Hae
Colour Outside the Lines

Kahden viikon päästä ollaan Tukholmassa

Meillä täällä Kuopiossa on hiihtolomaviikko vasta kahden viikon kuluttua eli viikolla 10. Me ollaan pienimmän kanssa lähdössä pienelle lomareissulle. Eka käydään Tampereella moikkaamassa sukulaisia. Tampereelta mennään junalla Helsinkiin, ollaan yksi yö hotellissa ja lähdetään Tukholman risteilylle. Ja tajusin just, että tasan kahden viikon päästä me ollaan Tukholmassa -en kestä!

Mä rakastan Tukholmaa yli kaiken. Jos pitäisi muuttaa johonkin ulkomaille niin valitsisin Tukholman samantien, koska se tuntuu jotenkin niin tutulta ja turvalliselta. Oon käynyt Tukholmassa kymmeniä kertoja sekä risteilyllä että hotellilomalla ja osaan käyttää julkista liikennettä, asioida kaupoissa ja liikkua kaupungissa.

Tampereella haluaisin pyörähtää myös jollain kirppiksellä, jos joku sattuu olemaan sopivasti auki meidän siellä ollessa. Otetaan siis vastaan vinkkejä keskustan alueen kirppiksistä, jotka on auki sunnuntaisin!

Helsingissä keretään maanantaina hyvin tehdä jotain kivaa, koska huone pitää luovuttaa jo 12 ja meidän laivaan pääsee sisään vasta 15.30. Käydään varmaan Piipoossa katselemassa legoja, ehkä jollain kirppiksellä ja mietin myös leffateatteria, jos sattuisi pyörimään sopivasti joku päivänäytös. Pienimmän kanssa en myöskään ole vielä käynyt Helsingin kaupunginmuseon lastenkaupungissa, joten sinne saatetaan suunnata joko ennen tai jälkeen risteilyn.

Meillä ei oo kovin suuret suunnitelmat vielä mitä tehdään Tukholmassa 6-vuotiaan kanssa. Aiotaan varmaankin käydä Junibackenissa, koska ollaan käyty siellä viimeksi kolme vuotta sitten. Lapsi muistaa edelleen sieltä ostamansa suklaakolikot ja niitä hän haluaa nytkin ostaa. Toivottavasti siellä vielä myydään niitä.

Käydään varmastikin myös Westfield Mall of Scandinaviassa kuten yleensä Tukholmassa. Siellä käydessä on pakko pyörähtää aina Lego Storessa -ja ennen myös Disney Storessa, mutta se on valitettavasti lopettanut. Harmillisesti koronavuodet ei olleet ystävällisiä Disneyllekään, joten Disney Storeja laitettiin useammassa kohteessa kiinni.

Käydään varmaan myös ostamassa jotain evästä ruokakaupasta laivaan, koska meille viljattomille on aika rajallisesti tarjolla ruokailumahdollisuuksia iltapalaksi.

Ihanaa päästä taas pian Tukholmaan, laivalle ja ylipäänsä reissuun. Jotenkin niin mahtavaa, että tää on taas mahdollista ja saa mennä miten haluaa ilman rajoituksia.

Mikä on sun lempparikohde tukholmassa käydessä?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA MEIDÄN HIIHTOLOMAREISSUA REAALIAJASSA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLE @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Kuinka Tukholman Mall of Scandinaviaan pääsee?

Tukholman Westfield Mall of Scandinavia on Pokémon Go pelaajan unelmien täyttymys

Tukholman Historiska Museet

Sain Legon kukkakimput ystävänpäivälahjaksi

*Sisältää mainoslinkkejä

Me ei yleensä osteta ystävänpäiväksi Janin kanssa mitään, mutta välillä hän haluaa yllättää. Joskus olen saanut helmirannekorun, toisinaan suklaata ja tänä vuonna hän oli ostanut minulle Legon kukkakimput ystävänpäivälahjaksi.

Meillä oli jo aiemmin Legolta *kolibrikukka, joka ostettiin viime syksynä. Saatiin häälahjaksi lahjakortti Verkkokauppa.comiin ja ohjeena lahjakortin käyttöön oli ostaa yhdessä koottavia legoja. Ostimme siis ikuisen kukan ja kokosimme sen yhdessä. Jani sai joululahjaksi mun vanhemmilta Legon *bonsaipuun ja se onkin koristanut meidän olohuonetta joulun välipäivistä asti.

Legon *Botanical-sarjaan kuuluu lisäksi *mehikasvit, *orkidea, *kuivakukka-asetelma, *kukkakimppu sekä *luonnonkukkakimppu. Nämä Legon kukkakimput sainkin Janilta ystävänpäivälahjaksi.

Meidän kodin on aikalailla vallanneet Legot. Ensin olin vähän ajatusta vastaan, mutta pian huomasin miten kivaa niitä on itsekin rakentaa. Mulla on tosi jäykät sormet ja huono sorminäppäryys, joten legot on just parasta terapiaa siihen. *Legoissa kivaa on myös se, että niistä voi rakentaa ihan mitä vaan ja niin monesti kuin haluaa.

Me koottiin ekat kukat 6-vuotiaan kanssa kahdestaan, kun oltiin kotona kipeänä. Kokosin kuitenkin loput yksin, kun lapsi meni nukkumaan, koska nämähän oli oikeasti aika nopeita koota. Ohjekirjassa oli kivoja faktoja oikeista kukista ja näihin kukkakimppuihin käytetyistä palikoista.

Suosittelen oikeasti legojen rakentamista ihan jokaiselle. Aikuiset leikkii ihan liian vähän ja legojen rakentaminen on niin rentouttavaa puuhaa.

Mä sain tosiaan kaksi erilaista pakettia ja nämä Legon kukkakimput näyttää niin kivalta yhdessä. Saatiin häälahjaksi Janin työpaikalta Marimekon Urna-maljakko, joka oli odottanut sekä paikkaa että kukkia vielä paketissaan ja nyt se pääsi käyttöön. Olin aiemmin sanonut Janille, että haluaisin 2021 tammikuussa ilmestyneen *Legon kukkakimpun, mutta meillä ei oikein ollut sille maljakkoa enkä osannut miettiä millaisen haluaisin.

Kun Lego julkisti tässä kuussa *luonnonkukkakimpun, olin heti sitä mieltä, että kimput kävisivät yhdessä niin hyvin tuohon Urnaan. Ja ne on just passelit siihen! Kukkia on just oikean verran ja periaatteessa siihen menee vielä kolmas paketti, jos legolta joskus vielä sellainen ilmestyy. Toisaalta kukkia on sitten myös helppo vaihdella maljakosta toiseen.

Pari ihmistä laittoi mulle Instagramissa viestiä luulleensa kukkia oikeiksi, kun olivat nähneet mun stooreissa kuvan näistä. Kukat on kauniita ja parasta näissä on se, etten vahingossakaan voi tappaa niitä.

Meidän keittiön ja olohuoneen välissä on korkea taso, jolle ollaan nyt kerätty kaikki meidän Lego-kasvit. Katsotaan kasvatetaanko meidän kokoelmaa vielä jossain vaiheessa uusilla kasveilla.

Legon kukkakimput on aiheuttaneet jo ihastelua useampaan kertaan ja ne ilahduttaa minua joka kerta nähdessäni ne. Nämä olivat kyllä todellakin hyvä ja kestävä ystävänpäivälahja. Mä oon aika allerginen monille kukille, joten nämä olivat siinäkin mielessä oikein mainio valinta.

Vielä pitäisi keksiä joku kikka kolmonen, jolla saisi pidettyä pölyn poissa näiden pinnalta. Jos sulla on joku keino millä legot ei kerää niin paljon pölyä, niin otan mielelläni vinkkejä vastaan.

Legolla on myös pieniä paketteja, joissa on aina kaksi kukkaa. On *ruusuja, *lootuskukkia, *tulppaaneja, *auringonkukkia ja *narsisseja. Näistäkin olis hauska tehdä kimppu yhdessä tai sitten ripotella niitä pienissä maljakoissa ympäri asuntoa.

Tilattiin vielä maljakon pohjalle läpikuultavia, vaaleansinisiä palikoita vedeksi. Näytän teillekin lopputuloksen, kun palikat saapuvat.

Onko Legon kukkakimput sulle uusi tuttavuus?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA LEGO-RAKENTELUJA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLE @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Tilattiin Lego-kukkakimpuille ”vettä”

Näin katsot Marvel-elokuvat ja sarjat tapahtumajärjestyksessä

Haaveissa interrail Disneyn elokuvista tutuissa paikoissa

Nappaa Timma koodi omaa hetkeä varten