Mitä odotan I love me-messuilta?
0Messuille sisäänpääsy saatu näkyvyyttä vastaan
Istun parhaillaan junassa matkalla kohti Helsinkiä.
Olemme ystäväni Katjan kanssa suunnitelleet tätä reissua keväästä saakka ja vihdoinkin se päivä on täällä! Minä käyn harvoin missään ilman Jania tai lapsia, ainakaan näin pitkiä aikoja. On luksusta päästä viettämään laatuaikaa ystävän kanssa.
Vaatii tämä matkustaminen kuitenkin veronsa. Koska halusin ehtiä aamulla kuuntelemaan luennon heti yhdeksältä, oli minun lähdettävä Kuopiosta 4.35 junaan. Onneksi tätä väliä on tullut reissattua niin paljon viime vuosina, ettei tällainen aikataulu tullut kovin yllätyksenä. Oman haasteensa pakkaan toi se, ettei meiltä kotoa kulje juna-asemalle yhtään bussia vielä noin aikaisin. Menin sitten Katjalle yöksi keskustaan ja kävelin siitä juna-asemalle virkistävien 3,5 tunnin yöunien jälkeen.
Meillä on Katjan kanssa suunnitelmana käydä Kämpin iltapäiväteellä, ihastua uuteen Mall of Triplaan, kiertää kirpputoreja ja syödä hyvää ruokaa. Eniten me molemmat kuitenkin odotamme tänä viikonloppuna Messukeskuksessa järjestettäviä I love me-messuja.
Tämä on molempien ensimmäinen kerta I love me-messuilla, joten emme kumpikaan oikein tiedä millaiset messut ovat. Kävin joskus nuorempana muotimessuilla, onkohan ne muuntuneet näiksi? Odotamme kuitenkin innolla näkevämme ekologista muotia, suomalaisia koruja ja erilaisia meikkejä. Messuilla on myös vaikka kuinka inspiroivia luentoja, työpajoja ja kaikkea mahdollista muuta!
Listasin alle muutaman asian, joiden näkemistä ja kokemista odotan eniten.
Uudet suomalaiset merkkituttavuudet
Messujen yleinen tunnelma
Maistiaiset
Laatuaika ystävän kanssa
Messujen yleinen tunnelma
Maistiaiset
Laatuaika ystävän kanssa
Me ajateltiin kiertää messuja ihan ajan kanssa ilman mitään kiirettä ja käydä paikalla ehkä muutamana eri päivänä messuähkyn välttämiseksi.
Oletko sinä käynyt I love me-messuilla?
Kuinka kehopositiivisuus on muuttanut itsetuntoani?
Minulla on aina ollut huono itsetunto.
Siitä asti, kun muistan, olen vertaillut itseäni ja varsinkin ulkonäköäni muihin. Muistan kuinka jo ennen ala-asteikää olin kateellinen saman ikäiselle serkulleni, joka oli laihempi, pidempi ja kauniimpi kuin minä. Hänellä oli ihanat vaaleat hiukset kun minun hiukseni olivat tummat, hän oli hoikka ja minä pullea. Selvennyksenä tähän, olin täysin normaalipainoinen lapsi, mutta jotenkin oman pääni sisällä oli ajatus, että olen lihava.
Kärsin koko nuoruusaikana huonosta itsetunnosta ja jopa painaessani 44 kiloa lukion toisella luokalla tunsin itseni lihavaksi. En ollut kiinteä mistään kohdasta kuten muut tytöt, minulla oli paksut reidet ja olin tosi lyhyt. Ei tuo 44kg minun 155 senttisessä varressani paljon ollut enkä todellakaan ollut lihava näin jälkikäteen ajateltuna.
En kuitenkaan ole koskaan ollut tyytyväinen siihen miltä näytän. Vaikka olisin treenannut kahdesti päivässä ja syönyt liian vähän kaloreita, olen löytänyt itsestäni jotain vikaa. Olen jojoillut painoni kanssa koko aikuiselämäni ja isoimmillani painoin jossain vaiheessa melkein 90 kiloa, laihimmillani olen ollut ennen esikoista siellä 44 kilossa. Olen siis painanut jossain elämänvaiheessa kaksi kertaa enemmän kuin toisessa.
Tavatessani Janin olin juuri laihduttanut itseni 85 kilosta 60 kiloon ja treenannut kroppani suunnilleen sellaiseen kuntoon, kun halusin. Olin jopa jo hetken pitänyt siitä miltä näytän. Ainakin suunnilleen. Sitten tuli kohdunulkoinen raskaus, keskenmeno, uusi raskaus ja synnytys, synnytyksen jälkeinen masennus ja hormonikierukka. Ja hupsista heijaa, vaaka näyttikin 86 kiloa!
Kipuilin asian kanssa pitkään, koska olinhan laihduttanut jo ne 25 ylimääräistä kiloa pois ja sitten ottanut ne takaisin. Näytin mielestäni kamalalta, kaikki vaatteet puristivat ja koska oli paha mieli, söin lisää. Minulla on ollut ruokaan aina huono suhde. Olen palkinnut itseäni ruoalla ja olen myös rankaissut itseäni sillä. Kun on mennyt huonosti, on ruoka aina ollut siellä. Joten varsinkin masentuneena syön paljon.
Vaaka näyttää edelleen 25 kiloa liikaa eli painan 85kg, mutta olen päättänyt, että en anna sen estää minua nauttimasta elämästä. Yritän luoda parempaa suhdetta ruokaan ja syön herkkuja silloin kun haluan, mutta en kuitenkaan vedä niitä kaksin käsin joka ilta. Liikuntaa olen jo pikkuhiljaa lisännyt pienin askelin. Kävelen portaita hissin sijaan tai vien lapsen päiväkotiin kävellen, kun aiemmin vein autolla. Pikkuhiljaa alan huomata, ettei se liikunta niin kamalaa ollutkaan kuin muistin.
Olen myös heittänyt kaapistani pois kaikki liian pienet vaatteet, etteivät ne kiusaa minua siellä olemassaolollaan. Ostan vain sopivia vaatteita, jolloin en ahdistu puristavista vaatteista. Nautin taas vaatteiden kaapista valitsemisesta.
Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut pääni sisällä. Olen päättänyt, etten enää ajattele peiliin katsoessani kuinka kauhealta näytän tai kuinka tuossakin on yksi läskimakkara vaan arvostan omaa kehoani ja kaikkea minkä se on kestänyt. Olen käynyt leikkauspöydällä viidesti ja silti olen tässä edelleen kasassa ja voin hyvin.
Kehopositiivisuus on antanut minulle ihan uuden tavan ajatella itsestäni. En aio pysyä tässä painossa loppuikääni, mutta tällä hetkellä jaksamistani syö niin moni muu asia, etten halua tehdä enää huonosta itsetunnosta yhtä lisää.
Minä olen upea, painoin sitten 44kg, 60kg tai 85kg.
Ps. Mietin pitkään uskallanko julkaista nämä kuvat, mutta sitten päätin, etteivät ne mitenkään eroa siitä, että julkaisin kuvan rannalla bikineissä.