Hae
Colour Outside the Lines
Kaupallinen yhteistyö

Missä on se energinen minä, joka ennen olin? SISÄLTÄÄ ALEKOODIN HYVINVOINTIVALMENNUKSEEN

Kaupallinen yhteistyö: Suurin muutos ja MT Personal Training

Muistan, kun nuorempana minussa riitti virtaa ja monesti minua kutsuttiin Duracell-pupuksi. Minne se energinen minä katosi?

Nykyään olen koko ajan väsynyt, tekisi mieli nukkua päiväunet suunnilleen joka päivä ja arkihommien lisäksi muu jaksaminen on kortilla. Jos teen jotain kodin ulkopuolella yhtenä päivänä, oon seuraavan päivän ihan poikki.

Toisaalta vaiva selittyy huonoilla kilpirauhasarvoilla, jotka mulla usein heittelehtii melkein 10 vuotta sitten poistetun kilpirauhasen jäljiltä. Arvot ei vaan pysy tasaisena jostain syystä.

Toisaalta luulen lääkityksenkin imeytyvän huonosti, koska mun ruokavalio on niin pyllyllään enkä harrasta liikuntaa. Tämä on saanut suolistonkin ärtymään.

Siksi mulle Suurin muutos-hyvinvointivalmennukseen osallistuminen tulee oikeasti ihan tarpeeseen.

Opettelen juomaan vettä (jota en juo päivittäin varmaan edes puolta litraa) ja olemaan juomatta Pepsi Maxia. Myös ruokarytmi ja annoskoot on olleet jo pitkään niin hukassa, että ne pitää ihan oikeasti opetella alusta.

Arkiliikunnan lisääminenkin on yksi haaste, jonka joudun ihan opettelemaan. Liikun supervähän ja se näkyy sekä kehossa että jaksamisessa. Hengästyn portaissa, en jaksa juosta lasten perässä ja lenkkeilyäkään en harrasta.

Haluaisin näyttää mun lapsille hyvää esimerkkiä syömisten ja liikunnan suhteen, mutta tällä hetkellä en todellakaan ole itse hyvä esimerkki. Meidän lapset kyllä syö terveellisesti ja liikkuu tarpeeksi, mutta mä en vaan ole jaksanut panostaa omaan hyvinvointiin ja se energinen minä on ollut jo pitkään hukassa.

Jos haluat vertaistukea painonpudotukseen tai ihan vaikka vaan järkevän ateriarytmin löytämseen, niin lähde mun kanssa Suurin muutos-valmennukseen. Ryhmä alkaa maanantaina 16.8 ja toimii täysin Facebookissa, jonne reseptit ja liikuntaohjeet (osa videomuodossa). Siellä on myös muut samaa valmennusta käyvät samassa ryhmässä eli vertaistukea riittää. 

Mun koodilla Susannamuutos saat valmennuksen 16.8 asti 59€ (norm 79€). Valmennuksen voi ostaa sivulta suurinmuutos.com

Itselle tärkeää valmennuksen valinnassa oli, että valmentajat Tuukka ja Monna (jotka on muuten naimisissa keskenään) on ihanan lempeitä ja heistä huokuu hyvää energiaa. Heillä on myös pieni lapsi, suunnilleen saman ikäinen kuin meidän nuorin, joten he ymmärtää millaista se hektinen perhearki välillä on.

Ja hei parasta valmennuksessa on, että ruokavalio koostuu ihan peruskotiruoasta eli koko perhe voi syödä samaa ruokaa.

Onko sinultakin hukassa se energinen minä vai onko se vielä tallessa?

 

LUE MYÖS: 

TÄLTÄ MINÄ NÄYTÄN JA SE ON OKEI

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA . SINNE JAAN REEALIAJASSA TUNTEMUKSIA VALMENNUKSEN ALETTUA. 

Kolmas reissupäivä: asuntomessujen kiertämistä Lohjalla

No niin, vihdoin saan jatkettua reissupostausten purkamista ja jatkankin sitä heti asuntomessujen kuvasaldon jakamisella. Oon ollut jo monta viikkoa niin väsynyt, että pelkkä tietokoneen avaaminenkin on tuntunut ihan ylivoimaiselta tehtävältä. 

Meidän yksi pääkohde kesälomareissulla oli käydä Lohjan asuntomessuilla. Ollaan Janin kanssa käyty aiemmin Kouvolan ja Mikkelin asuntomessuilla. Ei olla rakentamassa taloa eikä edes muuttamassa vielä pitkään aikaan, mutta meistä on kiva silti käydä katselemassa muiden aikaansaannoksia. 

Tässä teillekin katseltavaksi hurjasti kuvia Lohjan asuntomessujen kohteista. Järjestin kuvat suunnilleen huoneiden mukaan, mutta kohteet ovat keskenään ihan sekaisin.

Keittiöt

Asuntomessuilla oli monia upeita keittiöitä. Avokeittiöt oli selvästi vielä suosiossa ja saarekkeitakin näkyi useampia. Aika vähän oli kuitenkin suuremmalle perheelle sopivia keittiöitä, joka on tietysti ihan ymmärrettävää, jos taloihin oli muuttamassa vain muutama ihminen. 

Itse tykkäsin tosi paljon siitä, että keittiöissäkin oli käytetty väriä. Pyörre-talon sininen keittiö oli upea vaikka en samaa väriä omaan keittiööni valitsisi. 

Pyörre-talon lasivitriinit saarekkeen alla olivat upeat! Varsinkin, kun ne oli täytetty Iittalan Ultima Thulen lasiastioilla. 

 

olohuoneet

Lohjan asuntomessujen messualue sijaitsi ihanalla paikalla järven rannalla ja tosi monesta kohteesta olikin upeat näkymät järvelle. Useassa kohteessa olohuone ja keittiö olikin aseteltu niin, että näköala pääsi oikeuksiinsa. 

makuuhuoneet

Todella monessa talossa oli selvästi säästetty neliöitä tekemällä pieniä makuuhuoneita.

Toisaalta ymmärrän tämän sisustustrendin, jos makuuhuonetta käytetään vain nukkumiseen ja kaikki muu aika vietetään asunnon muissa tiloissa. Lapsiperheessä kuitenkin lapset usein tarvitsevat omaa huonetta ihan vaikka leikkimiseen ja esimerkiksi meillä on todella pienet makuuhuoneet, jotka vain ahdistavat. Joten me emme ihan tätä pienten makuuhuoneiden trendiä ymmärtäneet. 

Parhaissa tapauksissa makuuhuoneen keskellä oli parisänky, joka osui seinään molemmista päädyistä ja makuuhuoneeseen pääsi sisälle sängyn molemmin puolin. Jalkopään ympäri ei siis päässyt kävelemään ollenkaan vaan halutessaan toiselle puolelle huonetta, sinne piti kiertää käytävän tai vieressä olevan huoneen kautta. Tämä vaikutti hieman hullulta ratkaisulta, mutta se oli toteutettu useammassa asunnossa! 

 

lastenhuoneet

Lastenhuoneissa oli käytetty paljon maanläheisiä värejä, jotka ovat olleet pinnalla jo useamman vuoden. Paljon näkyi myös eläinten kuvia. 

Meidän lapset olisivat rakastaneet näitä huoneita ja vaikka kuvien huoneista osa on selvästi ehkä enemmän vierashuoneita, ajattelin itse niiden sopivan myös perheen teini-ikäiselle. 

 

kylpyhuoneet, wc:T ja saunat

Tämän vuoden messuilla oli muutamia kivan persoonallisia kylpyhuoneita. Ehkä tuo Lohja oli alueena sellainen, joka houkutteli persoonallisempia ihmisiäkin, kuka tietää?

Mua itseäni miellytti varsinkin se, ettei kaikkia saunat olleet enää vaan mustia vaan niissä oli käytetty monia erilaisia ja eri värisiä materiaaleja. 

 

kodinhoitohuoneet

Jos me joskus muutetaan niin mun toivelistalla on kunnollinen kodinhoitohuone, jonne pyykkihuolto mahtuu kokonaan. Meillä kun säilytetään pyykkitelinettä olohuoneessa KOKO AJAN. 

Olisi ihanaa, kun pyykit olisi siellä oven takana koko ajan ja monessa Lohjan asuntomessukohteessa oli selvästi ajateltu samaa. 

ulkotilat

Lohjan asuntomessujen kohteissa oli toinen toistaan upeampia ulkotiloja! 

Muutamassa talossa oli upeat kattoterassit ja kaikkien kohteiden ulkotilat oli hyödynnetty kyllä ihan viimeiseen pisaraan asti. 

TA:n omistusasunnot sijaitsivat kerrostalossa ja talossa oli asukkaiden yhteisessä käytössä iso kattoterassi sekä sen yhteydessä saunatilat. Kattoterassilla oli myös jokaiselle asunnolle oma viljelylaatikko, jossa sai kasvattaa haluamiaan kasviksia tai kukkia. 

Talon alimmassa kerroksessa oli myös upea ja suuri kerhotila, jota sai käyttää. Olisipa kiva järjestää siellä juhlia! Kerhotilassa oli isot ikkunat ja se oli katutasossa, joten se oli myös ihanan valoisa. 

muita kivoja yksityiskohtia

Yksi asuntomessukohde oli remontoitu kahvilakäyttöön ja se olikin supersöpö. Kohteesta tulee varmasti oikein suosittu, kun se vihdoin aukeaa. 

asuntomessut Lohja

 

Onnittelut, jos jaksoit lukea loppuun asti! 

Mun suosikkeja asuntomessujen kohteista oli ehdottomasti kaikki toimivat kodinhoitohuoneet ja räikeät kukkatapetit. Jani taas tutki joka kohteessa kiinnostuneena akustiikkalevyjä (akustiikkasuunnittelija kun on). 

kävitkö sinä tänä kesänä asuntomessuilla?

 

LUE MYÖS: 

Ensimmäinen reissupäivä: Mall of Tripla, Helsinki Outlet ja Airbnb-kämppä

Toinen reissupäivä: Heureka, Hard Rock Cafe ja Fast&Furious 9 

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

https://www.instagram.com/p/CSPlA2_g03a/?utm_source=ig_web_copy_link