Kuinka rajata häiden vieraslista ja ketä me kutsuttiin?
Meidän häiden vieraslista koostui noin 70 ihmisestä, joista osa oli lapsia. Oltiin mietitty jo vuosia aiemmin jonkinlainen runko vieraslistalle ja muokattiin sitä sitten ennen hääkutsujen lähettämistä sopivanlaiseksi.
Mutta kuinka me sitten rajattiin häiden vieraslista siihen mitä se oli?
Me päätettiin jo heti kihlauksen jälkeen, että halutaan pitää häät, joihin kutsutaan meidän sukulaisia, joita nähdään liian harvoin. Kuitenkaan ihan kaikkia sukulaisia ei tietenkään ollut mahdollista kutsua, koska meillä oli kuitenkin häiden järjestämiseen rajallinen budjetti.
Päätettiin, että kutsutaan häihin sellaiset sukulaiset, jotka on olleet meidän elämässä tärkeässä osassa oli se sitten juuri nyt tai nuorempana. Ystävistä kutsuttiin ne, joiden kanssa ollaan aktiivisesti yhteydessä.
V

Kuva: Bella Photo
Miten rajata vieraslistaa?
Ihan ekana päättäkää minkä kokoiset häät haluatte ja mahtuuko ne teidän budjettiin. Vieraslistaa kannattaa miettiä vähän jo ennen kuin miettii hääpaikkaa, koska useassa paikassa liian isolla henkilömäärällä on aivan liian ahdasta.
Miettikää yhdessä sun puolison kanssa ketä haluatte kutsua ja ketkä on ne teille tärkeät vieraat, joiden haluatte olevan paikalla.
Listatkaa paperille, tai Exceliin niin kuin mun insinöörimies teki, vieraslista ja jos vieraita on liikaa, karsikaa muutama pois. Miettikää yhdessä kenet listalta voi karsia.
Miettikää myös haluatteko, että ihmiset tuo lapset mukanaan häihin vai onko häät pelkästään aikuisille. Mun mielestä tämä olisi myös hyvä mainita kutsussa, jos lapset eivät ole hääparin mielestä tervetulleita paikalle.
Me itse haluttiin omat lapset paikalle ja meille tuntui luonnolliselta, että vieraanakin on lapsia. Meidän häissä oli noin kymmenen lasta, kun neljä jäi viime tipassa pois. Ikähaarukka lapsilla oli muutamasta kuukaudesta melkein täysikäiseen.
Ketä meidän vieraslistalla oli?
Vieraslistalla oli meidän molempien vanhemmat ja Janin vanhempien uudet puolisot, isovanhemmat, meidän molempien sisarukset ja vanhempien sisarukset ja osa serkuista. Kaikkia serkkuja ei kutsuttu, koska ei olla heidän kanssaan muutenkaan tekemisissä kuin joskus jonkun sukulaisen hautajaisissa.
Mun puolelta kutsuttiin myös pikkuserkkuja, koska he oli tärkeä osa mun lapsuutta ja olen käynyt myös heidän häissään.
Muista sukulaisista paikalla oli myös mun vanhempien serkkuja ja annettiin meidän äideille vapaat kädet kutsua muutamia ihmisiä, jos he niin halusivat.
Vieraita oli alunperin kutsuttu noin 70, lapset mukaan lukien ja paikalla oli noin 50 henkilöä. Muutama isompi ihan viime hetken peruutus tuli, kun muutama perhe sairastui edellisenä päivänä ja tämä jätti yhden pöydän melkein tyhjäksi. Se oli tosi harmillista, mutta eihän sairastumisille mitään voi.
Miten sä olet rajannut häiden vieraslistaa?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Omistan pitkästä aikaa nahkatakin
Oon niin onnellinen, koska omistan taas pitkästä aikaa nahkatakin -tai siis keinonahkatakin.
Mulla oli aiemmin kirppikseltä hankittu keinonahkatakki, jossa oli punaisia kukkia. Käytin sitä todella paljon. Kyllästyin siihen kuitenkin muutaman vuoden jälkeen, koska kukkakuvio ei ollut mitenkään ajaton.
Nyt silmääni osui tämä Vero Modan ajaton malli Oulun Sokoksella, kun oltiin Janin kanssa Oulussa yötä häämatkallamme. Menin etsimään Sokokselta itselleni housuja, jotka löysinkin ja siellä oli tämä takki koossa L. Kokeilin sitä ja rakastuin, mutta takki oli sen verran nafti hihoista, että käsiä oli vaikea liikuttaa eteen (jos sulla on yhtään paksummat kädet, tiedät mistä puhun).
Kysyin seuraavaa kokoa myyjältä, mutta heillä oli jäljellä vain kaksi takkia -se mun kokeilema L ja yksi koossa S.
Takki jäi harmittamaan, koska hintaa sillä oli vain 49,95€, joka ei ole mun mielestä paha hinta keinonahkatakista ja malli olisi ollut ajaton eli olisin voinut käyttää takin oikeasti puhki ennen kuin se menee pois muodista.


Huomasin kuitenkin, että samassa ostoskeskuksessa on myös Vero Modan liike ja kävin kurkkaamassa olisiko takkia siellä. Siellähän niitä roikkui rekissä iso kasa. Koot kuitenkin loppui siihen mihin Sokoksellakin ja mietin jo, että ehkä vaan tätä takkia ei oltu tarkoitettu minulle.
Liikkeen myyjä kuitenkin sattui olemaan lähettyvillä, joten kysyin häneltä mahtaisiko takista olla kokoa XL heillä vaikka varastossa. Hän kertoikin, että juuri samana päivänä oli tullut kuorma, jota hän ei ollut vielä ehtinyt purkaa ja meni katsomaan takaa. Ja sieltä löytyi yksi takki koossa XL!
Sovitin, rakastuin ja ostin takin. Koossa L hartiaseutu oli ehkä hiukkasen paremmin istuva kuin tässä isommassa koossa, mutta pienempi koko olisi jäänyt kokonaan käyttämättä, koska en olisi voinut siinä liikuttaa käsiäni ollenkaan.
Tästä opimme, että aina kannattaa kysyä etsimäänsä kokoa. Joskus saattaa vaikka käydä hyvä tuuri ja koko löytyä.

Takki: Vero Moda
Neule: Vero Moda
Hame: Lindex
Sukkahousut: Prisma
Tennarit: Puma
Laukku: Marimekko

Mä oon yrittänyt vältellä ostamasta mustaa ja ylipäätään vaatteita uutena, koska rakastan värejä ja vaatteita löytyy hyvin myös käytettynä. Keinonahkatakkia en ole kuitenkaan yrityksistäni huolimatta löytänyt vaikka olen monta vuotta sellaista etsinyt ja musta keinonahkatakki vaan on se ajattomin vaihtoehto. Muun värisiin tietäisin kyllästyväni ajan mittaan.
Tämä takki on kuitenkin sellainen ostos, jota meinaan käyttää niin kauan kuin se mulle mahtuu tai kuluu puhki. Jos takki nyt jäisi jostain syystä käyttämättä, koska se jäisi isoksi tai pieneksi, voisin hyvin kierrättää sen ystävälle tai myydä eteenpäin.
Yritän muuttaa oikeasti omia kulutustottumuksiani vastuullisempaan suuntaan ja ostaa valtaosan vaatteistani kirpputorilta. Yleensä näin teenkin, mutta ihan aina se ei vaan onnistu.
Postauksen kuvat otti meidän 5-vuotias kuopus.
Omistatko sinä nahkatakin tai oletko haaveillut sellaisesta?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:


4