20 kysymystä- blogihaaste
*Sisältää mainoslinkkejä
Kaikki blogiani ahkerammin lukevat tietävät, että mua ei kutkuta kirjoittamisessa mikään niin paljon kuin kunnon blogihaaste ja siksi tässä tulee taas yksi.
1. JOS VOISIT RAKENTAA TALON IHAN MINNE TAHANSA, NIIN MINNE SEN RAKENTAISIT?
Jos minulla olisi rajaton budjetti niin ostaisin rantatontin jostain päin Kuopiota ja rakentaisin talon sinne.
Haaveilen myös talosta vanhempieni tontilla. Raha on kuitenkin siinäkin tapauksessa aika rajaava tekijä.
.
2. MIKÄ ON SUOSIKKIVAATTEESI?
Mekot. Rakastan varsinkin vintagemekkoja ja kiertelenkin aina kaikki kierrätyskeskukset ja kauppakeskukset rauhallisesti, ettei mitkään ihanat aarteet mene minulta ohi.
3. PARAS OMINAISUUS VASTAKKAISELLA SUKUPUOLELLA?
Huomaavaisuus.
4. MINKÄ CD-LEVYN OSTIT VIIMEKSI?
En kyllä muista milloin olisin ostanut itselleni cd-levyn viimeksi, mutta meidän teini ostaa cd- ja LP-levyjä useinkin eli varmaankin olen hänelle jonkun levyn ostanut. Siitä on kuitenkin jo tovi, koska nykyään annan vain rahaa ja teini käy itse kaupassa ostoksilla.
5. MISSÄ OLET MIELUITEN?
Kotona tai jossain reissussa. Tykkään ihan perusarjesta, lasten kanssa kotona olemisesta ja ruoanlaitosta. Pesen jopa pyykkiä ihan mielelläni.
Tykkään myös reissata, mutta reissusta on myös ihan parasta tulla takaisin kotiin.
6. MISSÄ ET HALUAISI AINAKAAN OLLA?
Mikään erävaellus ei ehkä olisi mun juttu. Voisin vaeltaa, jos matkan varrella nukuttaisiin mökeissä. Mutta telttailuun mua ei oo tehty.

7. MISTÄ KOHDASTA HALUAT ETTÄ SINUA MIELUITEN HIEROTAAN?
Niska-hartiaseudulta, koska se on aina todella jumissa. Toinen kohta, mikä on aina ihan juntturassa, on pohkeet.
Olen nyt käynyt noin puolen vuoden välein opiskelijahierojalla muutaman kerran, jonka jälkeen olo on aina kuin uudestisyntynyt.
8. MIHIN AIKAAN YLEENSÄ HERÄÄT?
Noin puoli kahdeksalta vapaapäivinä, koska Vivia yleensä kiipeää viereen siihen aikaan. Usein herään kuitenkin jo ennen sitä noin viideltä käymään vessassa ja jatkan pinnallista unta tuohon puoli kahdeksaan.
Viimeksi, kun lapset olivat mummin kanssa mökillä, suunnittelin nukkuvani aamulla tosi pitkään, mutta heräsin silti aamuisin puoli kahdeksalta enkä enää saanut unta.
9. MISTÄ KEITTIÖKONEESTA PIDÄT ENITEN?
Astianpesukoneesta. Varsinkin meidän jokin aika hankkimasta, koska se on niin ihanan tilava ja helppo täyttää. Atooppinen ihoni ei oikein kestä tiskaamista, joten tiskikone on todella tarpeen.
10. MIKÄ SAA SINUT TODELLA VIHAISEKSI?
Se, etteivät ihmiset viitsi siivota koirien jätöksiä ulkoa pois. Ei ole mitään niin inhottavaa kuin yrittää nyt sulavien lumien aikaan yrittää väistellä kaikkia jätöskasoja.

11. JOS OSAISIT SOITTAA JOTAIN INSTRUMENTTIA, MIKÄ SE OLISI?
Haluaisin osata soittaa pianoa. Kävin lapsena hetken pianotunneilla, mutta minulla ei silloin riittänyt hermot opetella nuotteja ja siksi tunnitkin jäivät.
12. LEMPIVÄRI?
Kunnollinen kirkkaan pinkki eli fuksia.
13. MITÄ AAMUPALAASI KUULUU?
Se vaihtelee päivittäin, mutta aika usein jätän syömättä aamupalan ja paastoan lounaaseen asti. Se jäi päälle ketoilun myötä vaikka en nyt olekaan aivan täysin ketolla ollutkaan hetkeen.
14. USKOTKO KUOLEMAN JÄLKEISEEN ELÄMÄÄN?
Uskon.
15. SUOSIKKILASTENKIRJA ?
Hmmm. Tämä on vaikea.
Melissalla oli pienenä kirja *Arvaa kuinka paljon sinua rakastan, jota luimmekin todella usein. Se oli ihana ja se on edelleen tallessa. Toinen ikisuosikki, jota luemme usein Vivian kanssa on Prinsessa Pikkiriikki-kirjat ja varsinkin *Prinsessa Pikkiriikin kesä.
Mahtavaa, kun lastenkirjatkin voivat olla omia suosikkeja. Muistan lapsena lukeneeni Pikku Vampyyri-kirjoja ja ne oli tosi kivoja. Minulla ei kuitenkaan ole oikeastaan omia kirjojani tallessa.
16. MISTÄ VUODENAJASTA PIDÄT ENITEN JA MIKSI?
Rakastan oikeastaan eniten sitä, että Suomessa on neljä eri vuodenaikaa, jotka ovat kaikki erilaisia. Minusta jokaisessa vuodenajassa on jotain ihanaa, mutta voiton vie kyllä syksy, koska silloin on niin kaunista eikä ole liian kuuma.
17. MIKÄ KOTITYÖ ON MIELESTÄSI TYLSIN?
Imurointia vihasin pitkään, mutta nyt meillä on uusi imuri, joka on todella hiljainen ja toimii kuin unelma. Nyt imurointi on taas mukavaa.
Ikkunoiden pesua vihaan yli kaiken ja välttelenkin sitä parhaani mukaan. Tänä kesänä ikkunat on pakko kuitenkin pestä, koska ne ovat niin likaiset.
18. JOS VOISIT SAADA JONKUN SUPERVOIMAN, NIIN MIKÄ SE OLISI?
Loputon energia. Nukun taas niin huonosti, että koko ajan väsyttää, joten olisi ihanaa saada energiaa vain sormia napsauttamalla.
19. OLETKO KOSKAAN NEULONUT MITÄÄN?
Olen itseasiassa juuri nyt hurahtanut neulomiseen. Instagramissa näkyy koko ajan kaikkien ihania neulontatöitä ja inspiroiduin niistä niin, että aloin itsekin neulomaan. Neuloin jo Vivialle huivin (josta puuttuu vielä päistä tupsut) ja nyt työn alla on Vivialle neuletakki, josta en ole kyllä varma saanko sen valmiiksi. Teen sitä vähän omasta päästäni enkä seuraa ohjeita, joten siitä ei välttämättä tule kovin kaunista.
Olen viimeksi neulonut joskus yli kymmenen vuotta sitten, kun neuloin Melissan barbielle muutaman tyynyn ja peiton. Sitä ennen neuloin vain koulussa joskus ala-asteella.
20. HENKILÖ MENNEESTÄ, JONKA KANSSA HALUAISIT PÄÄSTÄ JUTTELEMAAN?
Olisi ihanaa jutella vielä mummoni kanssa. Hän kuoli kymmenisen vuotta sitten ja ei koskaan ehtinyt nähdä, että löysin elämääni kumppanin.
Mikä on sun suosikkilastenkirja?
LUE MYÖS:
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA
Mitä tilasin syntymäpäivälahjaksi saamallani lahjakortilla?
*Sisältää mainoslinkkejä
Sain kummitädiltäni syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Adlibrikseen.
Tein tilauksen melkeinpä heti lahjakortin saatuani, koska tiesin mitä halusin tilata ja nyt tilaus viimein saapui. Osa tuotteista oli eri varastolla, joten minun piti odotella toimitusta jonkin aikaa.
Olin juuri ennen lahjakortin saantia etsinyt itselleni kirjakaupasta Cecelia Ahernin P.S. Rakastan sinua-kirjan jatko-osaa *Loppusanat sitä kuitenkaan löytämättä. Kummitätini oli siis hyvin kartalla vaikka en ollut kenellekään kirjasta vielä maininnut.

Olin pitkään jo miettinyt kirjan ostamista, joten se oli helppo lisätä ostoskoriin. Sen jälkeen en kuitenkaan keksinyt minkä kirjan olisin ostanut sen kaveriksi pakettiin, koska minulla on kotona noin kymmenen kirjaa odottelemassa lukemista. Lahjakortista oli vielä puolet jäljellä ja vaikka olisin voinut jättää sen odottamaan seuraavan paketin tilaamista, päätin tutustua valikoimaan ihan rauhassa ja tilata jotain tarpeellista.

Olen koko kevään ihastellut Instagramissa kaikkien neulontatöitä ja haaveillut itsekin neulovani jotain. Tämä saamattomuus on kuitenkin ollut aina kiinni siitä, ettei minulla ole kotona ollut lankaa eikä sen kummemmin puikkojakaan. Siksi se on lykkääntynyt lykkääntymistään. Kaupassa käydessä en ikinä muista kaartaa lankahyllyn ohitse.
Nyt päätin tutkia millaisia *lankoja Adlibriksellä olisi saatavilla. Ihastuin kirkkaisiin ja pastellivärisiin alpakkalankoihin ja tilasinkin niitä viisi eri väristä. Värit olivat *baby alpaca pistachio, *baby alpaca baby yellow, *baby alpaca mint, *alpaca cloud hot pink ja *alpaca cloud caribbean blue. Olen viime aikoina fiilistellyt varsinkin *Muita ihania-neulontakirjaa, jonka löysin kirjastosta viime kuussa. Siinä kaikkia on pastellista ja värejä on käytetty tosi paljon. Sieltä olen haaveillut neulovani itselleni ihanan kuviollisen kaulahuivin.

Nämä alpakka-langat on tosi pehmeitä eivätkä yhtään kutita. Mulla oli vähän ennakkopelkoa, että lanka kutittaisi, koska en voi käyttää ollenkaan villalankaa vaan kutian samantien. Merino ja alpakka kuitenkin tuntuvat sopivan iholleni eli aivan varmasti tilaan näitä lankoja vielä jatkossa lisää, jos nyt tämä neulontaharrastus ottaa tulta alleen.
Nyt olenkin sitten kaikki illat sormet sauhuten neulonut uusista langoista. Ensin neuloin Vivialle kaulahuivin kirppikseltä löytämistäni langoista, tosin se odottelee vielä, että teen siihen tupsut ja nyt olen neulomassa tilkkuja, joista ajattelin koostaa Vivialle neuletakin, jos osaan.
Ihanaa, kun saa vielä aikuisenakin syntymäpäivälahjaksi jotain. Kyllä se piristää mieltä kummasti.
Mitä sinä tilaisit adlibrikseltä?
LUE MYÖS:
ÄITIENPÄIVÄ LÄHESTYY. NYT ON AIKA HANKKIA LAHJA ELÄMÄSI TÄRKEÄLLE NAISELLE!
ASKARTELE YSTÄVÄLLE TEEKRANSSI
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA


0