pienen kulhon ja pienin tehnyt nilkkakorun ja kortin, johon hän oli mallista kirjoittanut itse hyvää äitienpäivää.
Janilta en saanut lahjaa, koska olin sanonut haluavani sekä syntymäpäivä- että äitienpäivälahjan Pariisista. Mulla on ollut koko kevään mielessä yksi laukku, jonka haluaisin ja ehkäpä sen Pariisista saankin. Riippuen siitä tulenko itse toisiin aatoksiin laukusta nähdessäni sen livenä.
Me vietetään aina äitienpäivää kakkukahvien ja mummolavierailuiden merkeissä. Päivä on kuitenkin muuten yleensä aika samanlainen kuin muutkin.
Oon nyt lukenut monelta ikäiseltäni vauvauutisia ja se aiheutti eilen monia ajatuksia äitiydestä ja äitienpäivästä. Kaiken järjen mukaan meilläkin olisi pitänyt olla vielä mahdollisuus hankkia lapsia lisää. Enhän mä ole kuin 37-vuotias ja Jani ei ole kuin 33. Syöpä kuitenkin vei meiltä sen mahdollisuuden.
Vaikka mä oon ollut jo jonkin aikaa sinut asian kanssa, tulee muiden iloisista vauvauutisista välillä väkisinkin paha mieli. Tottakai oon onnellinen muiden puolesta, mutta silti se tuntuu välillä epäreilulta. Mä olisin halunnut pohtia asiaa vielä rauhassa. Olisi helpompaa elää oman päätöksen kanssa kuin sen, että valinnan mahdollisuus vietiin multa pois.
Mä en nuorempana koskaan oikein tiennyt mitä haluaisin tehdä isona, halusin aina olla vaan äiti. Ja sitä mä olen. Olen saanut lapsia sekä itse että parisuhteen myötä, joten mun äitiys on monenmuotoista.
En toivo, että kukaan varovaisesti mulle kertoo jatkossakaan vauvauutisia, koska ne on aina ihania. Elämään vaan sattuu kuulumaan monenlaiset tunteet -myös äitienpäivänä.
Oliko sulla kiva äitienpäivä?
Tulethan seuraamaan mun arkea ja tällä viikolla myös Pariisin matkaa Instagramissa @susannariitakangas