Hae
Colour Outside the Lines

Mun viiden vaatteen vuosi-haaste meni mönkään jo nyt

Kerroin alkuvuodesta, että mua kiinnostaa viiden vaatteen vuosi-haaste ja siihen osallistuminen. Otinkin osaa vaikka arvelin, etten tule onnistumaan.

Miksi viiden vaatteen vuosi-haaste ei sitten onnistunut?

Mulla on ollut viimeisen vuoden aikana aikamoinen kriisi mun vaatekaapin suhteen ja olen yrittänyt poistaa sieltä vaatteita, joita en käytä. Tämän vuoksi haasteen alkupuolella mulla oli vaatekaapissa aika vähän vaatteita -huomattavasti vähemmän kuin keskivertoihmisellä. Mulla ei myöskään ollut kenkiä kuin muutama pari eikä edes sopivia kenkiä jokaiseen vuodenaikaan.

Keväällä ostin itselleni uutena kaksi mekkoa, joista olin haaveillut yli puoli vuotta. Molemmat ostin isolla alennuksella ja olenkin käyttänyt mekkoja melkoisen paljon. Keväällä mä heräsin myös todellisuuteen, etten omista välikauteen sopivia kenkiä, joilla en liukastelisi ulkona. Joten ostin itselleni Goretex-kengät.

alkuKeväällä ostettu: 2 mekkoa ja yhdet kengät

Ennen Pariisin reissua aloin miettiä mitä puen päälleni reissuun ja kiertelin kirppareita tosi paljon. Löysin kyllä vaatteita, joita tarvitsin, mutta joitain jäi uupumaan. Tarvitsin kävelyyn sopivat kengät. Olin käyttänyt edellissyksynä sekä lenkkarit että tennarit aivan kaatopaikkakuntoon eli niitä en voinut laittaa jalkaan. En myöskään omistanut oikein muita kesäkenkiä kuin sandaalit, joilla en halunnut lähteä.

Tilasin Zalandolta tennarit sekä ballerinat, jotka oli molemmat hyvät ja päädyin pitämään ne. Tässä vaiheessa mä olin siis jo ostanut sallitut viisi vaatetta (koska kengät laskettiin haasteeseen mukaan).

Ostin vielä H&Mltä itselleni kauan etsimäni mustan ribbimekon. Ajattelen sen olevan monikäyttöinen ja moneen vuodenaikaan sopiva eri tavalla vaatteita yhdistelemällä. Ostin samalla reissulla myös perustopin ja mustat biker-shortsit, koska omistin vaan pinkit, jotka näkyivät rumasti vaatteiden alta. Joo, olisin pärjännyt varmasti myös ilman mustia shortseja, mutta ehkä on ihan hyvä olla kesällä kahdet shortsit niin toisia voi pitää toisten ollessa pyykissä.

Pariisissa ollessa ostin vielä tennarit, joten tässä vaiheessa olin jo tosi paljon ylittänyt haasteen maksimimäärän.

Loppukeväästä ostetut vaatteet: 1 toppi, 1 mekko, 1 biker-shortsit, 3 kengät

Mä olen siis ostanut tosi paljon enemmän vaatteita jo nyt kuin haasteeseen olisi kuulunut. Aloitin haasteen kuitenkin siksi, että oikeasti miettisin ja harkitsisin ostoksiani enemmän enkä ostaisi niin paljon heräteostoksia kuin aiemmin.

Oon harkinnut ostoksiani todella paljon. Välillä niin paljon, etten oo ostanut mitään vaikka olisin jotain tarvinnut. Eli siinä mielessä viiden vaatteen vuosi-haaste on kyllä tehnyt tehtävänsä.

Edelleen aion kunnolla harkita mitä ostan ja milloin, tulenko oikeasti käyttämään vaatteita paljon ja voisiko vaatteen kuitenkin löytää käytettynä. Ehkä tänä vuonna jopa saan vaatekaappini siihen kuntoon, ettei minun tarvitse ensi vuonna ostaa ollenkaan vaatteita.

Ootko sä tyytyväinen vaatekaappisi sisältöön?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MUA JA MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS:

Viiden vaatteen vuosi -haaste

Kuinka Viiden vaatteen vuosi-haaste sujuu?

Mitä pakkasin mukaan Pariisiin viideksi päiväksi?

Viisi kivaa asiaa kesän ekalta viikolta

Kesä ja lasten kesälomat alkoi tällä viikolla vaikka sään puolesta tää ei oo vielä kesältä tuntunutkaan. Kuopiossa ainakin on ollut todella surkea sää ja aika usein on tullut vettä kuin saavista kaatamalla. Luonto kiittää ja allergiaoireetkin on olleet sadepäivinä helpommat, joten en valita. Päätin nyt listata viisi kivaa asiaa kesän ekalta viikolta ja yritän tehdä näitä listauksia pitkin kesää. On kiva välillä fokusoitua niihin kivoihin juttuihin.

1. Vähän pidemmät yöunet

Vaikka meidän lapset ei vielä olekaan päässeet kesärytmiin ja aamut on alkaneet ennen yhdeksää, on ollut kuitenkin kiva nukkua edes hetki pidempään kuin keväällä. Silloin herättiin aina ennen kahdeksaa, nyt on nukuttu melkein tunti pidempään.

Kesäaamut on myös ihanan hitaita eikä (yleensä) ole kiire minnekään.

2.Kesän tv-ohjelmat

Me ollaan Janin kanssa monta kesää seurattu Australian Masterchefiä sekä myöskin australialaista Remontilla rahoiksi. Molemmissa kisaillaan isosta pääpotista, joten jännitykseltä ei voi välttyä. Tämän kesän Masterchefiä kyllä vähän varjostaa yhden tuomarin äkillinen kuolema keväällä ja itkulta en oo vielä välttynyt. Tuntuu niin pahalta tietää, että sarjassa niin eloisa Jock Zonfrillo kuolee ennen kuin sarjaa ennätetään esittää tvssä.

Myös uusi kausi Amazing Racesta oli alkanut, mutta sitä emme ole vielä ehtineet katsomaan.

3. Kivat kesätekemiset

Meidän nuorimmainen oli kesäloman ekan viikon jalkapallokoulussa ja tykkäsi siitä ihan hurjasti. Katsotaan löydetäänkö hänelle syksyksi joku kiva harrastus myös.

Ollaan käyty kesän aikana jo kahdesti Kuopion ihanassa liikennepuistossa ja sinne meinataan mennä joka viikko, jos vaan ollaan kotona. Ihan mahtava (ja kaiken lisäksi ilmainen!) kesätekeminen. Uimaan ei olla vielä päästy, mutta ensi viikolla kai pitäisi alkaa lämmetä tuo ilmakin. Eläinpuistossakin meinataan vierailla, mutta ekalla viikolla ei sinne vielä eksytty.

Nuorimmaiselle mä ostin Hoplopiin kesäpassin ja sitäkin ollaan jo keretty hyödyntää pariin otteeseen. Minigolfia me käytiin lasten toiveesta pelaamassa viime viikonloppuna.

4.mekkokelit

Vaikka sää on ollut vähän viileämmän puoleinen, oon pukeutunut mekkoon jo monena päivänä. Ihan parasta, kun on mekkokeli! Mä mielelläni asuisin mekoissa kesät talvet, mutta haluan laittaa alle joko shortsit tai sukkahousut ja jotkut mekot menee aina sukkahousujen kanssa ihan sähköiseksi talvella. Jos jollain on vinkki tämän taltuttamiseksi, niin otan mielelläni vastaan!

Nuorimmainenkin on innoissaan, kun enää mekkojen alle ei tarvitse laittaa sukkahousuja vaan pelkät shortsit riittää!

5. Tuoreet hedelmät, marjat ja vihannekset

Ostettiin kesän ekat herneet (tosin tanskalaiset) tällä viikolla ja ne oli ihanan makeita. Ihanaa, kun kohta on taas joka paikassa marjan myyjiä.

Ollaan iloittu 0,99€/kg vesimelonista ja ostettukin sitä todella usein kotiin. Parasta, kun kaikki tuoreet hedelmät, marjat ja vihannekset on kohta taas niin edullisia.

Sellaisia kivoja juttuja me tällä viikolla ollaan puuhattu.

Mitkä on sun viisi kivaa asiaa kesän ekalta viikolta ja miksi?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA MUN KESÄÄ MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Vähintään viisi positiivista kuluneelta viikolta

Meidän tämän kesän suunnitelmat

Mä annoin 6-vuotiaan päättää kauppaostokset