Mitä sanoisin 18-vuotiaalle itselleni?
Mun esikoinen täytti 18 vuotta tässä kuussa ja aloin miettimään mitä haluaisin sanoa 18-vuotiaalle itselleni, jos siihen olisi mahdollisuus.
Kun mä täytin 18 vuotta, olin varma siitä miten mun elämä menee. Mulla oli poikaystävä, jonka kanssa oltiin edelliset kolme vuotta oltu ja ei oltu yhdessä. Erottiin, palattiin yhteen ja sitä rataa koko ajan. Mun 18-vuotissynttäreiden aikaan oli menossa kuitenkin varmaan melkein pisin jakso, kun oltiin oltu yhdessä yhtä soittoa.
Taustatarinana on nyt pakko kertoa tähän väliin, että mulla oli siis poikaystävä, joka petti ja jätti ja jonka otin kerta toisensa jälkeen takaisin, kun uskoin valheita paremmasta huomisesta enkä tiennyt paremmasta. Hän oli selvästi narsistinen eikä oikeasti edes katunut valheita, pettämistä ja jättämistä millään tavalla.
Suunniteltiin perhettä, yhteen muuttamista ja elämää. Poikaystävä selvästi rakasti ajatusta idyllisestä perheestä, mutta ei kuitenkaan pystynyt millään tavalla sitoutumaan siihen. Tulin raskaaksi ja muutettiin yhteen melkein heti mun 18-vuotissynttäreiden jälkeen. Asuttiin kaksi kuukautta yhdessä siinä opiskelija-asunnossa ja näistä kahdesta kuukaudesta me vietettiin asunnossa kaksi yötä yhtä aikaa. Poikaystävä oli kaikki yöt ajelemassa ja ties missä, tuli kotiin ihmeellisiin aikoihin eikä kertonut menoistaan. Kerran hän tuli kotiin kaula täynnä fritsuja väittäen, ettei niitä ole. Siis valheet oli välillä tätä luokkaa, että mun väitettiin näkevän harhoja ja kuvittelevan kaiken.
Mä sain tarpeekseni ja lähdin. Jätin miehen ja päätin, että en enää jaksa. Hän käytti mun sinisilmäisyyttä hyväkseen ihan häikäilemättä ja kohteli mua kuin roskaa. Päätin kuitenkin, että mun lasta hän ei kohtele huonosti. Ajattelin, että parempi olla ilman isää kokonaan kuin olla tuollainen vätys isänä, joka ei tee muuta kuin petä lupauksia, valehtele ja ole ilmaantumatta paikalle. Lapsen ei hänen käytöksestään tarvitsisi kärsiä.

Haluaisinkin sanoa 18-vuotiaalle itselleni, joka on just muuttanut takaisin vanhemmilleen yksin ja raskaana, että kaikki tulee menemään hyvin. Kaikki menee just niin kuin on tarkoituskin.
Se vätys saa ansionsa mukaan, koska karma muistaa kaiken. Kun sun tytär täyttää 18 vuotta, ei sitä miestä näy enää missään. Eikä oo 18 vuoteen teidän elämässä näkynyt. Häntä ei oo kiinnostanut mikään teihin liittyvä, joten teidän on ollut parempi ilman.
Löydät vielä jonkun, jolle kelpaat omana itsenäsi. Joka ei vaadi sun olevan aina viisi kiloa laihempi tai tekevän kaiken hänen päänsä mukaan. Joka ei arvostele kaikkea sun tekemää ja joka antaa sun loistaa.
Miehen malleja on ollut perhe täynnä. On ukki, enot ja kummisetä. Ja isäpuoli, joka on ottanut lapsen omakseen. Siitä ei siis tarvitse huolehtia.
Pärjäätte oikein hyvin. Teidän kahden, sun ja lapsen, sidettä ei katkaise mikään. Ei edes syöpä. Lapsi kertoo sulle asioitaan ja soittaa jopa 18-vuotissynttäreiden jälkeen aamulla kertoen mitä juhlissa tapahtui.
Älä huoli 18-vuotias minä, joka ajattelee elämänsä olevan ohi. Päivä paistaa vielä risukasaankin.

En kadu 18-vuotiaana tekemiäni päätöksiä, koska niiden takia mulla on nyt maailman ihanin 18-vuotias tytär. Hän on täynnä elämää ja toivoa, joka säteilyllään parantaa minun sisäisen 18-vuotiaan itseni. En olisi 18,5 vuotta sitten uskonut meidän olevan tässä just nyt. Ajattelin, etten enää ikinä löydä rakkautta, saa enempää lapsia tai ole onnellinen. Ja kappas, nyt mulla on ne kaikki.
18-vuotias Susanna, elämä kantaa ja suunta on aina vaan ylöspäin. Nauti vuosista, ne on ohi aivan liian pian ❤
Mitä sä sanoisit 18-vuotiaalle itsellesi?
TULETHAN SEURAAMAAN MUA jJA MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMIIN @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Mun ihana, pieni, rakas esikoinen on jo täysi-ikäinen
ABBA The Museum Tukholmassa
https://www.youtube.com/watch?v=k2IEcpmvG3g
Museo on interaktiivinen eli siellä pääsee itse kokeilemaan monia juttuja. Pääset esimerkiksi levytysstudioon kokeilemaan ABBAn kappaleita tai kokeilemaan esiintymisasuja virtuaalisesti. Museossa on myös tosi hauska hologrammikonsertti, jossa pääset lavalle laulamaan ABBAn viidentenä jäsenenä. Tämä oli ihan hitti meidän seurueen mielestä.
Museossa on myös elokuvateatterisali, jossa näytetään ABBAan liittyviä elokuvia pitkin päivää ja elokuvaa pääsee katsomaan museon sisäänpääsylipulla.
Jos jollekin vielä on epäselvää ketä ne ABBAn tyypit oikein on niin selvennetäänpäs vähän.
ABBA on ruotsalainen yhtye, joka on perustettu 1972 Ruotsissa. Kyllä, siis 51 vuotta sitten. ABBAan kuului Agnetha Fältskog, Björn Ulvaeus, Benny Andersson ja Anni-Frid (Frida) Lyngstad. Heidän nimiensä alkukirjaimista muodostuu bändin nimi ABBA.
1974 ABBA voitti Euroviisut Ruotsin edustajana kappaleella Waterloo. Waterloo muuten valittiin 2005 Euroviisujen 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetyssä äänestyksessä Euroviisujen kaikkien aikojen parhaaksi biisiksi.
ABBAn parhaina vuosina, yhtye koostui kahdesta pariskunnasta. Frida ja Benny olivat keskenään naimisissa ja Agnetha ja Björn keskenään. Harmillisesti kuitenkin molemmat pariskunnat erosivat hektisten kiertue- ja levytysaikataulujen vuoksi. ABBA lopettikin 1982 yhtyeenä esiintymisen.
2016 he alkoivat kuitenkin taas työskennellä yhdessä virtuaaliavatar-konsertin toiveissa ja konsertti debytoikin 2022 toukokuussa Lontoossa.
Abban musiikkia kuuntelee niin nuoret kuin vanhat ja heidän kappaleensa ovat ajattomia. Mamma Mia!-musikaali on tuonut Abballe vielä enemmän suosiota ja uusia kuuntelijoita. Siksi museo on varmasti suosittu ihan kaikenikäisten keskuudessa.
Oikeastihan tämä ei ole museo vaan kokemus, koska ABBA the Museum ei kuulu ruotsalaisten museoiden liittoon.
ABBA-museoon pääsee helposti raitiovaunulla numero 7 tai bussilla numero 67, pysäkki on Liljevaljchs/Gröna Lund. Jos kuitenkin tulet lautalla niin pääset joko Djurgården lautalla tai M/S Emelie lautalla, molemmissa pysäkki Allmänna Gränd.
MITÄ ABBA-MUSEO MAKSAA?
Opiskelijalippu 180-250SEK
Seniorilippu (65v ylöspäin) 200-260SEK
Lapset (7-15v) 90-110SEK
Alle 6v maksutta
Perhelippu (2 aikuista ja 2 7-15v lasta) 495-695SEK
Donna and the Diamonds puvustus Mamma Mia! menestysmusikaalista Broadwaylta.
Museokauppaan pääsee ilman sisäänpääsymaksua, koska se sijaitsee ihan ulko-oven vieressä. Museolla on myös verkkokauppa, josta saa ostettua Abbaan liittyviä tuotteita.
Onko abba the museum sulle tuttu?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:


0