Onko meidän lapsiluku täynnä?
Onko teidän lapsiluku täynnä? Näin kolmekymppisenä sitä kysymystä yleensä aletaan kysellä. Tosin koska meillä on jo 3 lasta, ei minulta ole tätä kyselleet kuin lähimmäiset, jotka tuntevat minut tarpeeksi hyvin.
Facebook ja Instagram muistuttelevat mua tasaisin väliajoin sekä raskaus- että vauva-ajasta.
Vaikka esikoisen vauva-ajan muistot on aika hataria kamalan koliikin takia ja pienin ei nukkunut kunnolla ennen 2-vuotissyntymäpäiväänsä, on meillä Janin kanssa molemmilla ollut koko ajan vauvakuume. Olenkin aiemmin kirjoittanut tänne kroonisesta vauvakuumesta.
Eli onko meidän lapsiluku täynnä?
Ei lähimainkaan. Minä haaveilen, että saisimme kolme lasta lisää. Luulen, että Jani ei ehkä ihan niin montaa vauvaa halua, koska hän ajattelee asiaa käytännön ja rahankin kannalta eikä vain sydämellä kuten minä.
Lapsiluku ei siis ole vielä läheskään täynnä vaan meillä haaveiltiin viimeksi tänään yhdessä vauvasta. Syliin mahtuisi vielä useampikin pieni.

Kuva: Bella Photo
Miksi olemme siirtäneet vauvahaaveita?
Itselläni on tällä hetkellä aikamoinen stressi ja kiire opintojen kanssa. Yritän saada opintoni valmiiksi ensi kesään mennessä ja se tarkoittaa sitä, että illat mene aika lailla opiskellessa lasten mentyä nukkumaan. Jani valmistuu jo parin kuukauden päästä.
Olemmekin tarkoituksella siirtäneet vauvahaaveita aina vain eteenpäin, koska tässä elämäntilanteessa vauvan hoitaminen voisi olla se asia, joka katkaisee kamelin selän. Vaikka vauva olisikin suuresti rakastettu, tarkoittaisi uusi raskaus, ainakin entisten perusteella, jatkuvaa pahoinvointia ja mahdollisesti jopa vuodelepoa. Se taas tarkoittaisi sitä, että opintojen loppuun saattamista pitäisi taas siirtää. Minähän olen ollut jo kerran poissa koulusta, kun odotin Viviaa ja olin äitiyslomalla enkä sen takia enää haluaisi tätä vaihetta elämässä pitkittää.
Jos nyt tulisin raskaaksi, olisi siinä sekin puoli, että äitiyspäivärahani laskettaisiin opintotuesta tai tuloista, jotka saan tämän vuoden pop upista. Tuloni siis jämähtäisivät siihen minimiäitiyspäivärahaan. Toisaalta se olisi varmaan siltikin enemmän kuin opintotuki. Ainakin Kelan laskurin mukaan tuloni tuplaantuisivat opintotukeen verrattuna, kun tässä nopeasti laskeskelin tulot viime vuoden tulojen perusteella.
Toisaalta minua mietityttää myös työllistyminen, jos jäisin suoraan opintojen jälkeen kotiin äitiyslomalle. Olisiko se mahdollisten tulevien työnantajien mielestä väärin? Varsinkin jos haluaisimmekin lopulta enemmän kuin yhden lapsen lisää ja olisin kahdesti äitiyslomalla peräjälkeen ennen mahdollista työllistymistä. Jos ehtisin ensin työllistyä, saattaisi sekin olla työnantajien mielestä väärin, kun mahdollisesti heti jäisin äitiyslomalle.
Miksi kuitenkin olisi järkevää alkaa jo yrittämään raskautta?
Jos terveyden kannalta tätä asiaa alkaa miettiä, ei minulla ole enää hirveämmin aikaa yrittää saada lisää lapsia. Täytän ensi keväänä jo 35 vuotta, joten nyt olisi korkea aika aloittaa. Viviaa yritettiin saada alulle yli vuosi, joten tiedän, etten tule raskaaksi välttämättä samantien. Minultahan on poistettu toinen munanjohdin kohdunulkoisen seurauksena, joka tuo omat lisähankaluutensa lasten saamiseen.
Myös riskit raskaudessa nousevat koko ajan mitä vanhemmaksi tulen. Kaksosraskauden riski minua ei pelota, koska meidän molempien suvuista löytyy terveenä syntyneitä kaksosia. Näin ollen en sitä osaa edes pelätä. Muita riskejä on kuitenkin lukematon määrä.
Tässä on monia asioita pohdittavana ennen oikean ajan päättämistä. Vai voiko tässä asiassa edes olla oikeaa aikaa?
Minkä ikäisenä sinä olet saanut lapsia?
Lue myös:
Miksi hankin lapsen 18-vuotiaana yksin?
MUISTATHAN SEURATA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA
https://www.instagram.com/p/CGNX_mOBStJ/?utm_source=ig_web_copy_link
My Little Pony synttärit vol 1
Koska rakastan teemajuhlien järjestämistä, valitsimme tänäkin vuonna Vivian synttäreille teeman. Vivia on nyt hurahtanut My Little Pony-sarjaan ja leluihin. Siksi teeman valitseminen oli helppoa. Tältä näyttivät Vivian My Little Pony synttärit ekalla kierroksella.
Vietimme Vivian synttäreitä tänä vuonna nimittäin kahteen otteeseen. Jani on kotoisin Joensuusta ja melkein kaikki sukulaiset asuvat siellä, joten pidimme synttärit ensin siellä Janin äidin luona syyskuun alussa.
Suunnittelimme synttärijuhlat sellaiselle viikonlopulle, että meillä oli muutenkin asiaa Joensuuhun. Meillä olikin sitten samana viikonloppuna kolmet lasten synttärit, kun lauantaina kävimme kahden ystäväperheen luona; ensin Janin kummitytön 1-vuotissynttäreillä ja sitten ystävämme tyttären 2-vuotissynttäreillä.
Sunnuntaina juhlimme Viviaa.

Vivian mekko H&M (ostettu kirpputorilta käytettynä), tossut Slipstop (saatu)

Mitä synttäreillä tarjoiltiin?
Janin äiti oli tehnyt viljattoman täytekakun, suolaisia pastejoita viljattomana ja ostanut keksejä. Ne riittivät juhlatarjoiluiksi oikein hyvin, varsinkin, kun me olimme syöneet herkkuja jo kaksissa juhlissa edellispäivänä. Kakun päällä oli punaisella elintarvikevärillä värjättyä kermavaahtoa ja kakun koristeluun käytimme paria kotoa mukaan otettua muovista ponia. Ollaan ennenkin koristeltu kakku leluilla. Viime vuonna meillä oli Ryhmä Hau-synttäreillä Rolle ja hänen ajokkinsa kakun päällä. Joskus aiemmin Bealle tehtiin Frozen-kakku, jossa oli Anna ja Elsa, jotka nekin olivat pieniä lelufiguureja.
Kotoa otin mukaan serpentiiniä ja ilmapalloja, jotka olivat jääneet kaappiin edellisistä juhlista. Meidän lapsista ainakin parhaita leluja synttärijuhlissa on aina ilmapallot ja niiden kanssa he jaksaisi riehua vaikka viikon.


Vivia oli innoissaan, koska ne oli hänen juhlat ja koska me vietettiin juhlia kolme viikkoa ennen oikeaa syntymäpäivää, oli hänen vähän vaikea ymmärtää, ettei hän olekaan vielä 4-vuotias. Hän sai kivoja lahjoja (muun muassa Oppi&Ilo-kirjan, paljon poneja ja vaaterahaa), pääsi syömään kakkua ja sai olla huomion keskipisteenä. Ja tärkeimpänä lapselle, sai pitää juhlamekkoa.
Ajettiin vielä kotiin juhlien jälkeen ja Vivia oli viikonlopun juhlinnasta niin väsynyt, että nukkui melkein koko matkan.
Synttäreille ei todellakaan tarvitse hankkia aina uusia koristeita tai käyttää isoja summia rahaa tarjoiluihin. Vaikka meillä oli mummin luona aika minimalistiset koristeet ja tarjoilut, olivat kaikki oikein tyytyväisiä ja teema tuli hyvin esille. Ja kaikista tärkeintähän oli, että päivänsankari oli juhlistaan ja vieraistaan onnellinen.
Näissäkin juhlissa tuli selvästi esille pienellä budjetilla, että kyseessä oli My Little Pony synttärit.
Onko teillä vietetty teemasynttäreitä?
MUISTATHAN SEURATA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA
https://www.instagram.com/p/CEydkqthWIp/?utm_source=ig_web_copy_link


2