Hae
Colour Outside the Lines

Millaisia vaatteita etsin kevääksi ja kesäksi itselleni?

*Sisältää mainoslinkkejä

Mun vaatekaapissa on todella vähän vaatteita, koska olen laittanut kiertoon niitä mitä en oikeasti käytä ikinä tai mitä en käytä siksi, etteivät ne istu hyvin. Millaisia vaatteita etsin kevääksi ja kesäksi sitten itselleni?

Mä haaveilen kapselimaisesta vaatekaapista, jossa jokainen vaatekappale kävisi toistensa kanssa yhteen ja jossa olisi vain vaatteita, joita oikeasti rakastan. Mä etsin omat vaatteeni täksi kevääksi ja kesäksi pääosin käytettynä, koska haluan edelleen osallistua Viiden vaatteen vuosi-haasteeseen, jossa ostetaan uutena vain viisi uutta vaatekappaletta tämän vuoden aikana. Jotkut vaatteista saatan myös ommella itse, jos saan aikaiseksi. 

Mä linkitän tähän postaukseen sen tyylisiä vaatteita Lindexin valikoimqsta, joita mulla on etsinnässä, että saatte hyvän kuvan mitä mä etsin.  

Hyvin istuva trenssi

Mulla on ollut aiemmin trenssi, mutta se kyseinen trenssi oli jotenkin tosi hankalan mallinen mun vartalolle ja siksi laitoin sen kiertoon. Haluaisin löytää ajattoman ja mulle sopivan trenssin, joka oikeasti kestäisi vuosia. 

Nyt muodissa on selvästi *tällaiset väljät trenssit, jotka ei oo yhtään sitä tyyliä mitä etsin. 

housut

Mä tarviisin, siis oikeasti tarviisin housut. Mulla ei oo kuin juoksuhousuja, huonosti istuvat farkut ja yhdet housut, joista en yhtään tykkää päällä. Haluaisin jotkut tosi *siistit housut, jotka päällä voisi mennä vaikka työhaastatteluun. Ongelma on usein kuitenkin se, että mulla on tosi leveä lantio ja lyhyet jalat eikä housut yleensä ikinä istu mun päällä nätisti. 

Onneksi kohta on kesä ja voi kulkea mekolla koko ajan ilman sukkahousuja. Vinkkinä muuten, että Lindexillä on *ihan parhaat sukkahousut ja itse ostan sukkahousuni aina vaan sieltä. Ne nousee korkealle ja pysyy jalassa rullaantumatta! 

 

liehuvahelmainen hame

Mulla oli joskus muutama vuosi sitten ihana keltainen midihame, jota rakastin yli kaiken. Kunnes pesin sen vahingossa liian korkeassa lämpötilassa ja se oli liian pieni. Siitä asti oon etsinyt täydellistä kesähametta just tossa midipituudessa. Lindexille on tulossa ihania hameita myyntiin, esimerkiksi *tämä ja *tämä hame on sellaisia, joita mä oon etsimässä. 

Toisaalta joku ihana ja pitkä satiinihamekin voisi olla kiva, mutta sen mallin pitäisi olla sellainen, joka oikeasti imartelisi mun vartaloa. Haaveilen *tällaisesta ja *tällaisesta, mutta en tiedä miltä ne sitten näyttäisi päällä. 

tyllihame

Haaveilen kokopitkästä tyllihameesta, jota voisin pitää aina, kun siltä tuntuu. En kuitenkaan ole vielä sellaista mistään löytänyt ja oon jo miettinyt sen ompelemista itse. Se on kuitenkin vielä täysin ajatuksen tasolla ja katsotaan missä vaiheessa se sieltä hautuu tarpeeksi. 

Kesämekko

Mä haluaisin löytää jonkun ihanan kevyen kesämekon ja oon vähän haaveillut Mainion uudesta mansikkakuvioisesta mekosta kesäksi, mutta katsotaan ensin miltä se näyttää päällä sovittaessa. Saatan jopa käyttää siihen yhden viidestä uudesta vaatteestani, joita saan tänä vuonna luvan kanssa ostaa. 

Jos kuitenkin löydän kirppikseltä jonkun ihanan kesämekon niin ostan sellaisen aivan varmasti. Esimerkiksi *tämä Lindexin mekko on tosi kiva! 

Ballerinat

Haluaisin sellaiset perusballerinat, jotka olisi ajattomat ja aina muotia. Tiedättekö sellaiset Audrey Hepburn Loma Roomassa-elokuvassa ballerinat. 

rantalaukku

Mulla on etsinnässä myös joku kiva iso laukku, johon on helppo lasten kanssa rannalle lähtiessä pakata eväät, pyyhkeet, vaihtovaatteet ja kaikki muu rannalla tarvittava. Tämä ei kuitenkaan oo millään tavalla pakollinen ostos, koska ruokakaupasta tai Ikeasta ostettu kestokassi myös ajaa saman asian aivan hyvin. 

Olisihan joku *kiva rantakassi kuitenkin kiva löytö! 

kokouimapuku

Tämäkään ei sinänsä ole niin justiinsa, jos en uutta kokouimapukua itselleni löydä. Mulla on yksi, joka istuu vähän huonosti, mutta ajaa kuitenkin asiansa. Mulla on myös bikinit, joten voin käyttää myös niitä. 

Mun nykyinen uimapuku on musta ja haaveilenkin jostain *ihanan värikkäästä uikkarista

biker-shortsit

Nämä joudun ostamaan varmastikin uutena. En voi käyttää kesällä mekkoja tai hameita ilman, että alla on biker-shortsit, koska mulla on sen verran paksut reidet, että ne hankautuu muuten ihan vereslihalle.  Esimerkiksi *nämä Lindexin pitsireunaiset bikershortsit olisi kivat. 

Täytyy kuitenkin vielä käydä oma vaatekaappi läpi ja tarkistaa, ettei omasta takaa jo löydy sopivia bikershortseja. Pahoin pelkään kuitenkin, että kulutin ne viime kesänä puhki. 

 

Sellaisia vaatteita etsin kevääksi ja kesäksi tänä vuonna. Toivon löytäväni mahdollisimman paljon käytettynä, mutta en myöskään etsi näitä kaikkia minkään pakon edestä, joten ei haittaa vaikka kaikkia ei löytyisikään. 

Onko sulla jotain vaatehaaveita kesäksi? 

 

TULETHAN SEURAAMAAN MUA JA MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Viiden vaatteen vuosi -haaste

Rento shoppailuasu Tukholmassa

Palataan hetkeksi kesäasuun

Epäonninen my day viime viikolta

Jaan tosi paljon ajankohtaisia fiiliksiä Instagramin puolella tarinoihin, mutta tänne niiden jakaminen välillä jää. Nyt ajattelin kertoa teille yhdestä päivästä viime viikolla, kun Instaan kerroin mun päivästä ja siitä tulikin epäonninen my day loppujen lopuksi.

Aloitin päiväni heräämällä herätyskelloon 7.20. Olin nukkunut koko yön ihan superhuonosti  ja aamu menikin ihan silmät ristissä. Vein lapsen päiväkotiin jäisellä autolla, koska jostain syystä meidän lämmitystolppa ei ollut toiminut ihan niin kuin olisi pitänyt.

Kotiin palattua tein itselleni aamupalaksi munakasta, johon laitoin munia, mantelimaitoa, kirsikkatomaatteja pilkottuna, aurinkokuivatuilla tomaateilla maustettua fetajuustoa ja kalkkunaleikettä pilkottuna.

Kävin suihkussa, meikkasin ja puin päälle. Tähän asti meni kotona ihan hyvin. Otin tavarat ja lähdin liikkeelle. Autoa jo ajaessani muistin, että unohdin ottaa mukaan koulun kulkulätkän, jota ilman ei pääse mihinkään kampuksella. Käännyin siis takaisin ja kävin hakemassa kulkulätkän. Tässä vaiheessa tiesin myöhästyväni tunnilta.

Meidän lähellä olevat liikennevalot on ohjelmoitu tosi ärsyttävästi niin, että joka kerta vaihtuu punainen vaikka toisesta suunnasta ei edes tulisi ketään. Jouduin siis pysähtymään liikennevaloihin ja tottakai mun kassi levisi lattialle. Kun pääsin perille, keräilin tavarani lattialta ja kävelin koululle.

Kuten olin arvannut, olin myöhässä tunnilta. Meillä ei oo täällä koululla mitään logiikkaa siinä miten tunnit alkaa. Välillä ne alkaa tasan 10.00, välillä 10.15 ja välillä 10.30. Ihan opettajasta riippuen. Eikä lukujärjestyksessä ikinä lue tätä. Tänä aamuna mä olin arvellut tunnin alkavan tasalta ja oli ihan mun oma vika, että olin myöhässä, mutta välillä on myös ärsyttävää olla luokassa viittä vaille ja huomata, että opettaja saapuukin paikalle vasta puolelta.

Mä olin menossa siis HR-kurssin tunneille, joita olisi ollut koko viikko, mutta en ollut tietoinen tehtävästä, joka piti olla tehtynä, että kurssille saa osallistua. Tän takia mulla jäi koko kurssi kesken eli jouduin lähtemään kurssilta pois. Linkkaan tuonne alas postauksen, jossa oon selittänyt tästä enemmän ja jossa kerron myös miten mun opiskelut sujuu tällä hetkellä.

Menin sitten koulun kirjastoon etsimään itselleni korvaavaa kurssia ja tekemään muiden kurssien tehtäviä. Onneksi kirjastossa oli tilaa ja löysin rauhallisen paikan helposti. Istuin kirjastossa pari tuntia, jonka jälkeen lähdin viemään kirppikselle tavaroita. Auto oli onneksi sentään sula, kun ulkona oli kaunis ilma.

Mä ajoin kirppikselle viemään tavaroita ja hain Rustasta suklaata, koska edelleen ärsytti tosi kovasti tuo kurssihomma. Tutoropettaja onneksi laittoi vielä samana päivänä viestiä, että voin ilmoittautua kesäkurssille, joka korvaa HR-kurssin.

Tein kotona itselleni salaattia ja laitoin edellisyönä tulleen Oscar-gaalan näkymään telkkariin. En ihan ymmärrä tuota Ylen leikkausta (tai Oscareiden jakamista), kun meille ei näytetty ollenkaan elokuvien trailereita, joita näytettiin ”mainoskatkoilla”. Esimerkiksi Pienen merenneidon traileri, jota itse odotin, oli leikattu niin, että näkyi kun Arielia ja Ursulaa näyttelevät Halle Bailey ja Melissa McCarthy kävelivät lavalle ja takana näkyi Disneyn logo, mutta samantien leikattiin suomalaisiin kommentaattoreihin ja tän jälkeen tuijotettiin ainakin minuutti Oscareiden logoa. Kummallista.

Jouduin kuitenkin laittamaan lähetyksen kesken kaiken paussille, kun hain Janin töistä ja 6-vuotiaan päiväkodista. Itse asiassa odottelin Jania parkkipaikalla puolisen tuntia, jonka jälkeen totesin hänen tulevan bussilla kotiin, koska mun on pakko keretä päiväkodille ja hän jäi ylitöihin. Koska Oscar-gaalan lähetyksessä ei ollut tekstitystä, oli sitä vähän vaikea katsoa lasten tultua kotiin, joten katsoin sen loppuun vasta lasten mentyä nukkumaan.

Katsottiin 6-vuotiaan kanssa Oscareiden punainen matto, koska sitä oli helppo katsoa myös ilman tekstityksiä ja meidän 6-vuotias rakastaa prinsessamekkoja, joita lähetyksissä riitti yllin kyllin. Yritin samalla viikata pyykistä tulleita vaatteita ja selvitellä tuota meidän olohuoneen vallannutta Lego-kaaosta.

Vaikka päivän alkupuoli oli vähän huono ja tästä meinasi tulla epäonninen my day sen ansiosta, oli loppupäivä kuitenkin ihan hyvä.

Kiinnostaisiko my day-seurannat enemmänkin?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA OPISKELUJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Kuinka mun opiskelut sujuu ammattikorkeakoulussa just nyt?

Mikä arkiruoka maistui lapsille parhaiten viime viikolla?

Mitä meillä syödään usein?

Mun uudet silmälasit x2