Yhdeksäs joulukuuta
Meillä oli Vivian kanssa vapaapäivä ja aloitettiin se rauhallisesti katsomalla joulujakso Fancy Nancy Clancya Disney plussasta.
Tuo Fancy Nancy on kyllä niin ihana ohjelma. Nancy on lapsi, joka haluaa, että kaikki on fancya eli pinkkiä, röyhelöitä ja kimallusta. Nancy myös puhuu pieniä pätkiä ranskaa, että se tarttuisi myös lapsille.

Aamupalan jälkeen lähdettiin käymään kirppiksellä ja Matkuksessa. Syötiin Burger Kingissä, löysin itselleni uuden villakangastakin 26 eurolla ja kierrettiin Ikea.
Ostin poistopisteeltä muutaman tekokasvin ja Janille Ikean ja Legon yhteistyönä tekemiä säilytyslaatikoita.




Käytiin vielä nopeasti keskustassa Lelukauppa Partasella ja täytettiin vielä parin lapsen toive. Ostettiin tänä vuonna yhteensä viisi lahjaa Joulupuu-keräykseen. Niihin meni yhteensä 60 euroa eli ei ihan älyttömän suurta summaa, mutta saatiin kuitenkin toteutettua viiden lapsen omat toiveet ja se jos mikä saa joulumielelle.
Toivotaan, että kaikkien lasten toiveet saadaan toteutettua eikä kukaan jää ilman lahjoja.

Meillä oli siis oikein kiva joulukuun yhdeksäs.
Oliko sinulla kiva joulukuun yhdeksäs?
Kahdeksas joulukuuta
Kävin heti aamusta Lidlissä kaupassa toiveissa löytää alelihoja. Niitä ei löytynyt, mutta löysin Janille pakasteeseen lohta -30% tarralla varustettuna. Ostin myös neljä pakettia LED-tuikkuja tulevia häitämme varten, koska ne maksoivat Lidlissä 7,99€ ja paketissa oli 24 LED-tuikkua. Minusta se oli siis oikein hyvä hinta tuikuille. Nämä saa varmasti häiden jälkeen kierrätettyä eteenpäin.
Olen yrittänyt ostaa tällaisia pieniä hääjuttuja aina, kun niitä tulee vastaan, koska silloin niihin laitetut summat eivät tunnu niin suurilta.


Loppupäiväksi meninkin töihin ja järjestelin esimerkiksi Lumoanin rekit täysin uusiksi. Lumoanilla on ihania samisteluvaatteita äidille ja tyttärelle. Tekisikin mieli ostaa meille tyttöjen kanssa mekot samisteluun, koska ne on niin kauniita.
Löysin myös Lifesta keto-patukoita, joita olen ostanut tauolle usein, jos olen tarvinnut juosta tauolla kaupoissa ja syömiseen ei ole ollut tarpeeksi aikaa.

Illalla kotiin päästyäni katsoin vielä Disney+-suoratoistopalvelusta uuden joulun aikaan sijoittuvan elokuvan Viimeinen haltiatarkummi. Elokuva oli hauska ja sen parissa kului hyvin aika samalla, kun paketoin lahjoja.
Toinen kiva joululeffa Disney+-suoratoistopalvelussa on muuten Noelle, joka kertoo Joulupukin tyttärestä.



0