Mitä hankintoja aion tehdä tänä syksynä?
Kirjoittelin aiemmin keväällä osallistuvani Viiden vaatteen vuosi-haasteeseen, joka kuitenkin meni mulla mönkään jo kesän aikana. Oon ostanut huomattavasti enemmän kuin viisi vaatetta ja nyt syksylläkin on pakko tehdä hankintoja jonkin verran.
Yritän koko ajan muuttaa ostoskulutustani ja miettiä tarkkaan mitä ostan. Yksi kriteeri vaatteiden hankinnassa mulle on nykyään se, että oikeasti tulen käyttämään vaatteita monesti ja mielellään vuosien ajan. Mulla on aika vähän sellaisia vaatteita vaatekaapissa, jotka olisin omistanut monta vuotta. Osasyy tähän on, että oon kuluttanut puhki todella monta vaatetta tämän vuoden aikana ja heittänyt niitä sitä mukaa pois. Esimerkiksi sukat on mulla melkein nollassa, kun tuntuu kuin päivittäin heittäisin rikkinäiset sukat roskiin.

Mun rakastetuin vaate on tämän postauksen kuvissa näkyvä silkkimekko, joka on mun edesmenneen mummon vanha. Hän on ommellut mekon itselleen vuosikymmeniä sitten ja nyt mekko on ollut mulla käytössä jo yli 10 vuotta. Hihansuut on mulle vähän liian tiukat ja hihoja pitäisikin hieman muokata, että saisin käytettyä mekkoa useammin.
Mulla on tapana tehdä itselleni ostoslista, jonka mukaan alan etsiä hankintoja. Pyrin ostamaan suurimman osan ensisijaisesti käytettynä ja jos en löydä kirppareilta etsimääni, menen vasta sitten kauppaan. Saatan myös etsiä vaatekappaleita puolikin vuotta ennen kuin suostun ostamaan ne kaupasta. Nyt tosin uuden työpaikan myötä olen ostanut aika paljon vaatteita uutena, koska olen töissä vaatekaupassa. Houkutus on suuri ja töissä tarvitsen siistit vaatteet.

Kengät mä yleensä ostan uutena ja käytän niitä niin pitkään, että niitä ei saa enää edes korjattua. Tämän postauksen kuvissa näkyvät tennarit ostin viime vuonna uutena alennuksesta, mutta mulla ei ne ole enää käytössä, koska esikoinen vei ne muutossaan mukanaan. Hänen mukaansa lähti myös mun toppatakki ja mitä lie muuta.
Mitä hankintoja aion tehdä tänä syksynä mun vaatekaappiin?
Mä oon etsinyt jo monta vuotta sekä täydellistä trenssiä että villakangastakkia. Oon 155cm pitkä ja kokoa L/XL, joten tää on helpommin sanottu kuin tehty. Usein takit ei istu hartioista tai pituudeltaan, jos ne menee kiinni. Tämän takia mä edelleen jatkan metsästystä ja toivon löytäväni molemmat tänä syksynä.
Tarvitsen syksyksi jotkut siistit kengät sekä talveksi lämpimät talvikengät. Syyskenkiä mulla ei ole ollut moneen vuoteen, joten haluaisin joko maiharit tai nilkkurit (ehkä molemmat). Oon myös muutaman vuoden yrittänyt etsiä täydellisiä loafereita, mutta en ole vielä sellaisia löytänyt. Jotkut oikeaa nahkaa olevat olisi ihanat.
Talvikengät heitin viime talvena vihdoin roskiin. Ne oli vuotaneet jo pari vuotta eikä niissä pysynyt enää jalat yhtään lämpimänä. Talveksi on siis oikeasti pakko ostaa jotkut kengät vähintään lasten kanssa ulkoiluun. Alan tuntea itseni jo vanhaksi, kun oon harkinnut vakavasti Kuomien ostamista.

Mä myös oikeasti tarvitsisin siistit housut. En omista pitkälahkeisia housuja, jotka ei olisi jumppapöksyt. Tykkään kyllä enemmän käyttää mekkoja, mutta joskus olisi myös kiva pukea housut. Oon sovitellut kesän aikana varmasti lähemmäs 50 housut enkä vieläkään ole löytänyt sellaisia, jotka istuisivat hyvin. Vaikeutta tässäkin aiheuttaa se pituus ja koko. Nytkin istun kirjoittamassa tätä postausta culottesit jalassa ja nilkat on aivan jäässä.
Periaatteessa en tarvitse muuta, mutta haaveilen jostain pörröisestä ja lämpimästä neuleesta. Oon kuitenkin niin herkkäihoinen, että en kestä villaa. Merinokin kutittaa useimmiten, joten tämä vähentää neuleiden valikoimaa hurjasti.

Tarvitsisin myös ehkä uusia alusvaatteita ja paksut sukkahousut. Näillä ei kuitenkaan vielä ole kiire, joten ostan ne luultavasti siinä vaiheessa kun ne on pakko hankkia.
Onko sulla jotain hankintoja syksyksi mietittynä?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA. LÖYDÄT MINUT MYÖS TIKTOKISTA JA YOUTUBESTA.
LUE MYÖS:
Mitä pakkasin mukaan Pariisiin viideksi päiväksi?
Syksyn reissusuunnitelmia
Syksyisin alkaa aina kaikkea uutta kuten koulu ja harrastukset. Telkkarissa alkaa kauhea määrä uusia sarjoja ja mulle iskee aina tosi kova reissukuume. Syksyn reissusuunnitelmia tehdessä olenkin aina ihan täpinöissäni.
Tälle syksylle meillä onkin jo paljon suunnitelmia ja se vasta onkin ihanaa! Mä rakastan sitä tunnetta, kun joku uusi reissu on varattuna ja sitä saa rauhassa odotella.

prinsessaristeily 6-vuotiaan kanssa
Meidän 6-vuotias kuopus täyttää ensi kuussa 7 vuotta ja hän on varmaan maailman suurin prinsessafani. Kun huomasin Silja Linella olevan ensi kuussa Skidit risteilyn prinsessateemalla, niin tottahan mun piti heti meille varata hytti sinne!
Lapsi odottaa risteilyä jo ihan innoissaan ja suunnittelee kovasti mitä meinaa laittaa päälle. Tiara meiltä puuttuu, joten sellainen täytyy vielä ennen risteilyä hankkia. Tai sitten menemme ostamaan sen Tukholman kuninkaanlinnan aivan ihanasta pienestä myymälästä, johon pääsee ostoksille ilman kuninkaanlinnan museoissa käyntiä.
Prinsessaristeilylle lähdemme kaksin ja aionkin hemmotella lasta kaikilla prinsessamaisilla jutuilla koko reissun ajan. Eniten lapsi taitaa matkan alusta odottaa Picnicin juustopatonkia, jonka olen luvannut matkalla ostaa.
Ihanaa, kun pääsee taas Tukholmaan. Rakastun Tukholmaan ja sen tunnelmaan joka reissulla vaan enemmän.

Pieni merenneito-musikaali
Lähdetään Janin kanssa kahdestaan Helsinkiin pienelle matkalle, koska ei nyt ehditty hääpäivää viettää millään tavalla, kun itsehän olin silloin töissä. Varattiinkin nyt matka Helsinkiin lokakuun alulle. Onneksi lapsilla on isovanhemmat, jotka auttaa ja me päästään viettämään aikaa kahden.
Mennään junalla, koska haluttiin matkustaa rauhassa eikä miettiä auton parkkiin saamista. Varattiin airbnb ihan keskustasta ja mennään katsomaan Helsingin kaupunginteatterin Pieni merenneito-musikaalia. Oltiin menossa katsomaan sitä jo viimeksi, kun esityksiä oli, mutta koronarajoitukset sotki suunnitelmat ja onneksi nyt päästään lopulta näkemään se. Oon kuullut niin paljon hyvää tästä produktiosta, että ei sitä voi jättää näkemättä.
Mä haaveilen ainakin hyvästä ruoasta, kunnollisista yöunista ja parin kirpparin kiertämisestä. Muuten meillä ei ole kovinkaan paljon suunnitelmia. Paitsi tietty se, että viedään Helsingissä asuva esikoinen jonnekin syömään.

Tallinnan joulutori
Haaveilen myös siitä, että pääsisin tänä vuonna joko Tukholman tai Tallinnan joulutorille. Koska esikoinen asuu nyt Helsingissä, voitaisiin hyvin Tallinnan joulutorilla käyminen hoitaa päiväreissulla hänen luotaan. Tämä onkin ollut mielessä jo muutaman viikon, mutta katsotaan miten töiltäni ehdin.
Yksi hyvä vaihtoehto on myös Kuopion upea joulutori, joka olisi ihan lähellä, mutta jossa en silti ole vielä kahden viime joulukuun aikana vieraillut.

Haaveillaan ystävän kanssa myös matkasta I love me-messuille, mutta sekin reissu on vielä hieman auki, koska työvuoroista ei sinne asti ole vielä tietoa. Katsotaan miten käy. Toinen paikka missä haluaisin käydä on Koli. En oo ikinä käynyt Kolilla ja nyt sinne avattiin uusi hotellikin.
*Postauksen kuvat toukokuulta 2022.
Onko sulla jotain syksyn reissusuunnitelmia jo valmiina?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA. LÖYDÄT MINUT MYÖS TIKTOKISTA JA YOUTUBESTA.
LUE MYÖS:
Eka vierailu omilleen muuttaneen esikoisen luona


2