Hae
Colour Outside the Lines

Viime viikko oli täynnä halittelua ja peiton alla makoilua

Muutama viikko sitten meillä jylläsi raju norovirus. Ehdimme olla terveenä vain pari viikkoa ennen kuin Janilla alkoi todella kova yskä. Kuume ja yskä vetivät hänet niin huonoon kuntoon, että hän makasi suurimman osan viime viikosta sängyssä. 
Perjantaina Vivia oli ollut päiväkodissa todella itkuinen ja kotiin päästyämme mittasin häneltä kuumeen, jota olikin 39 astetta. Myös Melissalle nousi perjantaina kuume ja kova yskä. Meillä oli siis viikonloppuna kolme viidestä sairaana.  
Taaperolla kuume pysytteli sitkeästi perjantain ja koko lauantain yli 39 asteessa. Jossain vaiheessa kuume lähenteli jo neljääkymmentä. Hän kuitenkin joi nesteitä edes vähän ja välillä jaksoi leikkiä. Kuume laski hetkellisesti kuumelääkkeellä, joten emme käyneet lääkärissä. Jos kuume olisi pysynyt korkeana vielä sunnuntain, olisimme lähteneet näytille. 
Koska Janilla oli edelleen kova yskä perjantai-iltana, tein minulle ja Vivialle pedin olohuoneeseen, että saisimme jotenkin nukuttua. Aika huonostihan Vivia nukkui huonon olonsa takia, mutta hän rauhoittui nopeasti, kun huomasi, ettei nuku yksin. Vivia nukkuu normaalisti omassa sängyssään, mutta kipeänä hän kaipasi äitiä. 
Melissa vietti lauantain sohvalla katsellen Disney-leffoja. Välillä hän yskältään pyysi lisää juomista. 

Me karkasimme Bean kanssa lauantaina hetkeksi sairastuvalta Matkukseen mummin kanssa. Tarvitsimme käydä ruokakaupassa ja halusin käydä tekemässä reklamaation samalla Bealle ostetuista sukkahousuista, jotka kutistuivat monta kokoa ensimmäillä pesukerralla. 
Meidän saapuessa Matkuksella oli makkaratarjoilu, josta Bea oli innoissaan. Vielä enemmän hän innostui, kun siellä oli tarjolla myös pullaa ja limpparia. 




Kotona hoidimme muita, leikimme Bean kanssa kampaajaa ja pelasimme lautapelejä. Ja Bean mielestä parasta, söimme karkkia karkkipäivän kunniaksi.

Nyt kaikki alkavat olla jo ihan hyvässä kunnossa, Janilla on vain ääni vielä vähän kadoksissa. Bea lähti eilen äidilleen hiihtoloman viettoon ja Melissa tänään isotädilleen, josta hän menee vielä kummitädilleen muutaman päivän kuluttua. Me olemme siis kolmestaan Vivian ja Janin kanssa kotona.

Oletteko te säilyneet terveenä tänä talvena? 

Keväisiä vaatehankintoja lapsille

Olen yrittänyt päivittää lasten vaatekaappeja vähän, kun näin kevättä kohti mennään. Vivialla on jäänyt paljon vaatteita pieneksi ja meillä on ollutkin useamman kerran tässä vähän ajan sisään kirpparipöytä, että vanhoja vaatteita on saatu kiertoon. Uusia vaatteita olen yrittänyt löytää pääosin kirpputoreilta, mutta nyt hurahdin ja ostin muutamat vaatteet Lindexiltä, kun heillä oli ota 3, maksa 2-tarjous.

Tykkään Vivialla hulmuavista helmoista ja prinsessaröyhelöistä, mutta myös kirkkaista väreistä ja vaatteiden käytännöllisyydestä. Tällä kertaa mukaan tarttuikin muutamat legginsit ja pari ihanaa hametta. Lindexille oli tullut Vivian koossa vaikka mitä ihanaa ja olisinkin voinut tyhjentää koko kaupan, jos budjetti olisi sen sallinut.

Kävimme myös Bean kanssa siellä shoppailemassa, koska hän sai syntymäpäivälahjaksi rahaa, joka oli tarkoitettu vaatehankintoihin. Eihän ne ihan riittäneet vaan minä maksoin loput, kun annoin Bean itse valita mitä ostetaan. Pääasia, että vaatteet olivat mieleisiä. Minä vaikutin vain yhden hameen valintaan, kun ehdotin keltaista farkkuhametta, jota olisi ollut muissakin väreissä. Sovitimme Bean kanssa todella monia vaatteita ja hän osasi hienosti miettiä mitkä olivat mieleisiä ja mitkä eivät. Osassa tuplakoot menivät harmillisesti juuri niin, että Bea olisi tarvinnut koon niiden väliltä ja ne jäivätkin kauppaan.

Bea valitsi itselleen farkkumekon sekä toisen mekon, jossa on lyhyt paita kiinni. Mukaan tarttui myös keltainen farkkuhame etunapeilla sekä ihanan pehmoinen velourhuppari, johon Bea rakastui täyttä päätä.

Olen itsekin ihan rakastunut Lindexin lastenvaatteisiin. koska niiden laatu on ihan huikea. Meillä suurin osa vaatteista käy kuivausrummussa ja koska lapset eivät omista suuria määriä vaatteita, niitä pestään aika usein. Lindexin vaatteet eivät kutistu, veny tai menetä muotoaan vaan pysyvät hyvänä pesusta toiseen. Myös värit säilyvät kirkkaina, joten vaatteet voi yleensä laittaa vielä kiertoon. Olemmekin saaneet paljon Lindexin kummitytöltäni pieneksi jääneitä vaatteita Vivialle ja ne ovat edelleen kuin uusia.

Oletteko te tehneet vaatehankintoja kevät mielessä?