Hae
Colour Outside the Lines
Kaupallinen yhteistyö

Prinsessa Pikkiriikki -näytelmä, joka valloitti meidän sydämet

Kaupallinen yhteistyö: Kuopion kaupunginteatteri
*Sisältää mainoslinkkejä

Käytiin Vivian kanssa tänään katsomassa Prinsessa Pikkiriikki Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä.

Näytelmän ikäsuositus oli kolme vuotta ja tämä olikin meidän 5-vuotiaan eka kerta ikinä teatterissa. Teatteriin menemistä oli jännitettyä jo monta viikkoa ja tänään se päivä vihdoin koitti. Jätettiin auto parkkiin vähän matkan päähän teatterilta (kannattaa muuten varata aikaa parkkipaikan etsintään tai käyttää esimerkiksi Kuntolaakson yhteydessä olevaa parkkihallia) ja käveltiin teatterille kirpsakassa yhden asteen säässä. Alkoi olla jo niin kylmä, että meillä molemmilla oli nenät jäässä.

Teatterissa oli molemmissa saleissa meneillään näytökset yhtä aikaa iltapäivällä, mutta isomman näyttämön esitys oli alkanut jo ennen Prinsessa Pikkiriikkiä ja se purki onneksi ruuhkaa aulasta. Emme oikein ennen näytöstä ehtineet kummemmin tutustua teatteriin, kun olimme etsineet parkkipaikkaa sen verran pitkään, mutta ihasteltiin hetki isoa taideteosta Maria-näyttämön vieressä.

Näyttämöön johtavien ovien vieressä oli saatavilla korokkeita lapsille ja me otettiin sellainen mukaan, mutta huomattiin pian, ettei Vivia olisi sellaista edes tarvinnut. Laitettiin se sitten penkin alle ja palautettiin paikalleen väliajalla.

Jos et vielä tiedä kuka Prinsessa Pikkiriikki on, niin minäpä kerron sinulle.

Prinsessa Pikkiriikki asuu äitinsä ja isänsä kanssa Kuninkaantie viidessätoista ja hänen elämänsä on ihanaa. Hän rakastaa kauniita ja röyhelöisiä prinsessamekkoja ja vihaa kakanruskeita toppakypäriä sekä kurahousuja. Pikkiriikillä on lemmikkikoira Makkara, joka ei ole mikä tahansa koira vaan ihan oikea puhuva taikakoira (jota aikuiset ei kyllä ymmärrä). Makkara tekee välillä taikavääkylöitä, joiden avulla Pikkiriikki ja Makkara pääsevät mitä hienompiin seikkailuihin.

Näytelmä koostui neljästä Prinsessa Pikkiriikin kirjoista tutuista tarinoista ja koska Vivia on kuunnellut kirjat lukemattomia kertoja, muisti hän mitä seuraavaksi tapahtuu. Se ei kuitenkaan yhtään vähentänyt sitä taikaa, jonka teatterilava ja näyttelijät loivat tarinoiden ympärille.

Esityksen kesto oli noin tunti neljäkymmentä minuuttia väliaikoineen ja se oli ehkä jopa hieman pitkä ekaksi kerraksi, koska paikallaan istuminen oli lapselle vähän vaikeaa. Toisaalta asiaa ehkä vaikeutti se, että meidän paikat oli heti toisessa rivissä ja lapsi ei ymmärtänyt, ettei näyttelijät vilkuta tai vastaa hänen huuteluihinsa lavalta. Ensi kerralla otamme siis paikat hieman ylempää.

Toisaalta ne heti toisen rivin paikat oli ihan mahtavat, koska siitä näki tosi hyvin lavalle ja pystyi oikeasti erottamaan kaikki pienetkin yksityiskohdat.

Väliajalle olisi voinut ennakkoon tilata tarjoilut, mutta me emme olleet tehneet sitä ja kävimmekin ostamassa pillimehun sekä tikkarin teatterin kahviosta, jossa jono ei onneksi ollut kovin pitkä.

Lavastus oli hauskasti tehty, koska suurin osa lavasteista oli paksua pahvia. Aivan kuin Prinsessa Pikkiriikki olisi siis kuvitellut ne (tai askarrellut itse). Puvustus oli myös tosi hauskasti toteutettu ja koska näytelmässä oli vain neljä näyttelijää, esitti kolme näyttelijöistä useampaa roolia ja välillä vaihtoi asujakin yleisön nähden, joka ei yhtään edes haitannut vaikka ensimmäisellä kerralla se oli vähän hassua.

Haluan muuten nuo Pikkiriikin pinkit haalarit! Ne oli supersöpöt ja Pikkiriikin näyttelijä taisi olla suunnilleen minun pituinen.

Minusta oli ihanaa viedä lapsi teatteriin. Kun olin ysiluokalla, meillä oli käytössä kulttuurikortit, joilla pääsi teatteriin, jos sinne jäi ylimääräisiä lippuja (joskus päästiin myös portaille istumaan). Käytiin mun parhaan ystävän kanssa melkein joka viikko teatterissa niillä korteilla ja muistettiin osa näytelmistä jo ulkoa.

Mun esikoisen ollessa nuorempi, käytiin usein hänen päiväkotiryhmänsä kanssa teatterissa. Ilmoittauduin aina sinne mukaan vapaaehtoisena vanhempana. Nyt ei olla vallitsevan tilanteen takia uskallettu pitkään aikaan käydä teatterissa ja se on vähän harmittanut. Onneksi tänään korjattiin se huutava vääryys.

Vivian mielestä parasta näytelmässä oli kimaltavat taikavääkylät, mahtavat tarinat ja se, kun näyttelijät välillä kysyivät yleisöltä jotain.

Hannele Lampelan *Prinsessa Pikkiriikki oli tuotu oikein hienosti eloon ja Kuopion kaupunginteatteri oli ensimmäinen teatteri, jossa niin tehtiin. Voin suositella lämpimästi näytelmää kaikille lapsille ja lapsenmielisille. Vieressäni istui erillään perheestään keski-ikäinen mies, joka nauroi monessa kohtaa ääneen ja kovasti, että kyllä ne jutut kävi aikuisillekin hyvin.

Näytös oli loppuunmyyty ja olipa taas ihanaa olla ihmisten keskellä. En edes muistanut miten erilaiselta tuntui istua täydessä teatterissa ilman turvavälejä.

Vinkkinä muuten, että Kuopion kaupunginteatterissa narikasta ei veloiteta mitään eli takit kannattaa jättää ehdottomasti narikkaan. Meillä Vivia halusi laittaa hienon mekon, koska pääsi vihdoin teatteriin.

Prinsessa Pikkiriikki-näytelmästä voit lukea enemmän Kuopion kaupunginteatterin sivuilta ja lippuja saa ostettua Lippu.fi-sivustolta. Näytelmää esitetään 11.joulukuuta saakka.

 

Onko Prinsessa Pikkiriikki sinulle tuttu?

 

LUE MYÖS: 

Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikki

TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Alekoodi kirjojen ystäville

*Sisältää mainoslinkkejä

Adlibriksellä on tänä viikonloppuna menossa synttäriviikonloppu ja minulla onkin -10% alekoodi kirjojen ystäville! Koodilla FALL4BOOKS saat -10% kaikista tuotteista (eli myös aletuotteista).

Päätinkin antaa muutamia vinkkejä kivoista kirjoista, jotka käy hyvin myös joulupakettiin. Jouluun on enää kaksi kuukautta ja kaksi päivää, joten nyt on hyvä aika alkaa jo miettiä ensimmäisiä lahjahankintoja. 

*Unelmien muotitalo (WSOY) 

Tämä uutuuskirjasarja sukeltaa muodin maailmaan 1920-luvun Lontoossa. Jos pidit Downton Abbeysta, pidät myös tästä. 

MUISTA MYÖS: *Nevermoor -Morriganin koetukset, *Syntymättömyyspäivä -Twisted Tales, *Amerikan kuninkaalliset, *Varjo ja riipus, *Niin käy vain elokuvissa, *Aurinko on tähti, *Kaikki kaikessa, *Kahden valtakunnan valtiatar, *Tokion prinsessa

*RAVI RAIVOSTUU (KUMMA)

Ravi on yleensä tosi kiltti, mutta yhtenä päivänä leikkipuistossa hän raivostuu oikein kunnolla. Ravi oppii kuitenkin kuinka kiukkuaan voi hallita ja kuinka hän saa itsensä taas hyvälle mielelle. 

MUISTA MYÖS: *Amandan huoli, *Täydellinen Taavi, *Isla saa kavereita, *Fanni ja suuri tunnemöykky, *Prinsessa Pikkiriikki ja huutava vääryys, *Prinsessa Pikkiriikki valloittaa maailman, *Huima pelastusretki, *Erakkohengen kirous, *Loitsuvaras

*ELLA JA KAVERIT PAPANAVANASSA (TAMMI)

Ellan ja kavereiden koulu täyttää sata vuotta ja he hankkivat kouluun vuohen, joka ei ehkä ollutkaan niin hyvä idea kuin he ensin ajattelivat. 

MUISTA MYÖS: *Ella ja kaverit etäkoulussa, *Ella ja kaverit vihdoin kolmannella, *Ella luokkaretkellä, *Ella ja kaverit lapsenvahteina, *Ella ja lopettaja, *Ella aalloilla, *Ella ja kaverit hevosen selässä, *Ella ja kiristäjä, *Ella teatterissa, *Ella ja kaverit mestarikokkeina, *Ella ja kaverit menevät metsään, *Ella ja kaverit menevät jamboreelle, *Ella ja kaverit juhlatuulella, *Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa, *Ella ja kaverit karkaavat koulusta, *Ella ja kaverit liemessä ja monet muut *Ella-kirjat

*PETTERI KANIINI JOULU ON TULOSSA -JOULUKALENTERIKIRJA

Tämä ihana joulukalenterikirja sisältää kauniin kuvituksen, 24 tarinaa sekä 24 puuhaa eli tästä riittää iloa ihan joulukuun alusta jouluaattoon asti. 

MUISTA MYÖS: *Harry Potter -Tylypahkan talvi, *Joulupukin lomapuuhakirja, *Talven ihmemaa, *Petteri Kaniinin jouluseikkailu, *Jouluposso, *Disney 5 minuutin joulusatuja, *Ryhmä Hau raaputettava joulukalenterikirja, *Koira nimeltä Kissa ja joulun ihme, *Joulu saapuu Muumilaaksoon, *Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö, *Kirjeitä Joulupukilta, *24 päivää jouluun, *Miljoona biljoona Joulupukkia, *Olafin jouluinen seikkailu, *Olafin jouluyö, *Viirun ja Pesosen joulupuuhat  

*HARRY POTTER -NEULEIDEN TAIKAA

Oletko aina halunnut samanlaisen kaulahuivin kuin Harry Potterilla tai Ronin äidin neuloman jouluvillapaidan? Tästä kirjasta löytyy hurjasti erilaisia neulontaohjeita Harry Potterin tainomaisesta maailmasta. 

MUISTA MYÖS: *Star Wars -galaksin parhaat neuleohjeet, *Islantilaisia neuleita, *Urban Knit, *Norjalaisia villapaitoja, *Muumilaakson suosikkineuleet Novita, *Sano se sukkasin

*SULOISTA CHIBIÄ

Tämä ihana opas opettaa piirtämään suloisia pieniä eläinhahmoja ja on täydellinen lahja piirtämisestä kiinnostuneille. 

MUISTA MYÖS: *Piirrä 62 söpöä eläintä, *Näin piirrät lintuja 15 minuutissa, *Näin piirrät ihmisen, *Näin piirrät eläimiä

*TAMMEN KULTAISET KIRJAT

Tammen kultaiset kirjat on klassikoita ja nyt niihin on tullut uutena Star Wars sekä Marvel.

MUISTA MYÖS: *Guardians of the Galaxy – Galaksin vartijat, *The Mandalorian -Tämä on tapa, *Star Wars -kultainen elokuvakirja, *Disneyn kultainen prinsessakirja, *Tammen kultainen juhlakirja,  *Disneyn kultainen eläinkirja, *Marvel kultainen supersankarikirja 

*PYYHITTÄVÄ ESKARI EDESSÄ-puuhakirja

Pyyhittävät kirjat on sekä meidän 5-vuotiaalla että 9-vuotiaalla aina ihan hittejä. Ne on myös ihania, koska niitä voi tehdä aina uudestaan ja uudestaan. 

MUISTA MYÖS: *Pyyhittävä viskari edessä-puuhakirja, *Maalaa vedellä lumoava joulu, *Siirtotarrat mikä tähän kuuluu, *Pyyhittävä kohti koulua-puuhakirja, *Ärrän kierrän-puuhakirja

*SINÄ VAIN

Mulla on itselläni just kesken tämä Italiaan sijoittuva tarina ja olen jo täysin sen lumoissa. Lukiessa tuntuu kuin itse kulkisi Italian katuja pitkin haistellen pizzan ja tuoreiden yrttien tuoksua. 

MUISTA MYÖS: *Totuushaaste, *Vaihtokauppa, *Viisi vuotta myöhemmin, *Ökyrikkaiden ongelmia

*Adlibrikseltä saa myös *lankoja, *askartelutarvikkeita, *lautapelejä, *leluja, *vauvatarvikkeita ja *toimistotarvikkeita. Nappaa alta alekoodi kirjojen ystäville ja hyödynnä se muihinkin tuotteisiin. 

Nyt saat adlibrikseltä koko viikonlopun (22.-24.10.2021)
-10%
kaikista tuotteista
koodilla FALL4BOOKS

 

LUE MYÖS: 

Natasha Lester – Ranskalainen valokuvaaja

Tilly ja kirjamatkaajat

Sophie Kinsella: Sitä saa mitä antaa

 

TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA