Herkullinen keto / vhh pavlova
Keto tai vhh ruokavalio ei estä syömästä välillä herkkuja, kun vaan tekee herkut ketoon tai vähähiilidrattiseen ruokavalioon sopivista aineksista.
Ostin eilen Lidlistä kolme hävikkilaatikkoa, joissa oli yhteensä kolme rasiallista mansikoita. Koska en halunnut mansikoita pakastaa, päätin kokeilla tehdä niistä ketolle sopivan pavlovan.
Ennakko-odotukset onnistumiselle eivät olleet kovin suuret, koska usein pelkästään ainesosia ketotuotteitteisiin vaihtamalla reseptit eivät oikein onnistu. Tästä minulla on kokemusta monestakin kokeilusta.
Resepti on hieman alempana, mutta kerron ensin hieman tästä kokkailustani, joka ei sujunut ihan kuin Strömsössä.
Ensimmäisenä erottelin valkuaiset keltuaisista, koska marenkiinhan käytetään pelkät valkuaiset. Se onnistui suht helposti, koska olen tehnyt sitä useasti aiemminkin. Kannattaa erotella valkuaiset yksitellen lasiin ja aina siirtää jo eroteltu valkuainen kulhoon, jolloin välttyy koko homman alusta aloittamiselta, jos lasiin lipsahtaakin vahingossa keltuaista mukaan. Silloin on sotkenut vain yhden valkuaisen eikä niitä kaikkia jo eroteltuja. Keltuaiset odottelee vielä, että teen niistä jotain muuta. (Ystäväni Katja rakastaa keltuaisia, nämä olisi voinut keittää hänelle välipalaksi.)
Oikean pavlovan ohjeessa käsketään vatkaamaan valkuaiset yksinään kovaksi vaahdoksi, jonka jälkeen vasta lisätään muita aineksia. No, minä vähän unohdin tämän ja vahingossa mittasin karppisokerin valkuaisten sekaan jo ennen vatkaamista. Hyvin ne vaahtoutui yhdessäkin ja toisaalta tämä ehkä oli ihan hyvä asia, koska karppisokeri ei sula sinne valkuaisvaahdon joukkoon vaan jää aika kovana rakeena sinne (jopa paistamisen jälkeen). Pienempikin määrä karppisokeria olisi siis ehkä riittänyt.

Tämän jälkeen sekoitin kaikki muut ainekset mukaan ja laitoin marengin kakkuvuokaan. Taisin unohtaa voidella pohjan, koska uunista tultuaan marenki ei suostunut nätisti irtoamaan pohjasta, että olisin saanut sen siirrettyä kakkulautaselle. Siispä kuvissa on kakkulautasella myös irtopohjavuokan pohja. Tämänhän voisi välttää sillä, että laittaisi väliin leivinpaperin.
Marenkia tuli niin paljon, että sitä olisi riittänyt kahteen irtopohjavuokaan ja pavlovaanhan on tarkoitus tehdä kerroksia. Meillä ei kuitenkaan ollut toista irtopohjavuokaa vapaana, koska tein samaan aikaan myös gluteenitonta banaanileipää, joten käytin silikonimuottia. Se oli hyvä idea, koska siitä marenki irtosi kuin unelma.
Kun marenki oli valmista ja jäähtynyt, vatkasin ja maustoin kermavaahdon, pilkoin mansikat ja kasasin pavlovan. Kaikki muut tykkäsivät tästä kovasti, paitsi nuorin, joka halusi syödä pelkät mansikat. Onneksi mansikoita oli jäänyt hieman yli ja hän sai niitä erikseen.
Niin ja sitten se lupaamani resepti.
keto / vhh pavlova
marenki:
4 valkuaista
2 1/2dl karppisokeria
1tl nestemäistä vanilja-aromia
1tl sitruunamehua
1 tl mantelijauhoa

Täyte:
2dl kuohukermaa
1tl vanilja-aromia
(pieni määrä nestemäistä makeutusta, esim hermesetas)
koristeluun:
Tuoreita marjoja

- Esilämmitä uuni 100 asteeseen.
- Erottele valkuaiset ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Lisää karppisokeri ja vatkaa joukkoon kunnolla. Ei haittaa vaikka vatkaisit nämä yhdessä vaahdoksi, jos se on helpompaa. Nostele joukkoon nuolijalla vanilja-aromi, sitruunamehu ja mantelijauho.
- Levitä kahteen voideltuun irtopohjavuokaan tai voidellun leivinpaperin päälle uunipellille (voitele vain kohta, johon laitat marengin). Voit myös halutessasi tehdä pienempiä marenkeja erilaisilla muoteilla. Tässä on vain mielikuvitus rajana.
- Laita irtopohjavuokat uuniin ja anna marengin kuivua noin kaksi tuntia. Jos laitoit marengin pienempiin muotteihin/jaoit pienempiin osiin, on kuivumisaika luultavasti hieman lyhempi. Marenki tummuu hieman päältä, mutta pitäisi sisältä olla vaahtomaista.
- Valmista täyte vatkaamalla kuohukerma ja maustamalla se vanilja-aromilla ja halutessasi makeutusaineella. Jos haluat täytteestä tuhdimpaa, sekoita siihen 2dl rahkaa. Erilaisia makuyhdistelmiä saat maustetuilla rahkoilla, mutta muita tarkastaa niiden hiilarit.
- Pilko marjat. Tähän voi käyttää mansikkaa, mustikkaa, vadelmaa. Oikeastaan mitä vaan mieli tekee
- Marengin jäähdyttyä voit koota pavlovan. Nosta ensin kakkutarjottimelle marenkipohja, lado päälle täytettä ja marjoja. Toista sama toisella marenkikerroksella, täytteellä ja marjoilla.
- Nauti!
oletko sinä keto / vhh ruokavaliolla?
LUE MYÖS:
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA
Innostuin neulomisesta
Oon koko kevään haaveillut neulomisesta.
Ajatus neulomisesta on siis kytenyt mielessä jo pitkän aikaa, mutta en ole saanut aikaiseksi ostettua lankaa tai puikkoja enkä ole siksi neulonut mitään.
Tässä kuussa kuitenkin ostin lankaa sekä Adlibrikseltä että kirpputorilta ja lainasin puikot äidiltäni.

Ensimmäisenä neuloin Vivialle kaulahuivin ihan vaan että neulomisesta tulee taas luontevaa ja muistan kuinka puikkoja käytetään. Jälki ei ole ehkä ihan kauneinta mahdollista, mutta ei se Viviaa tai minuakaan haittaa.
Kaulahuivi on jo muuten valmis, mutta se odottelee vielä tupsuja. Suunnittelin tekeväni sille kaveriksi pipon, johon tulee tupsu kaulahuivin langasta, joten teen kaulahuiviin tupsut pipolangasta. Se lanka on kuitenkin vielä hankkimatta.


Seuraavaksi aloin neuloa Vivialle neuletakkia. Tähän en kuitenkaan ottanut mallia mistään ohjeesta vaan teen pelkästään silmämääräisesti.
Suunnitelmana on tehdä eri värisiä tilkkuja ja lopulta yhdistää ne neuletakiksi. Katsotaan mitä siitä oikein tulee.


Olen nauttinut suunnattomasti neulomisesta, jota olenkin tehnyt useampana iltana samalla, kun olen katsonut televisiosta tai tabletilta jotain. Toivon, että neulomisesta tulee kiva harrastus ja uskallan kokeilla jotain haastavampaakin mallia.
Nautitko sinä neulomisesta?


4