Hae
Colour Outside the Lines

Kolmastoista joulukuuta

Kolmastoista joulukuuta eli Janin synttärit.

Onnea rakas! Vaikka väität olevasi aina 25, ei se nyt ihan niin toimi. Eli hyvää 31-vuotissyntymäpäivää.

Ostin Janille synttärilahjaksi Kimi Räikkösestä kertovan uutuuskirjan ja kuopiolaista kahvia.

Kävin töissä viisi tuntia ja töiden jälkeen mentiin Vivian kanssa Vivian hoitokaverin (jonka äiti sattuu olemaan entinen työkaverini) synttäreille. Siellä oli ihanat yksisarvisjuhlat ja meillä menikin siellä monta tuntia ihan hujauksessa.

Ei tehty kotona kakkua, joka vähän harmitti lapsia, mutta sovittiin, että tehdään sitten jouluaatoksi kakku.

Meillä ei myöskään käynyt ketään vieraita. Moni kyllä soitteli onnitteluja ja saatiin hyvät naurut, kun Janin mummo muisteli Janin täyttävän 41 vuotta eli 10 vuotta enemmän kuin hän todellisuudessa täytti. Pieni inhimillinen virhe, mutta meistä oli hauska ajatella, että Jani olisi niin vanha.

Lapset katsoi isin kanssa Masked Singerin uusimman jakson silä aikaa, kun olin töissä. Vivia odottaa kovasti milloin Pakkanen paljastetaan ja joka viikko hän pettyy, kun ei vielä ollutkaan Pakkasen vuoro. Masked Singer on saanut pienen lapsen ihan haltoituneeksi.

 

Millainen joulukuun kolmastoista sinulla oli?

Kahdestoista joulukuuta

Minulla oli töissä aikainen aamu, kun menin siivoamaan lattiaa ennen kaupan avaamista.

Vatsa pömpöttää edellispäivän kekseistä ja näytän siltä kuin olisin töissä pyjamassa (vaihdoin kyllä vaatteet, kun kauppa aukesi).

Oltiin ilta vaan kotona. Lapset söi lauantaikarkit ja katsottiin Netfixistä The Christmas Chronicles 2, joka oli ihan huippu. Tykättiin lasten kanssa ekastakin leffasta ja toinen oli ihan yhtä hyvä. Katsottiin se suomeksi puhuttuna niin 4-vuotiaskin pystyi seuraamaan elokuvan juonta.

Tytöt kävi isin kanssa vielä saunassa ja minä menin ajoissa nukkumaan, koska huomennakin on töitä.

Onko sinulla ollut kiva joulukuun kahdestoista?