Ollaan asuttu 4 vuotta meidän kodissa
Me muutettiin meidän nykyiseen vuokra-asuntoon tasan 4 vuotta sitten.
Saatiin avaimet oikeastaan päivää aiemmin ja käytiin siivoamassa sekä viemässä jo joitain pieniä tavaroita silloin, mutta oikeasti me muutettiin vasta 7.heinäkuuta.
Muutimme vanhempieni omistamasta vuokra-asunnosta tähän, joten meillä ei ollut tavaroiden siirtämisessä mikään kiire. Saimme muutaman viikon rauhassa tyhjennellä varastoa ja asuntoa ja loppusiivouksessakin auttoi äitini.

Minulla oli laskettu aika lokakuussa ja heinäkuussa alkoi olla jo tukala olo. Elokuussahan jouduin jo vuodelepoon, joten onneksi pääsimme muuttamaan heinäkuun alussa. Silloin jaksoi vielä laitella tavaroita paikalleen ja tehdä edes jotain.
Ollaan kyllä tykätty asua tässä. Meillä on sinänsä rauhallinen asuinalue, mitä nyt joskus sattuu yllätyksiä kuten viime syksynä kun ovellemme tuli koditon nainen keskellä yötä pyytämään apua.
Vaikka aluksi asunto tuntui oudolta ja vieraalta, on tästä neljässä vuodessa muotoutunut meidän näköinen koti. Ollaan tyytyväisiä asunnon sijaintiin, vuokran kokoon ja huonejakoon. Voihan se olla, että muutaman vuoden päästä asunto käy meille ahtaaksi, mutta toivottavasti meillä on silloin varaa ostaa oma koti.
Asutko sinä omistusasunnossa vai vuokralla?
Tulethan meidän mukaan myös Instagramissa!
Matala ferritiini ja sen tuomat oireet
Olen koko kevään miettinyt, että jokin ei ole kunnossa. Minua on väsyttänyt ihan hirveästi ja olen ollut todella uupunut jo pitkään. Ensin epäilin, että kilpirauhasarvoni eivät ole kunnossa. Minulta on poistettu kilpirauhanen ja arvot tuppaavat välillä heittelehtimään. Kävin terveyskeskuslääkärillä ja pyysin samalla, että samalla mitattaisiin myös rauta-arvot. Matala ferritiini kun voi aiheuttaa myös väsymystä ja lukuisia muita oireita.
Olin aiemmin jo käynyt mittaamassa hemoglobiinia, kun epäilin rauta-arvojen olevan alhaalla, mutta silloin lääkäri ei epäillyt raudanpuutosta, koska hemoglobiiniarvoni oli mainio.
Nyt kuitenkin lääkäri otti väsymykseni tosissaan ja suostui lisäämään listalle myös ferritiinin eli raudan varastoarvon. En ollut yhtään yllättynyt, että minulla oli matala ferritiini oireideni jälkeen. Varastoarvo oli 22 µg/l. Terveyskeskuksen mukaan viitearvo on 13-150 µg/l, mutta kuitenkin esimerkiksi Puhti kertoo alle 30 µg/l olevan jo syyn raudanpuuteanemian epäilyyn.

Katsoin tulokset Omakannasta enkä ole vielä jutellut lääkärin kanssa, koska sain soittoajan vasta ensi viikolle, mutta olen aika varma, että lääkärikin ottaa minut nyt tosissaan. Hemoglobiinini oli taas 134 (viitearvo 117-155) eli pelkällä hemoglobiinin mitauksella ei raudanpuutos olisi mitenkään näkynyt.
Oireina minulla matala ferritiini aiheuttaa ihan hirvittävää väsymystä. Tuntuu, että aamulla ei saa silmiä auki ja väsymys jatkuu koko päivän. Minua myös usein huimaa, särkee päätä ja olen entistäkin hajamielisempi. Kaikkeen on vaikea keskittyä.
Ärsyttävin oire kaikista on se, että hiukseni putoavat päästä. Huomasin tätä tapahtuvan jo viime vuonna, mutta silloin se taisi liittyä kilpirauhaseen. koska asia korjaantui, kun lisäsimme lääkitystä.
Nyt hiukseni kuitenkin harventuvat päivä päivältä vain enemmän. Niitä putoilee koko ajan lisää ja keräilen hiuksia vaatteista ja iholtani koko ajan. Suihkussa käteen jää hiuksia tupottain ja harjan joutuu tyhjentämään hiuksista joka ikisen harjauskerran jälkeen. Huomasin myös, että hiukseni katkeilevat, koska päälaella on todella paljon katkenneita hiuksia.
Tämä on minulle kova pamaus, koska olen yrittänyt kasvattaa hiuksiani pitkään ja ne alkoivat vihdoin olla tosi hyvässä kunnossa sekä ulottuivat olkapäille. Nyt hiukset on pakko leikata taas lyhyeksi ja prosessi pitää aloittaa alusta. Olisin halunnut, että omat hiukseni olisivat olleet kahden vuoden päästä häissämme pitkät, mutta ne eivät enää ehdi kasvaa ja joudunkin luultavasti turvautumaan pidennyksiin. Jos nekään pysyvät harvoissa hiuksissani kiinni.
Kävin jo apteekissa hakemassa Maltofer-nimisen rautatabletin sekä imeytymistä auttavan foolihapon. Lääkäri varmastikin määrää minulle reseptillä rautalääkkeen, mutta ajattelin ottaa jo startin rautalääkkeeseen.
Onko sinulla ollut matala ferritiini ja jos on niin miten sitä hoidettiin?
LUE MYÖS:


0