Hae
Colour Outside the Lines

Sisustushaaveita

Me olemme asuneet tässä vuokra-asunnossa viimeiset kolme vuotta ja sinä aikana sisustus on muuttunut aika monesti. Isoimmat huonekalut on aikalailla pysyneet samana, sohva vain on vaihdettu. Joitain uusia huonekaluja on kuitenkin hankittu ja joitain myös niiden tieltä myyty pois. 
Useimmiten meidän kodin huonekaluhankinnat tehdään Ikeasta. Meillä on se hyvä (ja huono) puoli, että Ikeaan on vain muutama kilometri matkaa, joten ideoita keksiessä ne eivät kerkeä muhia siihen asti kun seuraavan kerran mennään Ikeaan, koska sinne voidaan helposti mennä vaikka jo heti huomenna. 
Tätä hyllyä Melissa on huoneeseensa Ikeasta kaavaillut. 

Tällä hetkellä meidän sisustus on aikalailla vakiintunut, mutta aina voi Ikeaa kiertäessään haaveillu uusista sisustusjutuista. Meidän makuuhuoneeseen olisi jossain vaiheessa tarkoitus hankkia uusi sänky ja olohuone kaipaa uutta mattoa. Haluaisin myös uusia koko asunnon verhot. Nyt olen vain vaihtanut verhoja huoneesta toiseen, joka sekin on tuonut kivaa pientä uudistusta. 
Melissa haaveilee koko huoneen uudistamisesta ja yhdessä olemmekin sitä suunnitelleet. Melissan huone on aikalailla ainut, jolle ei tässä asuessamme ole sen kummemmin tehty mitään. Hän oli 11-vuotias meidän muuttaessamme tänne eli mukana muuttivat kaikki pehmolelut ja lelut. Nyt hän on jo 14-vuotias ja lelut ovat huoneesta kaikonneet jo aikaa sitten. Huone kaipaa siis kipeästi uudistusta teini-ikäisen valtakunnaksi. 

Indiskassa oli teinin silmää miellyttäviä sisustusesineitä ja värimaailma. 

Ihailen aina kivasti aseteltuja hyllyjä, mutta meidän asunnossa seinätila on tosi rajallinen.
Tämä asetelma oli Ikeassa. 

Yksi asia, jonka haluaisin nyt ihan jo käytännöllisyyden vuoksi, on eteiseen yksi lisävaatekaappi. Meidän asunnossa on ulkoeteinen erikseen, jossa on kaapistot, mutta koska siellä säilytetään myös kierrätykseen menevät pahvit ja paperit sekä luistimet ja muut liikuntavälineet, on kaappien kapasiteetti aika koetuksella.

Meillä on vielä erikseen pieni eteistila, jossa on kaapistot. Niissä kuitenkin säilytetään lautapelejä, Janin pelikonsolitarvikkeita ja muuta tavaraa. Tarvitsisin siis lisäsäilytystilaa esimerkiksi talvivaatteille, jotka on nyt survottu pieneen tilaan yhteen ahtaaseen kaappiin. Koska emme käytä tuota eteistilaa kuin rattaiden säilytykseen eikä se ole koko ajan silmän ulottuvissa, ei minua haittaisi vaikka se olisi hieman ahtaan näköinen. Jonkinlainen kaapisto siihen varmaan jossain vaiheessa ostetaan, kun rattaat myydään pois.

Huomasin myös viime Ikean reissulla, että meidän vuodesohvaan oli tullut uutuutena lisätyynyjä. Niitä sai ostettua muutamalla kympillä. Meidän sohvassa ei siis ole kuin kolme tyynyä ja divaaniosan kohdalla on vähän inhottava istua, jos paikalla on monta istujaa. Täytyy varmaan hankkia sohvaan lisätyynyt viimeistään ennen Vivian synttärijuhlia. 
Tykätään muuten tosi paljon tästä Ikean sohvasta. Meillä oli aiemmin kaksi Ektorpin sohvaa, joita rakastin yli kaiken, mutta tähän asuntoon ne ei mahtuneet kunnolla. Tarvitsimme myös tuon lisävuoteen, joten vaihdoimme Ektorpit vuodesohvaan. Aiemmin meillä oli valkoiset sohvat ja kyllä sitä nyt huomaa miten paljon helpompi väri lapsiperheessä tuo harmaa on. 

Seuraamme Janin kanssa televisiosta australialaista Remontilla rahoiksi (The Block) remonttisarjaa ja sen myötä iskee aina kauhean sisustuskuume. Tällä hetkellä haaveilen kaikista eniten uudesta keittiöstä, mutta eihän se nyt ole vuokra-asunnossa kovinkaan realistinen haave. 
Ehkä joskus sitten omassa kodissa pääsen toteuttamaan itseäni sisustamisen osalta enemmänkin. 

Me olemme muuten lauantaina menossa Janin kanssa Kouvolan asuntomessuille. Siellä se sisustuskärpänen varmaan vasta puraiseekin! Tänä vuonna asuntomessuilla oli huimasti isoja, lapsiperheillekin sopivia taloja, joten odotamme innolla mitä kaikkea siellä näkyy. 

Millaisia sisustushaaveita muilla on? 

Miksi käymme yleensä uimarannalla iltaisin?

Meidän lapset rakastaa vedessä pulikoimista. Ja siis pulikoimisella tarkoitan sitä vedessä räiskimistä ja pyörimistä, koska kumpikaan pienemmistä ei osaa vielä kunnolla uida.
Bea oli viime kesänä viikon kestävässä vesipeuhulassa, jossa opeteltiin uinnin perusteita ja tutustuttiin veteen, mutta sille viikolle sattui tosi huonot ilmat ja osa kerroista jouduttiin perumaan ukkosen takia. Oli myös aika viileää, joten ihan koko aikaa he eivät pystyneet edes vedessä viettämään. UInnin alkeet on kyllä hallussa, mutta pakko häntä on koko ajan vahtia ja muistuttaa, ettei saa mennä liian syvälle.
Vivia taas mieluiten istuu rantavedessä tekemässä mutavelliä tai räiskyttää vettä muiden päälle. Olen kuitenkin iloinen, ettei hän pelkää vettä vaan oikeasti uskaltautuu sinne.
Me ollaan siitä onnellsessa asemassa, että meiltä kotoa on lähirannalle lyhyt kävelymatka. Voimme siis mennä rannalle aina, kun siltä tuntuu. Lähiranta on myös kiva, kun se loivenee pikkuhiljaa ja on pitkään aika matala. Siellä riittää tilaa levittäytyä, jos ei halua olla ihan kiinni muissa.
Ollaankin tänä kesänä käyty rannalla enimmäkseen ilta-aikaan ennen iltapalaa. Siinä vaiheessa rannalla on jo rauhallista, mutta aurinko kuitenkin lämmittää vielä vähäsen. Yleensä ollaan saatu olla aika rauhassa ja kun aurinko alkaa hieman laskea, on lastenkin ollut helppo ymmärtää miksi on aika lähteä kotiin.

Aiotaan kyllä jatkaa tätä iltauintiperinnettä seuraavinakin kesinä, koska se on niin helppoa ja mukavaa. Ja katsokaa nyt noita maisemia!

Käyttekö te lasten kanssa uimarannalla?