Hae
Colour Outside the Lines

Mitä tilasin syntymäpäivälahjaksi saamallani lahjakortilla?

*Sisältää mainoslinkkejä

Sain kummitädiltäni syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Adlibrikseen.

Tein tilauksen melkeinpä heti lahjakortin saatuani, koska tiesin mitä halusin tilata ja nyt tilaus viimein saapui. Osa tuotteista oli eri varastolla, joten minun piti odotella toimitusta jonkin aikaa. 

Olin juuri ennen lahjakortin saantia etsinyt itselleni kirjakaupasta Cecelia Ahernin P.S. Rakastan sinua-kirjan jatko-osaa *Loppusanat sitä kuitenkaan löytämättä. Kummitätini oli siis hyvin kartalla vaikka en ollut kenellekään kirjasta vielä maininnut. 

Olin pitkään jo miettinyt kirjan ostamista, joten se oli helppo lisätä ostoskoriin. Sen jälkeen en kuitenkaan keksinyt minkä kirjan olisin ostanut sen kaveriksi pakettiin, koska minulla on kotona noin kymmenen kirjaa odottelemassa lukemista. Lahjakortista oli vielä puolet jäljellä ja vaikka olisin voinut jättää sen odottamaan seuraavan paketin tilaamista, päätin tutustua valikoimaan ihan rauhassa ja tilata jotain tarpeellista. 

Olen koko kevään ihastellut Instagramissa kaikkien neulontatöitä ja haaveillut itsekin neulovani jotain. Tämä saamattomuus on kuitenkin ollut aina kiinni siitä, ettei minulla ole kotona ollut lankaa eikä sen kummemmin puikkojakaan. Siksi se on lykkääntynyt lykkääntymistään. Kaupassa käydessä en ikinä muista kaartaa lankahyllyn ohitse. 

Nyt päätin tutkia millaisia *lankoja Adlibriksellä olisi saatavilla. Ihastuin kirkkaisiin ja pastellivärisiin alpakkalankoihin ja tilasinkin niitä viisi eri väristä. Värit olivat *baby alpaca pistachio, *baby alpaca baby yellow, *baby alpaca mint, *alpaca cloud hot pink ja *alpaca cloud caribbean blue. Olen viime aikoina fiilistellyt varsinkin *Muita ihania-neulontakirjaa, jonka löysin kirjastosta viime kuussa. Siinä kaikkia on pastellista ja värejä on käytetty tosi paljon. Sieltä olen haaveillut neulovani itselleni ihanan kuviollisen kaulahuivin.  

alpaca lanka

Nämä alpakka-langat on tosi pehmeitä eivätkä yhtään kutita. Mulla oli vähän ennakkopelkoa, että lanka kutittaisi, koska en voi käyttää ollenkaan villalankaa vaan kutian samantien. Merino ja alpakka kuitenkin tuntuvat sopivan iholleni eli aivan varmasti tilaan näitä lankoja vielä jatkossa lisää, jos nyt tämä neulontaharrastus ottaa tulta alleen. 

Nyt olenkin sitten kaikki illat sormet sauhuten neulonut uusista langoista. Ensin neuloin Vivialle kaulahuivin kirppikseltä löytämistäni langoista, tosin se odottelee vielä, että teen siihen tupsut ja nyt olen neulomassa tilkkuja, joista ajattelin koostaa Vivialle neuletakin, jos osaan. 

Ihanaa, kun saa vielä aikuisenakin syntymäpäivälahjaksi jotain. Kyllä se piristää mieltä kummasti. 

 

Mitä sinä tilaisit adlibrikseltä? 

LUE MYÖS: 

ÄITIENPÄIVÄ LÄHESTYY. NYT ON AIKA HANKKIA LAHJA ELÄMÄSI TÄRKEÄLLE NAISELLE! 

ASKARTELE YSTÄVÄLLE TEEKRANSSI

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

 

Häiden suunnittelu on hankalaa

Häiden suunnittelu on edennyt jo pitkälle, mutta jotenkin nyt on iskenyt vasten kasvoja miten paljon on vielä tehtävää. Meillä on häät reilun vuoden päästä, elokuun ekana viikonloppuna 2022. 

Me ollaan päätetty pääpiirteittäin isoista jutuista, mutta häiden suunnittelu pitää sisällään niin hirveästi liikkuvia osia, että tuntuu, ettei ne langat enää pysy käsissä. 

Mun ystävä kysyi pari päivää sitten seuraavat kysymykset: 

  • Millaiset kaasojen mekot teille tulee? 
  • Joko tiedät millaisen mekon hankit itsellesi? 
  • Onko teidän häissä pukukoodi? 

En osannut vastata kuin viimeiseen, joka oli helppo. Meillä ei oo pukukoodia, jokainen saa tulla sellaisena kuin on ja sellaisissa vaatteissa, joissa tuntee olonsa mukavaksi. 

Kaasoille tulee pitkät mekot, mutta ei mitään havaintoa minkä malliset ne muuten ovat tai edes minkä väriset hankimme. 

Omaa mekkoani olen pohtinut monta vuotta, mutta en edelleenkään ole osannut päättää millaisen haluan. Sovittamaan en ole mekkoja mennyt vielä kertaakaan. Olisi varmaan hyvä idea käydä kaasojen kanssa mekkokaupassa ihan vaan fiilistelemässä mekkoja ja sovittaa muutamaa eri mallia. 

Meillä on cateringin valintakin vielä hieman kesken, koska olen ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt paneutumaan asiaan kunnolla. Olen laittanut tarjouspyynnön useampaankin firmaan, mutta osa on selvästi meidän budjetille ihan liian kalliita ja osa taas ei oikein vastaa toiveitamme ruoan suhteen. 

Jotenkin minua alkaa hirvittää taloudellisestikin ajatellen koko häät, koska ne syövät ihan hirveän määrän rahaa. Koska en itse ole tällä hetkellä töissä, olemme muutenkin eläneet aika pienellä budjetilla ja tuntuu mahdottomalta saada koko hääbudjetti kasaan reilussa vuodessa. Olemmekin jo puhuneet, että saattaa olla mahdollista, että häitä joudutaan siirtämään, jos en löydä itselleni töitä seuraavan vuoden aikana. Voisimmehan tietysti ottaa lainaa, mutta mieluummin maksaisin häät samantien rahoista, jotka meillä jo olisi säästössä kuin ottaisin ison häälainan pankista. 

Häiden suunnittelu on ollut käynnissä niin monta vuotta, että sinänsä mikään ei tule yllätyksenä ja minulla on vahva usko, että kaikki aina selkiintyy ja elämä kyllä menee siihen suuntaan kuin on tarkoituskin. Siksi en jaksa stressata asiasta liikaa. Mekonkin ehtii ostaa hyvin vielä ensi talvena tai vaikka keväällä.

Vihkisormushan minulla on jo teetettävänä eli se asia on ainakin hoidossa. Meillä on myös hääpaikka varattuna, hääauto tiedossa ja koristeetkin melkein kokonaan hankittuna. Olemme siis sinänsä jo aika pitkällä asiassa. 

jos olet suunnitellut häät,
mikä oli tärkein hoidettava asia suunnittelulistalla?  

LUE MYÖS: 

Miksi suunnittelen häitämme Pieni Merenneito-teemalla? 

Hääpaikka varattuna, hääsuunnittelu voi alkaa!

Millaisia hääkoristeita meille tulee? 

Teetän vihkisormukseni perintökoruista

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA