Hae
Colour Outside the Lines

Millaiset mekot kaasoille?

*Sisältää mainoslinkkejä

Koska hääsuunnitelmat alkavat olemaan aika hyvällä mallilla, olen edennyt siihen pisteeseen, että voin haaveilla kaasojen mekoista. Meidän häissä on kolme kaasoa ja he kaikki on ihania, omanlaisiaan persoonia. Sen takia en ehkä haluaisi pukea heitä kaikkia samanlaisiin mekkoihin vaan jotenkin tuoda sitä heidän omaa persoonaansa myös esille. 

Tottakai, koska ne on mun häät, niin mun ihanat kaasot on sitä mieltä, että he pukeutuvat vaikka jätesäkkeihin, jos pyydän. Ja koska oon katsonut leffan 27 dresses liian monta kertaa, tiedän, että kaason mekkoja voi olla myös ihan kamalia eikä niitä tule sitten enää ikinä käytettyä uudelleen. 

Mä oon kerran ollut kaasona itse ja silloin morsian antoi meille vapaat kädet mekkojen hankintaan. Ainut vaatimus oli oikea väri. Toisaalta se oli vapauttavaa, mutta sitten taas toisaalta ihan hirvittävän hankalaa, koska mulla oli tietty mielikuva millaisen mekon haluan päälleni enkä mistään löytänyt sitä mielikuvaa vastaavaa mekkoa. Hauaisinkin siis vapauttaa omat kaasoni tästä pulmasta ja ostaa heille mekot valmiiksi, tottakai niin, että mietitään yhdessä millaiset ostetaan. 

 

 
Olen miettinyt värimaailmaa pitkään. Mulla oli valmiina vedenvihreät mekot, jotka ostin jo joskus ihan häiden suunnittelun alkuvaiheessa, mutta ne eivät miellyttäneet enää omaa silmää. Toisaalta eivät ne olleet kenenkään päälle oikein hyvin istuvatkaan enää näin monen vuoden jälkeen, joten myin ne pois. 
 
Olen katsellut paljon tummia mekkoja. Ainut vaatimus, jonka olen pitänyt koko ajan, on mekon pituus. Haluan kaasoille pitkät mekot, koska jotenkin se vain tuntuu parhaalta. Tummat mekot ovat kyllä kauniita, mutta jotenkin en ehkä kaikille kolmelle halua tummaa mekkoa. 
 
Siksi olenkin alkanut miettiä, että yhdellä voisi olla hieman tummempi mekko ja toisilla taas hieman eri väriset. Tummansininen ja viininpunainen miellyttävät tällä hetkellä silmää ehkä eniten vaikka ne eivät oikein edes ole meidän häidemme teemavärejä. Ne kuitenkin sopisivat väreihin hyvin. 
 
 
 
Meidän häiden teemahan on Pieni Merenneito ja nauroinkin eilen kaasoilleni, että entäs jos puetaan heidät violettiin, keltasiniseen ja punaiseen niin he ovat kuin Ursula, Pärsky ja Sebastian. Ihan näin ilmeistä valintaa en mekkoihin kuitenkaan haluaisi ja nuo värivalinnat, jotka tekisin ostaessani mekot kaasoille ehkä hieman taistelisivat kuvissa kaikkea vastaan. 

Onneksi mekkojen ostamisen kanssa ei ole vielä mitään kiirettä, koska häihin on vielä yli vuosi aikaa. En ole sitä paitsi ostanut vielä omaakaan mekkoani. Taidetaan ostaa mulle mekko ensin ja sitten miettiä, että mekot kaasoille on edes jotenkin siihen sopivia. 
 

Millaiset mekot sun kaasoilla oli tai tulisi olemaan? 

 

LUE MYÖS: 

MIKSI SUUNNITTELEN HÄITÄMME PIENI MERENNEITO-TEEMALLA? 

HÄÄPAIKKA VARATTU, HÄÄSUUNNITTELU VOI ALKAA

HÄÄKUSTANNUKSET, JOIHIN ET OLE EHKÄ OSANNUT VARAUTUA

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Muumi-jääluola Leppävirralla

Muumi-jääluola Leppävirralla tuo talven luoksesi vaikka ulkona olisikin märkää, loskaista ja inhottavaa.

Jääluolassa pääset laskemaan mäkeä, ihastelemaan upeita jääveistoksia, kulkemaan Mörön ohi tunnelissa ja leikkimään kuin lapsi.

Muumi-jääluola sijaitsee Hotelli Vesileppiksen kellarikerroksessa Leppävirralla. Me tehtiin sinne Vivian kanssa päiväreissu joululoman loppupuolella Kuopiosta. Leppävirralle ajaa Kuopiosta vajaan tunnin ja se on matkalla jos ajaa Mikkeliin tai Helsinkiin. Emme yleensä kuitenkaan ikinä pysähdy siellä, koska matka on vasta aluillaan tai jo loppupuolella. Jääluolan nettisivujen mukaan matkaa Matkukseen on 30 minuuttia, mutta joko olimme hitaita tai sitten liikennettä oli harvinaisen paljon, koska mielestäni meillä meni matkaan noin 45 minuuttia.

Hotellin parkkipaikalla on paljon tilaa ja pysäköinti on ilmainen. Liput jääluolaan voi ostaa ennakkoon netistä tai sitten ihan vaan hotellin vastaanotosta. Lipuilla oli hintaa 14€/kpl ja 1-3-vuotiailta hinta olisi ollut siitä puolet. Perhelippu (2+2) olisi maksanut 48€. Me käytiin kahdestaan, joten meiltä vierailu maksoi 28€ ja tietysti bensat sinne ja takaisin. Minusta se oli aika paljon, mutta kerrankos sitä käy jossain minkä lapsi muistaa vielä pitkän aikaa.

Lippujen oston (tai verkosta ostettujen lippujen tarkistamisen) jälkeen pääsee hissillä laskeutumaan alas 30 metrin syvyyteen. Jääluolassa on kylmä, sinne kannattaa siis varautua ihan talvivaattein ja kengin. Minä olin pitkiä aikoja ilman hanskoja ja huomasin sen kyllä, kun käsiä kylmäsi. Pakkasta luolassa on -4 astetta, etteivät jääveistokset sula. Tila on esteetön eli siellä voi kulkea myös rattailla tai pyörätuolilla.

Veistokset on hienoja ja taitavasti veistettyjä. Ihan niiden lähelle ei pääse, etteivät ne hajoa. Muumitaloon tosi mahtui lapsi sisälle ihmettelemään.

Muumi-jääluola ei ole mikään kovin suuri eli jääveistosten katselemiseen ei meidän neidiltä tainnut mennä kuin noin viitisen minuuttia. Toisessa päässä luolaa on mäenlaskupaikka, jossa pääsee laskemaan jäädytettyjä liukumäkiä tai isoa pulkkamäkeä liukurilla tai isolla lumidonitsilla.

Me laskettiin mäkeä pitkä tovi ja kierrettiin jääveistosnäyttely kolmesti, mutta siltikään emme olleet jääluolassa edes tuntia. Sen kiertää siis nopeasti ja jos ei ole tullut vain mäenlaskuun, ei siellä ole ihan hirveästi katsottavaa. Koska kävimme paikalla joululomalla, oli mäenlasku mahdollista myös ulkona, joten siksikään se ei innostanut tuolla niin kamalasti.

Luulen, että Muumi-jääluola olisi ihan parasta viihdettä kuumana kesäpäivänä, jolloin siitä saisi maksimaalisen hyödyn ja huvin irti. Ja onhan se varmasti upea kokemus niille, jotka eivät muuten hirveästi lunta näe.

Usko minua: mikään ei ole niin vaarallista kuin sisällä istuminen.
Silloin saa helposti kaikenlaisia aatteita.
-Hemuli

Aikuiset eivät laske liukumäkeä. He pelkäävät että näyttävät hassuilta. 

-Muumipeikko

Muumi-jääluola Leppävirralla oli hieno kokemus. Meille tämä oli ensimmäinen kerta Muumi-jääluolassa vaikka se on järjestetty useampana vuonna.

Pääsylipulla pääsisi vierailemaan luolassa useamman kerran saman päivän aikana eli jos on hotellivieraana, se etu kannatta hyödyntää! Vivia kysyi meidän lähdettyä voitaisiinko mennä sinne uudelleen heti seuraavana päivänä.

Hotellin aulassa on pieni myymälä, josta saa ostettua Muumi-aiheisia tavaroita. Lähellä sijaitsee muuten myös Iittala Outlet, jos kaipailee enemmän Muumi-aiheisia tuliaisia ostettavaksi.

Onko muumi-jääluola sinulle tuttu paikka? 

 

LUE MYÖS: 

KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ MUUMIMAAILMAAN

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA