Syyskuun ruokakuvat
Oon nyt yrittänyt useammin ottaa kuvan ruoasta ennen kuin syän sen, koska ainakin Instagramissa ruokakuvat saa aina positiivista palautetta.
Jokaisen on kuitenkin pakko syödä jotain, joten toisten ruokakuvista saa helposti kivoja ideoita omiin ruokiin. Meillä syödään arkena ja myös viikonloppuisin ihan tavallista kotiruokaa, joten tässä teillekin näkyville muutamia juttuja mitä tässä kuussa ollaan syöty.
(Lämpimät) voileivät
Heti, kun ilmat kylmenee, meidän leivät lämpenee. Aletaan käyttää selvästi enemmän leivänpaahdinta ja tehdään lämpimiä voileipiä uunissa tai vohveliraudalla.
Kävin syyskuussa ekaa kertaa ikinä Kuopiossa olevassa Atrian myymälässä ja ostin sieltä tosi paljon lihaa syötäväksi. Yksi ilta täytinkin leipäni sieltä ostetulla vaahterasiirapilla marinoidulla kalkkunapaistilla.


paneroidut kanafileet
Meillä on kaksi viljatonta, joten ei voida ostaa kaupan paneroituja pihvejä ikinä vaan ne pitää tehdä itse. Testasinkin itse kuorruttaa kanafileet ja nämä onnistui ihmeen hyvin. Syötiin näiden kanssa kasviksia ja kermaviilikastiketta.
Kuorrutin kanafileet ihan vaan murskatuilla viljattomilla corn flakeseilla, mausteilla ja öljyllä ja paistoin air fryerissa. Nämä oli hitti ja teen näitä varmasti pian uudelleenkin.

Kanasalaatti
Syksyisin iskee aina joku haikeus tuoreisiin kasviksiin. Ehkä siksi, että kesällä niitä on niin helposti saatavilla ja syödäänkin niitä paljon, joten syksyllä niistä ei halua luopua.
Ollaankin syöty nyt aika paljon salaatteja. Yksi iltapäivä tein mulle ja Janille päivälliseksi kanasalaattia, johon laitoin lehtisalaattia, kurkkua, paprikaa, tomaattia, punasipulia, pakastemaissia, granaattiomenan siemeniä, avokadoa ja kanaa. Päälle laitoin itse vielä Thousand Island-salaatinkastiketta.
Nuorempana olin ihan koukussa Thousand Island-salaatinkastikkeeseen ja sitä oli meidän jääkaapissa aina.

Letut
Yhtenä sunnuntaiaamuna tein lettuja Fazerin gluteenittomasta lettujauhosta ja mantelimaidosta. Hyvin maistui kaikille.

tumma suklaa
Jani sai töistä kasan Laatusuklaan tummaa suklaata ja ollaankin mutustettu niitä pitkin syyskuuta. Oon ihan yllättynyt miten tykkään nykyään myös 75% suklaasta enkä enää himoitse pelkästään sokerista maitosuklaata.
Osaksihan se voi tietysti johtua myös kohdunpoistosta, koska hormonimäärä kehossani on ehkä hieman matalampi (tai ainakin niin luulen).

kanatortillat
Ostin testiin El Taco Truckin maissitortilloja, koska ne oli kokonaan viljattomia. Ja rakastuin! Tortilloja pitää lämmittää pannulla molemmilta puolilta noin 20 sekuntia ja sen jälkeen ne on ihan täydellisiä!
Teinkin yksi ilta itselleni kanatortilloja, joihin laitoin kanan lisäksi avokadoa, tomaattia, paprikaa, salaattia ja granaattiomenan siemeniä.

Rahkapullat
Meillä oli jääkaapissa pari purkkia maitorahkaa, joissa oli menossa päiväys, joten leivoin rahkapullaa. Päälle laitoin vielä ennen uuniin laittoa sokerissa ja kanelissa keitettyä omenaa.
Nämä meni kuin kuumille kiville ja osan pakastin. Nämä ei ollut viljattomia, joten minä ja kuopus ei voitu syödä näitä.

Spagetti ja jauhelihakastike
Meidän lasten selvästi lemppariruoka on spagetti ja jauhelihakastike. Ollaankin syöty sitä varmaan kerran viikossa tässä kuussa.
Otin käyttöön somesta bongatun säästövinkin ja oon paistanut aina vain puolikkaan paketillisen jauhelihaa ja pakastanut puolet. Paistetun jauhelihan sekaan oon lisännyt tummaa soijarouhetta ja vettä. Lisään kastikkeeseen aina vielä kermapurkin ja purkillisen paseerattua tomaattia.
Kukaan perheestä ei ole valittanut, että ruoka ei olisi hyvää vaan pikemminkin santsanneet enemmän kuin ennen. Ja kukaan ei siis tiedä, että seassa on soijarouhetta, koska siinä vaiheessa lapset saattaisi alkaa nirsoilla.

Riisihiutalepuuro
Mä oon tutustunut riisihiutaleisiin vasta äskettäin ja nyt tein ekaa kertaa riisihiutalepuuroa. Keitin noin vartin hämmennellen litrassa mantelimaitoa 3dl riisihiutaleita. Lisäsin vähän suolaa ja puuro oli valmista.
Niin paljon helpompaa ja nopeampaa kuin tavallisen riisipuuron keittäminen ja nuorimmainen sanoi haluavansa tätä tästä lähtien aina iltapalalla!

Haudutettu possukastike
Yksi päivä laitoin possupihvit marinoitumaan jääkaappiin öljyn ja mausteiden kanssa yön yli. Seuraavana aamuna nostin ne uuniin hautumaan folion alle viideksi tunniksi.
Pihveistä tuli pulled porkia, johon lisäsin ruokakerman ja tarjoilin kastikkeen uunikasvisten kanssa. Ja kerrankin koko perhe oli yksimielinen, että ruoka oli todella hyvää!

Sellaisia ruokia meillä syötiin syyskuussa. Tietysti syötiin paljon muutakin, mutta ainakin näitä.
Miltä sun syyskuun ruoat maistui?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMIIN @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Kuinka rajata häiden vieraslista ja ketä me kutsuttiin?
Meidän häiden vieraslista koostui noin 70 ihmisestä, joista osa oli lapsia. Oltiin mietitty jo vuosia aiemmin jonkinlainen runko vieraslistalle ja muokattiin sitä sitten ennen hääkutsujen lähettämistä sopivanlaiseksi.
Mutta kuinka me sitten rajattiin häiden vieraslista siihen mitä se oli?
Me päätettiin jo heti kihlauksen jälkeen, että halutaan pitää häät, joihin kutsutaan meidän sukulaisia, joita nähdään liian harvoin. Kuitenkaan ihan kaikkia sukulaisia ei tietenkään ollut mahdollista kutsua, koska meillä oli kuitenkin häiden järjestämiseen rajallinen budjetti.
Päätettiin, että kutsutaan häihin sellaiset sukulaiset, jotka on olleet meidän elämässä tärkeässä osassa oli se sitten juuri nyt tai nuorempana. Ystävistä kutsuttiin ne, joiden kanssa ollaan aktiivisesti yhteydessä.
V

Kuva: Bella Photo
Miten rajata vieraslistaa?
Ihan ekana päättäkää minkä kokoiset häät haluatte ja mahtuuko ne teidän budjettiin. Vieraslistaa kannattaa miettiä vähän jo ennen kuin miettii hääpaikkaa, koska useassa paikassa liian isolla henkilömäärällä on aivan liian ahdasta.
Miettikää yhdessä sun puolison kanssa ketä haluatte kutsua ja ketkä on ne teille tärkeät vieraat, joiden haluatte olevan paikalla.
Listatkaa paperille, tai Exceliin niin kuin mun insinöörimies teki, vieraslista ja jos vieraita on liikaa, karsikaa muutama pois. Miettikää yhdessä kenet listalta voi karsia.
Miettikää myös haluatteko, että ihmiset tuo lapset mukanaan häihin vai onko häät pelkästään aikuisille. Mun mielestä tämä olisi myös hyvä mainita kutsussa, jos lapset eivät ole hääparin mielestä tervetulleita paikalle.
Me itse haluttiin omat lapset paikalle ja meille tuntui luonnolliselta, että vieraanakin on lapsia. Meidän häissä oli noin kymmenen lasta, kun neljä jäi viime tipassa pois. Ikähaarukka lapsilla oli muutamasta kuukaudesta melkein täysikäiseen.
Ketä meidän vieraslistalla oli?
Vieraslistalla oli meidän molempien vanhemmat ja Janin vanhempien uudet puolisot, isovanhemmat, meidän molempien sisarukset ja vanhempien sisarukset ja osa serkuista. Kaikkia serkkuja ei kutsuttu, koska ei olla heidän kanssaan muutenkaan tekemisissä kuin joskus jonkun sukulaisen hautajaisissa.
Mun puolelta kutsuttiin myös pikkuserkkuja, koska he oli tärkeä osa mun lapsuutta ja olen käynyt myös heidän häissään.
Muista sukulaisista paikalla oli myös mun vanhempien serkkuja ja annettiin meidän äideille vapaat kädet kutsua muutamia ihmisiä, jos he niin halusivat.
Vieraita oli alunperin kutsuttu noin 70, lapset mukaan lukien ja paikalla oli noin 50 henkilöä. Muutama isompi ihan viime hetken peruutus tuli, kun muutama perhe sairastui edellisenä päivänä ja tämä jätti yhden pöydän melkein tyhjäksi. Se oli tosi harmillista, mutta eihän sairastumisille mitään voi.
Miten sä olet rajannut häiden vieraslistaa?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:


0