Hae
Colour Outside the Lines

Leivontakurssi oli ihana lahja ystävältä

Leivontakurssi Kuopion kansalaisopistolla oli ihana yllätys, jonka sain syntymäpäivälahjaksi. 

Oltiin eilen ystäväni (ja tulevan kaasoni) Katjan kanssa Kuopion kansalaisopiston jörjestämällä kurssilla.  Olemme kerran aiemminkin tänä keväänä käyneet saman opettajan kurssilla. Opettaja on kotoisin USAsta ja kurssilla puhutaan englantia. Myös leivonnaiset ovat amerikkalaisia. 

Edelliselle kurssille ilmoittauduimme jo viime syksynä ja se oli helmikuussa. Tämän kurssin osallistumisen sain Katjalta synttärilahjaksi, joten se tuli minulle aika yllätyksenä ja lyhyellä varoitusajalla. Onneksi olen yleensä vapaa viikonloppuisin ja tästä oli Jania varoitettu, etten suunnittelisi mitään. 

Kurssilla leivottiin neljää eri leivonnaista, jotka olivat madeleineleivokset, keksivoitortut (jotka tehtiin muffinivuokiin) ja sekä suolainen että makea aurinkotorttu. Koska minun vatsani ei kestä vehnäjauhoja, Katja oli pyytänyt, että saan tehdä leivonnaisia gluteenittomilla tuotteilla. Opettajalle gluteenittomat tuotteet eivät olleet niin tuttuja, joten teimme gluteenittomina vain aurinkotortut. 

Minua se ei haitannut, koska pääsin kuitenkin leipomaan jotain. Leivonnaisten leivonta jaettiin parien kesken niin, että jokainen pari sai yhden leivonnaisen tehtäväkseen, paitsi minä ja Katja teimme molemmat gluteenittomat aurinkotortut. Koska olimme kurssilla jo toista kertaa, tuntui opettaja ja opetuskeittiö jo tutuilta. 

Leivonta oli hauskaa ja aika kului kuin siivillä, kun koko ajan sai tehdä jotain. Aurinkotorttuihin käytettiin lehtitaikinaa ja kurssia varten oli valmiiksi hankittu pakastelehtitaikinaa sekä normaalina että gluteenittomana versiona. En ollut aiemmin ostanut gluteenitonta lehtitaikinaa eli se oli minulle uusi tuttavuus. Kurssille hankittu glutteniton lehtitaikinapakaste oli merkiltään Schär ja se oli valmiiksi sulatettu. Se oli kuitenkin jääkaapista tullessaan vielä aika kovaa eli sen piti lämmetä vielä pöydällä hetki.

(Huomasin myöhemmin kotona, että taikina oli kaikista parhaiten muokkaantuvaa, kun siitä vaivasi käsissä ensin pallon ja sen jälkeen vasta alkoi kaulita. Sain nimittäin ylijääneen taikinan kotiin, kun muuten se olisi mennyt roskiin.)

Gluteeniton taikina oli aika hajoavaista, joten ihan niin kauniita meidän gluteenittomista aurinkotortuista ei tullut kuin olisi voinut, mutta ei se meidän menoa haitannut. Maku oli kuitenkin todella hyvä. Täytteiksi näihin tuli suolaiseen pestoa ja vuohenjuustoa (joka muuten toimi lämpimänä, kun kylmänä vihaan vuohenjuuston makua) ja makeaan suklaata ja mascarponejuustoa.  

Kansalaisopiston leivontakursseilla parasta on, että siellä leipomisen jälkeen istutaan yhdessä kahvipöytään ja syödään niitä leivonnaisia. Keitimme teetä ja kahvia, nautimme herkuista ja istuimme pöydässä varmaan yli tunnin juttelemassa muiden kurssilaisten ja opettajan kanssa. 

Kurssin päätteeksi kaikki ylijääneet leivonnaiset jaettiin kurssilaisten kesken kotiin vietäväksi. 

Me jo Katjan kanssa kyseliin opettajalta järjestääkö hän syksyllä kursseja ja suunnitteilla oli vaikka mitä ihania kursseja eli todellakin ollaan menossa myös syksyllä kurssille. Ihanaa, kun tällaisia järjestetään vaikka pandemia on vienyt monia muita asioita pois. Täällä ollaan oltu niin hyvillä tartuntalukemilla pitkän aikaa, että tällaiselle uskalsi osallistua. Kaikki osallistujat myös pitivät koko ajan maskia (paitsi kahvipöydässä) ja käsiä pestiin hyvin ahkerasti. 

Kuva Katjan ottama

Kuva Katjan ottama

Ihanaa oli leipoa ja herkutella sekä viettää aikaa hieman eri merkeissä kuin normaalisti. Ja siis tämä oli niin ihana synttärilahja, että mahtava idea Katjalta ostaa tämä kurssille osallistuminen minulle lahjaksi. Kiitos siis Katjalle tästä. 

Oletko osallistunut koskaan leivontakurssille? 

 

LUE MYÖS: 

SYNTTÄRIVIIKONLOPUN PUUHAT

TÄLTÄ MINÄ NÄYTÄN JA SE ON OKEI

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Tukholman Westfield Mall of Scandinavia on Pokémon Go pelaajan unelmien täyttymys

Pokémon Go pelin pelaamiseen Tukholman Westfield Mall of Scandinavia-ostoskeskus on täydellinen paikka.
Miksikö? Ensinnäkin ostoskeskus on järjettömän suuri ja sen varrella on pokéstoppeja varmaan lähemmäs 50. Salejakin on todella monta.
Ruotsalaiset järjestävätkin usein Pokémon eventejä juuri tuolla siksi, että siellä on niin helppo pelata.
Koska pokéstoppeja on lukematon määrä, myös pokémoneja ilmestyy peliin koko ajan. Pelatessa kannattaa siis olla varavirtalähde, tai vähintään laturi, mukana. Ostoskeskuksessa on paljon istumapaikkoja, joissa on pistokkeet laturille eli puhelimen lataus onnistuu helposti.
Pokémon Go
Pokémon Go

Ostoskeskuksessa on myös ilmainen wifi, jos se ei satu kuulumaan puhelinliittymään eli edes netin puute ei estä pelaamista. Koska ostoskeskus on niin suuri, on siellä helppo pelata törmäilemättä muihin pelaajiin ja mikä parasta, on sateelta suojassa. Se pelaamisessa on välillä nimittäin ärsyttävintä, sateessa seisominen. Ostoskeskuksessa pelaamisessa ei tarvitse siitä huolehtia. Jos iskee vessahätä, on vessat lähellä. Jos taas on nälkä, voi mennä helposti ruokakauppaan, ravintolaan tai kahvilaan.

Tuolla ostoskeskuksessa Pokémon Go on myös helppo pitää päällä kahvilla istuessa. Kahviloita on useampia ja me ollaan pelattu sekä Starbucksilla että Espresso Housella. Ne ovat päällekkäin eri kerroksissa. Niiden lähellä on monta stoppia eli pelaaminen ei käy tylsäksi siinä kahvilla istuessa.

Pokémon Go
Pokémon Go
Pokémon Go
Me satuttiin viimeksi paikalle juuri, kun oli Community day ja koko ostoskeskus kuhisi pelaajia. Pokémon Go oli selvästi tuonut ihmiset yhteen varsinkin tuon suihkulähteen luokse.
Pelaaminen on hauskaa ja varsinkin, jos Tukholmassa on yötä, voi rauhassa viettää aikaa pelaamalla, kun sitä aikaa on eikä ole kiirettä takaisin laivaan.

Onko pokémon go sinulle tuttu peli?

 

LUE MYÖS: 

KUINKA TUKHOLMAN MALL OF SCANDINAVIAAN PÄÄSEE? 

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA