*Kirja saatu arvostelukappaleena Gummerus. Kirja on Polly Waterford-trilogian toinen osa.

Jenny Colganin * Auringosäteitä ja vuoroveden vaiheita jatkaa Polly Waterfordin tarinaa. Kirja on trilogian toinen osa (kolmas osa ilmestyy syksyllä 2021) ja vie Skotlantiin.

Polly Waterford teki trilogian ensimmäisessä osassa, *Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua, konkurssin ja erosi poikaystävästään. Tämän seurauksena hän muutti pienelle saarelle, jonka ajotie huuhtoutuu piiloon vuoroveden mukana ja saarelta ei pääse minnekään. Polly alkoi leipoa leipää ja muita leivonnaisia pysyäkseen järjissään ja sai itselleen käyttöön rannalla sijaitsevan leipomon, jonka yläkerrassa hän asui vuokralla. Hän sai saarelta myös ystäviä ja löysi uuden rakkauden sekä hieman erikoisen lemmikin.

Toisen osan alussa Polly leipoo edelleen, asuu yhdessä poikaystävänsä kanssa ja on vihdoin onnellinen. Kunnes eräänä päivänä leipomon omistaja kuolee ja sen seurauksena matto vedetään hänen jalkojensa alta.

* Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita oli yhtä ihana kuin ensimmäinenkin kirja. Vaikka Pollylla oli paljon vastoinkäymisiä elämässään, hän piti päänsä pystyssä. Kirjan aikana hän myös löysi aika yllättävän ystävän.

Jos meinaat lukea ensimmäisen kirjan tai et ole vielä lukenut Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita , niin älä lue tästä eteenpäin, koska nyt tulee spoilereita. 

Olin ikionnellinen ekassa kirjassa, kun Polly vihdoin päätyi yhteen amerikkalaisen Hucklen kanssa. Olin odottanut toiselta kirjalta heidän yhteiselämäänsä, mutta Huckle on (taas) poissa melkein koko kirjan ajan. Joko kolmannessa kirjassa hän olisi oikeasti paikalla?

Koska olin vasta todella vähän aikaa sitten lukenut Jenny Colganin *Uusia lukuja ja onnellisia loppuja (luin nämä kolme kirjaa viikossa), toisti kirjailija hieman liikaa itseään. Jos kirjojen lukemisen välissä olisi mennyt paljonkin aikaa, olisin varmaan unohtanut jo mitä ensimmäisenä lukemassani kirjassa tapahtui.

Minua häiritsi vähän liikaa, että molemmissa tarinoissa sarjan ekoissa kirjoissa oli kolmiodraama ja molemmissa tarinoissa työongelmat ratkaistiin ostamalla iso auto, josta käsin tehdä töitä. Nina osti kirjakauppa-auton, Polly ruokarekan. Tarinat siis tuntuivat hieman toistavan itseään.

* Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita myös sisälsi virheen, joka häiritsi minua ihan suunnattomasti. En tiedä oliko virhe tullut kirjailijalle vai suomentajalle eikä sitä ehkä olisi tajunnut, jos kirjoja ei olisi lukenut peräjälkeen. Ekassa kirjassa Polly sanoi, että hänellä on veli. Toisessa kirjassa Polly kertoo, ettei hänellä ole koskaan ollut veljeä, mutta hänellä on sisko. Hieman hämmentävää.

Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita juonipaljastukset loppuu! 

Kaiken kaikkiaan kirja oli helppolukuinen ja nopea luettava, tarina imaisi mukaansa ja kirjaa ei olisi halunnut laskea käsistään. Hiilarihimot oli myös päällä koko ajan, koska Polly leipoi koko ajan kaikkea ihanaa. En jaksaisi odottaa trilogian kolmatta osaa, jossa on joulu ja Polly luultavasti leipoo vaikka mitä ihanaa jouluksi. *Englanniksi pokkari olisi jo saatavilla, mutta taidan odotella kovakantista kirjaa, koska minulla on niin paljon kirjoja lukematta.

Onko POlly WAterford jo sinulle tuttu? 

LUE MYÖS: 

JENNY COLGAN: MAJAKANVALOA JA TUOREEN LEIVÄN TUOKSUA

JENNY COLGAN: UUSIA LUKUJA JA ONNELLISIA LOPPUJA

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Kerroin täällä aiemmin, että hain töitä ja työhaastattelusta jäi hyvä fiilis. Työhaastattelussa minulle kerrottiin, että he ilmoittelevat valitulle ja myös muille hakijoille seuraavalla viikolla kuinka hakuprosessissa kävi.

Tämän viikon maanantaina, eli tasan viikko työhaastattelun jälkeen, sain soiton, että hakemaani paikkaan oli valittu joku muu.

Voin sanoa, että juuri silloin ja nyt fiilis ei ole niin hyvä. Tuntuu, etten ikinä pääse minnekään töihin ja usko omiin taitoihin on aika loppu.

Ei ole mitenkään erikoisen motivoivaa, että mihin vain haet niin ikinä ei nappaa.

Millaista työtä haluaisin tehdä?

Aiempaa työkokemusta minulla on kaupan alalta rutkasti, mutta olen jo mielestäni istunut ihan tarpeeksi ruokakaupan kassan takana ja haluaisin jo tehdä jotain muuta. Ehkä olen liian valikoiva työpaikkojen suhteen, koska työtähän kaikki työ on, mutta olen omasta mielestäni jo kasvanut ulos siitä kassamyyjän työstä.

Olen ollut nyt kahtena joulun alusena töissä Designkavereiden Iloisessa Joulukaupassa ja se on ollut työ, josta olen tykännyt ihan valtavasti. Siinäkin olen kaupassa töissä, mutta on ihan eri meininki olla töissä myymälässä, jossa teet ihan kaikkea kuin istua 8 tuntia putkeen kaupan kassan takana.

Rakastin myymälässä sitä, että joka päivä oli erilainen, mutta silti jollain tavalla sielläkin oli ne omat rutiinit. Sain avata ja sulkea myymälän yksin ja meillä oli ihan huikea työporukka. Jokainen sai olla oma itsensä eikä kukaan tuominnut ketään. Ja parasta oli, että myymälässä myytiin suomalaisten merkkien tuotteita, joten niitä oli helppo suositella asiakkaille.

Sellaista työtä tekisin mielelläni lisää. Olen hakenut useampaan eri myymälään myyjäksi, mutta yleensä en edes pääse haastatteluun vaikka minulla on kaupan alalta yli 10 vuoden työkokemus. Välilä tuntuu, että siinä tökkii se, että olen TESin korkeimmalla tasolla eli olen kaupalle aika kallis työntekijä. Yhdessä työhaastattelussa kahden minua huomattavasti vanhemman naishaastattelijan mielestä myymälätyölle ylivoimainen este oli, että minulla on lapsia (eihän se saisi olla, mutta sen huomasi heidän puheistaan selvästi ja myöhemmin huomasin, että sinne oli palkattu joku todella nuori).

Ruokakaupan kassalle hakemisessa tökkii myös työajat. Erikoismyymälät kun menevät yleensä ihan ajoissa kiinni, mutta ruokakaupassa saattaa olla pahimmillaan 24/7 aukioloajat. Haluaisin inhimilliset työajat.

Toisaalta olisi ihanaa vaihtaa kokonaan alaa ja päästä töihin jonnekin markkinointipuolelle. Sinne yritän hakeutua heti, kun valmistun, mutta yleensä niihin paikkoihin on niin kova kilpailu, että voi mennä tovi työllistyä.

Mitä työtä sitten hain?

Hain työtä SPR:n Kontin Kuopion myymälästä. Sinne haettiin työnohjaajaa, joka olisi työskennellyt myymälässä ohjaten työvoimatoimistosta tulevia pitkäaikaistyöttömiä. SPR:n Konttihan työllistää pitkäiaikaistyöttömiä ja sen takia siellä vaihtuu työntekijät aika tiuhaan tahtiin. Vain työnohjaajat ja heidän esimiehensä ovat ne, jotka pysyvät samoina. Tämä kyseinen työsuhde olisi ollut määräaikainen ja kestänyt syyskuulle.

Työhaastattelija soitti minulle maanantaina ja kertoi, että paikkaan oli valitettavasti valittu joku muu. Olin hänen mukaansa ollut hyvin vahva kakkonen, koska minulla oli niin vahva työkokemus, mutta tällä toisella hakijalla oli kokemusta työttömien kanssa työskentelystä ja minulla ei. Hän kehui myös positiivista asennettani ja energiaani.

Siltikin minulle tuli sen puhelun jälkeen suoraan sanottuna aika huono fiilis. Kaikissa työpaikkailmoituksissa painotetaan aina sitä aiemman työkokemuksen tärkeyttä, mutta kuinka koskaan voi saada aiempaa työkokemusta, jos minnekään ei pääse töihin ilman sitä?

Tästä työstä olisin saanut jonkinlaista ohjauskokemusta, jonka olisi voinut laskea esimieskokemukseksi, kun hakee taas seuraavaan paikkaan. Nyt olen kuitenkin taas tyhjän päällä eikä minulla ole tiedossa töitä. Olen kyllä hakenut useampaankin paikkaan, mutta koska ne molemmat olivat aiempaa kokemusta vaativia, en usko pääseväni edes haastatteluun.

Motivaatio työnhaun suhteen on tällä hetkellä aika matalalla ja siksi olenkin nyt päättänyt, että hoidan ensin koulun loppuun ja keskityn blogini ylläpitämiseen. Eihön sitä koskaan tiedä, jos se vaikka kelpaisi jonnekin someammattiin pohjaksi.

Nyt yritän vain nousta itsesäälistä ja uskoa taas omiin taitoihini. Se usko omaan tekemiseen tuntuu olevan aikamoinen valttikortti työhaastattelussa. Sen huomasin viimeksi haastattelusta pois lähtiessäni.

Teetkö sinä sellaista työtä, jota rakastat?

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA