Bea, joka on 7-vuotias, näkee omaa, kauempana asuvaa äitiään vaihtelevasti. Yleensä hän käy äidillään kerran kuussa viikonlopun, mutta vierailuja on joskus enemmän, joskus vähemmän. Koska hän tapaa äitiään niin harvoin ja on vielä aika nuori, on meidän nyt viisivuotias äitipuoli/tytärpuolisuhteemme ollut täynnä ylämäkiä ja alamäkiä.

Alkuun en ottanut asiasta minkäänlaisia paineita, koska Bea kävi äidillään vielä aika usein. Vivian synnyttyä huomasin kuitenkin minun ja Bean välisessä suhteessa ja vuorovaikutuksessa jonkin muuttuneen. Bea oli todella mustasukkainen siitä, että hänen piti jakaa huomioni myös vauvan kanssa, kun aiemmin huomiosta oli kilpaillut vain 7 vuotta vanhempi Melissa. Hän ei enää ollutkaan se perheen vauva vaan ajatteli jonkun vieneen hänen paikkansa.

Koska tuhmuuksilla saa varmasti huomiota, alkoi hän tehdä niitä entistä enemmän varsinkin minun seurassani. Ja asiahan ei ollut niin, etteikö hän olisi saanut sitä huomiota vaikka meillä oli vauvakin. Bea janosi huomiota niin paljon, että mikään ei tuntunut riittävän ja jutttelimmekin tästä myös neuvolan terveydenhoitajan kanssa. Koska minä olen se arjessa oleva äitihahmo, olin minä se, johon nämä kaikki purkaantumiset aina kohdistuivat.

Tämä johti siihen, että aloin jossain vaiheessa olla aika varpaillani Bean kanssa. En enää uskaltanut antaa esimerkiksi kritiikkiä lapsen käytöksestä Janille, koska tunsin, että se otetaan vastaan väärin ja, että kaikki ongelmat ovat minun suhtautumisessani lapseen eikä ollenkaan lapsen käytöksessä vaikka asia ei ihan näinkään mennyt.

Äitiys on joskus rankkaa kaikilla äideillä. Kävimme Bean kanssa kesällä kouluuntulotarkastuksessa keskenämme ja siellä terveydenhoitajana toimi nainen, jolla oli itselläänkin uusperhe. Hän oli ensimmäinen, joka oikeasti otti tosissaan minun uupumukseni ja huomasi pahan oloni. Hän oli sitä mieltä, että olisi hyvä, jos saisin ulkopuolista apua jutteluun ja tilanteen avaamiseen.

Ja näinhän sen pitäisikin mennä. Jos olet esimerkiksi sijaisvanhempana tai adoptoit, saat automaattisesti sen kontaktin johonkin tahoon, jossa käyt avaamassa tuntemuksiasi. Miten uusperheen äitipuolen rooli tästä oikeastaan eroaa?

Olen pitkään potenut todella huonoa omatuntoa siitä, että minulla on välillä hyvin ristiriitaisia tunteita Beaa kohtaan. Koska hän ei ole biologisesti minun emmekä ole olleet minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa ensimmäisiä kahta ja puolta vuotta hänen elämästään, puuttuu meiltä sieltä se tärkeä tunneside, joka lapsen ja vanhemman välille muodostuu ensimmäisinä yhteisinä hetkinä ja oikeastaan jo raskausaikana. Tämä on saanut minut myös miettimään olisinko aivan kamala adoptioäiti. Nuorempana haaveilin usein adoptiolapsesta ja sen tuomasta äitiydestä, mutta olen nyt miettinyt, että osaisinkohan sittenkään olla niin hyvä äiti kuin aiemmin kuvittelin.

Toisaalta taas, adoptiossa ja sijaisvanhemmuudessa on kuitenkin ensin se ajatus lapsesta, sen jälkeen odotusaika ja sitten vasta se konkreettinen äiti-lapsisuhde. Meillä asia kuitenkin meni niin, että tapasin Janin ja heti seuraavana päivänä elämääni tupsahti myös 2,5-vuotias Bea. Eli sitä aikaa odotukseen ja omaan pohdintaan sekä itsetutkiskeluun ei ollut oikeastaan ollenkaan. Näin on luultavasti monessa muussakin uusperheessä.

Pääsin sitten muutaman kuukauden jonottelun jälkeen juttelemaan psykiatrisen hoitajan luokse ajatuksistani. Olen siellä käynyt nyt noin nelisen kertaa ja juttelemme ihan normaaleista asioista kuten perheestä, omasta jaksamisesta ja koulunkäynnistä. Hieman harmittaa, ettei minulla tuollaista kontaktia ole ollut jo aiemmin. En osannut tunnistaa niitä omia tuntemuksiani, joita minulla oli ja edelleen on.

Olen ehkä liikaa ajatellut, että minun pitäisi olla se täydellinen äiti ja äitipuoli, joka tekee lasten kanssa koko ajan jotain ja jonka lapset ajattelee hänen olevan paras äiti ikinä. Olen ottanut siitä itselleni niin ison haasteen ja paineet, että se on vienyt kaiken jaksamiseni. Yritänkin nyt siis opetella olemaan hyvä äiti juuri tällaisena kuin olen, koska lasten mielestä olen edelleen se paras.

Uskallan myös nykyään sanoittaa tunteeni lapsille aikaisempaa paremmin. Osaan kertoa heille miksi minua harmittaa jokin mitä he tekevät ja lapset tuntuvat sen ihan hyvin ymmärtävän. Tietysti se unohtuu samalla sekunnilla, mutta ehkä he vielä joskus ottavat opikseen.

Postauksen kuvista iso kiitos luottokuvaajalleni Katjalle.

Minulla ja Bealla on hyvä vuorovaikutus ja ajattelen meidän välisen suhteen olevan hyvä. Hän on lapseni enkä häntä pois vaihtaisi mistään hinnasta. En ehkä kantanut häntä sisälläni tai ollut mukana vauva-aikana, mutta olen ollut täällä jo viisi vuotta enkä ole menossa minnekään. Olen hänen äitipuolensa loppuikäni. Tämä on meidän perhe ja jokainen yksilö on osa sitä.

Olen kuitenkin nyt päättänyt, etten voi jatkaa enää äitinä täydellisyyttä tavoitellen vaan minun on myös otettava välillä sitä kuuluisaa omaa aikaa, joka minulle kuuluu, etten uuvuta itseäni uudelleen.

Onko sinulla uusperhe? 

Mä oon huono meikkaamaan.

Sen voin suoraan tunnustaa. En voi tehdä mitään hienoja tutorial-postauksia, koska en ensinnäkään omista paljon meikkejä tai välineitä, joilla niitä voisin tehdä enkä toisekseen osaa näitä uusia meikkaustekniikoita kuten blendaaminen ja contouring. 

Tykkään kuitenkin meikkaamisesta ja jos minulla olisi aikaa ja voimavaroja, haluaisin opetella meikkaamaan paremmin. Tämän takia haluankin välillä jakaa teille myös meikkipostauksia. 

Tällä kertaa päätin keskittyä siihen niin sanottuun arkimeikkiin ja kertoa mitä minun päivittäisestä meikkipussistani löytyy. Päivittäinen on kyllä vähän liioittelua, koska en meikkaa ihan joka päivä. Jos emme ole menossa viikonloppuna minnekään, olen kokonaan ilman meikkiä. Viikollakin kotipäivinä jätän meikkaamatta, että iho saa hengittää. Tosin aika usein meikattuani unohdan pestä ne meikit illalla pois, että se siitä ihon hengittämisestä.

Tähän meikkiin minulla kuluu aamuisin aikaa noin kymmenisen minuuttia, joten ei olisi iso homma meikata päivittäinkään. 

Minulla on todella vaalea ja punoittava iho, joka myös talvisin kuivuu herkästi. Sen takia tarvitsen todella vaalean meikkivoiteen. Olen etsinyt itselleni sopivaa meikkivoidetta vuosia enkä ole sitä aiemmin koskaan löytänyt. Kunnes kävelin Stockmannille ja pyysin siellä heitä etsimään iholleni sopivan meikkivoiteen, joka oikeasti käy ihoni väriin. 

Meikkivoide maksoi paljon enemmän kuin olin aiemmin suostunut yksittäisestä meikistä maksamaan, mutta myyjä löysi minulle aivan täydellisen sävyn ja meikkivoide tuntuu iholla todella kevyeltä. Kyseessä oli siis Lancômen Teint idole ultra wear-meikkivoide sävyssä 8. Stockmann taisi ainakin keväällä olla Suomessa ainut, jolta löytyi hyllystä tämän meikkivoiteen kaikki 30 eri sävyä ja jos oikein ymmärsin, pystyivät he myös sekoittamaan paria sävyä keskenään, jos täydellistä sävyä ei olisi muuten löytynyt. 

Purkki maksoi melkein 50 euroa eli oli oikeasti aika kallis tällaiselle silloin tällöin meikkaavalle, mutta olen ollut todella tyytyväinen sen riittoisuuteen ja sen helppokäyttöisyyteen. Meikkivoide levittyy helposti, sitä tarvitsee vain muutaman tipan ja se jättää ihoon tasaisen sävyn. Ja siinä on muuten myös aurinkosuoja! Ainut miinus on, ettei se ihan peitä kokonaan punaisuuttani, joten vielä pitäisi hankkia jonkinlainen peiteväri niihin tilaisuuksiin, jolloin haluaa paremman peittävyyden. Täytyy varmaan taas marssia Stockmannille. 

Aiemmin olen aina käyttänyt kivipuuteria meikkivoiteen päällä, koska sillä saan todella peittävän tuloksen ja se oikeasti peittää hyvin punaisuuttani. Kivipuuteria on myös usein löytynyt vaaleammassa sävyssä kuin meikkivoidetta. Nyt olen kuitenkin alkanut testailemaan uusia juttuja ja yrittänyt päästä irti niistä teininä opetelluista tavoista. 

Olenkin nyt käyttänyt Benecosin mineraali-irtopuuteria, joka on yllättänyt minut täysin. En siis aiemmin ole koskaan käyttänyt tai edes testannut irtopuuteria, koska olen jotenkin ajatellut, että se karisisi iholta tai sen käyttö olisi jotenkin tosi hankalaa. 

Tämä Benecosin läpikuultava mineraalipuuteri tuo kuitenkin ihanasti esiin myös tuon Lancômen meikkivoiteen ja antaa kasvoille kivaa hehkua. Siitä minun väsyneet kasvoni kiittävät! 

Omistan jonkinlaisen contour-paletin, mutta jotenkin en sen käyttämiseen ole vielä niin oppinut tai tottunut, että saisin sillä aikaiseksi luonnollisen näköisen meikin. En ole kauheasti vielä ostanut luonnonkosmetiikkaa ja tämän testaaminen aluksi vähän jännitti, koska en tiennyt mitä odottaa. Superallergisena olisi ehkä parempi, että enemmän kääntyisi ostoksissaan tuonne luonnonkosmetiikan puolelle.

Olen kuitenkin huomannut, että oikean mallisella harjalla tästä Benecosin bronzing duo-paletista saa otettua juuri hyvän määrän väriä niin, että posken kapeimpaan kohtaan saa aurinkopuuteria ja korkeimmalle kohdalle poskipunaa yhdellä sipaisulla. Silloin tähänkään vaiheeseen ei mene aikaa kuin hetki. 

Kulmakarvat ovat toinen ongelmakohta, joka minulla on aina ollut meikatessa. Minusta olisi ihana antaa niiden olla vain luonnolliset ja olla meikkaamatta ne kokonaan, mutta siinä vaiheessa tulee vähän liikaa sellainen Saimi Hoyer-look enkä usko, että osaisin rokata sen yhtä hyvin kuin hän. 

Kulmakarvani ovat siis huomattavasti vaaleammat kuin oma hiusten värini, joka on tuo kuvissa näkyvä tummanruskea. Minulla on myös aina ollut tosi kapeat kulmakarvat, joita vielä silloin 2000-luvun muotivillityksen aikaan kavensin lisää. Muistan miten kamala niitä oli sitten kasvatella takaisin, kun ne oli nyppinyt tosi ohuiksi. En siis oikein vieläkään ole tyytyväinen kulmien muotoon, koska haluaisin niistä tuuheammat, mutta eivät ne vain siitä sen tuuheammiksi kasva. 

Ainut tapa on siis meikata ne tummemmiksi ja tuuheammiksi. Tässä haluaisin tulla paremmaksi. Minulla oli joskus aiemmin kulmaväri ja sivellin, mutta värin loputtua ei ole tullut hankittua uutta. Nyt käytän Essencen kynää ja kulmakarvapuuteria. Niillä saa aikaiseksi ihan ok tuloksen, mutta ei se ole niin luonnollinen kuin haluaisin. Onneksi itseään voi kehittää vaikka YouTube-videoiden avulla. 

Kuten jo aiemmin sanoin, yritän päästä nyt eroon niistä teininä opituista tavoista. Ja ensimmäinen asia, jonka koskaan opin meikkaamisesta, oli banaanivarjostus luomivärillä. Sitä teen edelleen, koska en ole vielä oppinut uuttakaan varjostusta. Nykyään en kuitenkaan valitse luomivärejä ihan niin radikaaleissa värieroissa kuin ennen. Muistan kuinka käytin aiemmin aina vain tosi vaaleaa, melkeinpä ihon väristä luomiväriä koko luomelle ja varjostuksen tein tummanruskealla. 

Olen myös päättänyt, että vaikka hankkisin uusia meikkejä, yritän myös käyttää niitä vanhoja pois, etteivät ne mene ihan hukkaan. Tämän takia olen nyt yrittänyt käyttää kauan sitten ostettuja luomivärejä pois kaapista pyörimästä. Tällä kertaa kierroksessa on Lumenen luomiväri, joka on joskus ostettu K-Citymarketin alekorista eurolla.

Pysyykö jonkun ripset oikeasti taivutettuina koko päivän? Nimittäin minun ei ainakaan. 

Olen koittanut vaikka minkänäköisiä vempeleitä niiden taivuttamiseksi ja joskus jopa ottanut ripsipermanentin, mutta siltikin ripset ovat ihan tönkkösuorat. Permanentilla ne pysyivät muutaman päivän, korkeintaan viikon, ihan hyvin taipuneina. En tiedä miten minulle onkin siunaantunut tällainen ripsilaatu. 

Joskus harvoin saatan löytää kivan ripsivärin, joka pitää ripset oikeasti taipuneena pidemmänkin aikaa. Yksi tällaisista on Maybellinen ripsiväri, joka minulla oli käytössä viime syksynä. Se taitaa päästä taas ostoslistalle. Tällä hetkellä käytän Essencen vedenkestävää ripsaria, koska ulkona tuo ilma on vähän sateinen, joten en halua kulkea ripsivärit valumassa naamalla. Ja tässä oikeasti hinta-laatusuhde on hyvä! 

Hyvän hinta-laatusuhteen omaa myös uudet ripsentaivuttimeni. Ne taivuttavat ripset hyvin ja ennen ripsivärin laittoa ripset pysyvätkin taipuneena. Eli jos olisin aina ilman ripsiväriä, pysyisivät ripset kivasti taipuneina. Ostin nämä ripsentaivuttimet kolmella eurolla Tigerista ja ne yllättivät minut täysin! 

Huulilla käytän yleensä vain huulirasvaa, mutta joskus harvoin laitan huulipunaakin. Minulla on meikkipussissani tällä hetkellä Maybellinen huulipuna, jonka sain viime syksynä Glorian Fashion Show’sta. Väri on luonnollinen ja huulipuna kosteuttaa kivasti huulia. 

Tykkään käyttää huulipunia ja kokeilla eri sävyjä rohkeastikin. Välillä omimmalta tuntuu vaaleat ja luonnolliset sävyt, toisinaan taas ihan kirkkaan punainen tai tumma luumu. Parasta meikeissä onkin se, että niillä voi leikitellä oman makunsa mukaan niin paljon kuin haluaa.