3-vuotiaan Ryhmä Hau-synttärit
0Me ollaan Janin kanssa juhlien suunnittelussa aika samanlaisia.
Joka juhlissa on joku teema ja usein se vedetään mieluummin vähän yli kuin ali. Esimerkiksi suunnitellaan meidän häitä Pieni merenneito-teemalla. Häät on mahdollisesti neljän vuoden päästä, jos budjetti sen silloin sallii ja olen kolme vuotta metsästänyt kirppiksiltä simpukan muotoisia lautasia häitä varten.nTämä antaa ehkä jonkinlaisen käsityksen miten meidän juhlien suunnittelu yleensä menee.
Tällä kertaa teemaksi valikoitui Ryhmä Hau, koska se on Vivian lempparisarja. Hän on monta kuukautta jo ollut aivan rakastunut Ryhmä Hau-sarjan hahmoihin ja pyysikin useaan otteeseen voisiko Ryhmä Hausta tuttu Riku tulla synttäreille myös.
Tänä vuonna me käytimme kotoa löytyviä koristeita ja askartelutkin tehtiin kotoa löytyvistä tarvikkeista. Huiskuviirin askartelin joskus Melissan yksisarvissynttäreille ja kirjainnauhan ostin viime keväänä isompien tyttöjen Donut grow up-syntymäpäiväjuhliin. Ilmapalloja oli huimat määrät vanhoista juhlista ja paperiviirejäkin on käytetty monesti. Paperiviireihin liimasin vielä pahvisia Ryhmä Hau-kuvia, jotka oli leikattu aiemmin ostettujen lelujen pakkauksista, mutta niistä ei tullut otettua kuvaa enää valmiina.
Ainut mihin meni vähän rahaa, oli Vivian hieno Ryhmä Hau-laatta, jonka Jani suunnitteli ja tulosti 3D-tulostimella. Meillä kun ei sitä 3D-tulostinta ole, piti tulostus tehdä muualla. Suunnittelusta ei kuitenkaan tarvittu maksaa palkkiota, kun Jani sen itse teki tietokoneella ja lähetti vain suunnitelman tulostettavaksi. Maaliakin piti vähän tuota varten ostaa, mutta sanoisin Hau-laatalle tulleen hintaa korkeintaan 15€. Nauha meiltä löytyi itseltä. Ainut mikä lasta siinä harmitti, oli ettei siitä kuulunut ääntä.
Olin aiemmin ostanut joitakin syntymäpäiviä varten Tigerista Happy Birthday-palloja kahdessa eri värissä. Paketissa oli mukana koko tekstin pallot, nauhat, joilla ne olisi saanut roikkumaan ja pilli pallojen puhaltamista varten. Yksi paketti maksoi vain 3€. Me sitten päätimme sekoittaa nuo paketit keskenään ja toisillekin synttäreille jäi vielä omat pallot.
Meillä ei myöskään ollut paikkaa mihin pallot olisi saanut nätisti roikkumaan niin päätimme sitten laittaa ne teipillä kiinni keittiön kaapin oviin. Sieltä ne näkyivät kivasti myös olohuoneeseen ja toivat juhlan tuntua keittiöön.
 |
Juhlimme keväällä isompien tyttöjen synttäreitä koko viikonlopun ja annoimme silloin kaikille vieraille mahdollisuuden valita kumpana päivänä tulevat kylään. Tämä oli ihan hyvä systeemi, mutta kyllähän siinä itse aika paljon väsyi juhliessa.
Nyt ilmoitimmekin juhlapäiväksi sunnuntain, mutta siltikin yhdet vieraat kävivät jo lauantaina. Janin äiti ja hänen miehensä siis kyllä kysyivät lupaa tähän ja sen heille annoimme. Toisaalta tämä oli Vivian kannalta parempikin, kun mummin kanssa sai paremmin jutella. He toivat mukanaan myös kissan, joka ei ollut aiemmin meillä käynytkään ja oli aluksi hieman arka tulemaan ulos kuljetuskopastaan.
Sunnuntaina sitten juhlimme ihan todenteolla, kun kaikki muut vieraat tulivat. Meillä oli asetettu ajaksi kaksitoista ja kutsussa luki, että saa tulla myös aiemmin niin halutessaan. Katja pölähtikin meille jo kymmenen aikaan ja luojan kiitos siitä. Olimme muka tehneet kaiken edellispäivänä valmiiksi ja siltikin meillä loppui aamulla kädet kesken. Tai siis olisi loppunut, jos Katja ei olisi ilmestynyt paikalle kuin tilauksesta.
Meillä on suhteellisen pieni asunto ja tunnelma oli aika lämpöinen, kun kaikki vieraat saapuivat paikalle. Hyvin kuitenkin mahduttiin juhlimaan. Nuorin vieraista oli vain 3 viikkoa vanha. Bean kummisetä sai vaimonsa kanssa vauvan syyskuussa ja Janista tulee tytön kummisetä. Jani olikin ihan vauvahuuruissa koko juhlien ajan ja innoissaan piti vauvaa sylissäkin sillä aikaa, kun vanhemmat kävi isompien sisarusten kanssa syömässä kakkua. Meillähän Jani on siis se suurempi vauvahaaveilija kuin minä.
Vivia oli juhlista ja vieraista aivan täpinöissään. Hän oli odottanut juhlia jo monta kuukautta ja puhunut niistä lakkaamatta. Tärkeintä oli saada Ryhmä Hau-kakku ja senhän isi hänelle teki. Vivialla olikin hauskaa paketteja repiessään, kakkua maistellessaan ja vieraiden kanssa seurustellessaan. Ja ihanaa, kun hän on jo niin iso, että jopa muistaa nämä synttärijuhlat vielä pitkän aikaa!
Lahjaksi Vivia sai meiltä Ryhmä Haun vahtitornin ja muilta vierailta tuli muun muassa rahaa talvivaatteisiin ja -kenkiin, Ryhmä Hau-lakanat ja figuureita, Duploja ja Ryhmä Hau-teemaisia vaatteita. Toipa kummitäti myös Ryhmä Hau-kirjan, jota onkin sitten luettu joka ilta iltasaduksi. Nyt joululahjaksi pitää kuulemma saada sarjan toinen kirja.
Juhlia ei tee tosiaankaan tee vain lahjat vaan oikeasti ne vieraat. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa monia ystäviä ja sukulaisia, joita ei usein näe. Ja Vivia ei olisi todellakaan välittänyt vaikka joku olis paikalle tullut ilman lahjaa.
Vieraiden lähdettyä olin aivan poikki. Minulle iskikin flunssa seuraavana päivänä, joten se selitti asian. Laitoin lapsille Postimies Pate-elokuvan CMoresta pyörimään ja kaaduin itse sohvalle ottamaan päikkärit. Synttärijuhlien jälkeen on muuten parasta, kun kotona on tosi siistiä ja aina jää jotain hyvää syötävää illaksi.
Onko teillä juhlittu teemasynttäreitä?
Uuvutin itseni yrittäessäni olla täydellinen äiti(puoli)
Kuten blogia aiemmin lukeneet varmasti tietävät, meillä on uusperhe, jossa on kolme lasta.
Biologisesti yksi lapsista on minun, yksi mieheni ja yksi meidän yhteinen. Kaikki lapset ovat kuitenkin osa perhettä yhtä lailla.
Bea, joka on 7-vuotias, näkee omaa, kauempana asuvaa äitiään vaihtelevasti. Yleensä hän käy äidillään kerran kuussa viikonlopun, mutta vierailuja on joskus enemmän, joskus vähemmän. Koska hän tapaa äitiään niin harvoin ja on vielä aika nuori, on meidän nyt viisivuotias äitipuoli/tytärpuolisuhteemme ollut täynnä ylämäkiä ja alamäkiä.
Alkuun en ottanut asiasta minkäänlaisia paineita, koska Bea kävi äidillään vielä aika usein. Vivian synnyttyä huomasin kuitenkin minun ja Bean välisessä suhteessa ja vuorovaikutuksessa jonkin muuttuneen. Bea oli todella mustasukkainen siitä, että hänen piti jakaa huomioni myös vauvan kanssa, kun aiemmin huomiosta oli kilpaillut vain 7 vuotta vanhempi Melissa. Hän ei enää ollutkaan se perheen vauva vaan ajatteli jonkun vieneen hänen paikkansa.
Koska tuhmuuksilla saa varmasti huomiota, alkoi hän tehdä niitä entistä enemmän varsinkin minun seurassani. Ja asiahan ei ollut niin, etteikö hän olisi saanut sitä huomiota vaikka meillä oli vauvakin. Bea janosi huomiota niin paljon, että mikään ei tuntunut riittävän ja jutttelimmekin tästä myös neuvolan terveydenhoitajan kanssa. Koska minä olen se arjessa oleva äitihahmo, olin minä se, johon nämä kaikki purkaantumiset aina kohdistuivat.
Tämä johti siihen, että aloin jossain vaiheessa olla aika varpaillani Bean kanssa. En enää uskaltanut antaa esimerkiksi kritiikkiä lapsen käytöksestä Janille, koska tunsin, että se otetaan vastaan väärin ja, että kaikki ongelmat ovat minun suhtautumisessani lapseen eikä ollenkaan lapsen käytöksessä vaikka asia ei ihan näinkään mennyt.
Äitiys on joskus rankkaa kaikilla äideillä. Kävimme Bean kanssa kesällä kouluuntulotarkastuksessa keskenämme ja siellä terveydenhoitajana toimi nainen, jolla oli itselläänkin uusperhe. Hän oli ensimmäinen, joka oikeasti otti tosissaan minun uupumukseni ja huomasi pahan oloni. Hän oli sitä mieltä, että olisi hyvä, jos saisin ulkopuolista apua jutteluun ja tilanteen avaamiseen.
Ja näinhän sen pitäisikin mennä. Jos olet esimerkiksi sijaisvanhempana tai adoptoit, saat automaattisesti sen kontaktin johonkin tahoon, jossa käyt avaamassa tuntemuksiasi. Miten uusperheen äitipuolen rooli tästä oikeastaan eroaa?
Olen pitkään potenut todella huonoa omatuntoa siitä, että minulla on välillä hyvin ristiriitaisia tunteita Beaa kohtaan. Koska hän ei ole biologisesti minun emmekä ole olleet minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa ensimmäisiä kahta ja puolta vuotta hänen elämästään, puuttuu meiltä sieltä se tärkeä tunneside, joka lapsen ja vanhemman välille muodostuu ensimmäisinä yhteisinä hetkinä ja oikeastaan jo raskausaikana. Tämä on saanut minut myös miettimään olisinko aivan kamala adoptioäiti. Nuorempana haaveilin usein adoptiolapsesta ja sen tuomasta äitiydestä, mutta olen nyt miettinyt, että osaisinkohan sittenkään olla niin hyvä äiti kuin aiemmin kuvittelin.
Toisaalta taas, adoptiossa ja sijaisvanhemmuudessa on kuitenkin ensin se ajatus lapsesta, sen jälkeen odotusaika ja sitten vasta se konkreettinen äiti-lapsisuhde. Meillä asia kuitenkin meni niin, että tapasin Janin ja heti seuraavana päivänä elämääni tupsahti myös 2,5-vuotias Bea. Eli sitä aikaa odotukseen ja omaan pohdintaan sekä itsetutkiskeluun ei ollut oikeastaan ollenkaan. Näin on luultavasti monessa muussakin uusperheessä.
Pääsin sitten muutaman kuukauden jonottelun jälkeen juttelemaan psykiatrisen hoitajan luokse ajatuksistani. Olen siellä käynyt nyt noin nelisen kertaa ja juttelemme ihan normaaleista asioista kuten perheestä, omasta jaksamisesta ja koulunkäynnistä. Hieman harmittaa, ettei minulla tuollaista kontaktia ole ollut jo aiemmin. En osannut tunnistaa niitä omia tuntemuksiani, joita minulla oli ja edelleen on.
Olen ehkä liikaa ajatellut, että minun pitäisi olla se täydellinen äiti ja äitipuoli, joka tekee lasten kanssa koko ajan jotain ja jonka lapset ajattelee hänen olevan paras äiti ikinä. Olen ottanut siitä itselleni niin ison haasteen ja paineet, että se on vienyt kaiken jaksamiseni. Yritänkin nyt siis opetella olemaan hyvä äiti juuri tällaisena kuin olen, koska lasten mielestä olen edelleen se paras.
Uskallan myös nykyään sanoittaa tunteeni lapsille aikaisempaa paremmin. Osaan kertoa heille miksi minua harmittaa jokin mitä he tekevät ja lapset tuntuvat sen ihan hyvin ymmärtävän. Tietysti se unohtuu samalla sekunnilla, mutta ehkä he vielä joskus ottavat opikseen.
 |
| Postauksen kuvista iso kiitos luottokuvaajalleni Katjalle. |
Minulla ja Bealla on hyvä vuorovaikutus ja ajattelen meidän välisen suhteen olevan hyvä. Hän on lapseni enkä häntä pois vaihtaisi mistään hinnasta. En ehkä kantanut häntä sisälläni tai ollut mukana vauva-aikana, mutta olen ollut täällä jo viisi vuotta enkä ole menossa minnekään. Olen hänen äitipuolensa loppuikäni. Tämä on meidän perhe ja jokainen yksilö on osa sitä.
Olen kuitenkin nyt päättänyt, etten voi jatkaa enää äitinä täydellisyyttä tavoitellen vaan minun on myös otettava välillä sitä kuuluisaa omaa aikaa, joka minulle kuuluu, etten uuvuta itseäni uudelleen.