Hae
Colour Outside the Lines

Ilahtuisitko sinä käytettynä hankitusta lahjasta?

Joulu on aikamoista kulutusjuhlaa ja lahjoihin saa kulutettua ison summan rahaa, jos kaikki lahjat ostaa uutena. Meillä lahjojen hankinnassa säästetäänkin paljon rahaa ostamalla suuri osa lahjoista pitkin vuotta alennusmyynneistä ja kirpputoreilta. Ensimmäiset lahjat ostan yleensä jo viimeistään kesäkuussa, joskus jopa aiemmin.

Omille lapsilleni ostan paljon tavaroita muutenkin käytettynä ja tuntuu luonnolliselta, että myös lahjoista osa hankitaan käytettynä. Eivät lapset edes osaa kaivata niitä kaupan pakkauksia leluihinsa, kun avaavat pakettejaan. Meillä keskimmäinen ei jotenkin edes jaksa kiinnostua leluistaan kovin kauan ja vaihtaa leikkiä monta kertaa tunnissa, joten hänelle on toisaalta ihan sama mitä sieltä paketista löytyy kun paketteja vaan on paljon. Taaperon luulen rakastuvan muutamaan joululahjaansa ja niistä saattaakin tulla uusia lempileluja. Tälläkin hetkellä hänellä on ne muutamat lempparit, joilla leikitään pitkiä aikoja.

Tänä vuonna meidän lahjapaketeista löytyy käytettynä hankittuina ainakin kirjoja ja muumitalo. Taisinpa paketoida jonkun prinsessamekonkin sinne. Niissä olen säästänyt huimasti rahaa enkä ehkä olisi samoja enää edes löytänyt kauppojen valikoimista.

Meillä kierrätetään kaikki vanhat lelut ja vaatteet kirpputorille, jos ne vain ovat vielä hyvässä kunnossa seuraavalle käyttäjälle. Olen nytkin siivonnut lastenhuoneen kaappeja myymällä lasten vanhoja leluja Facebook-kirpputoreilla ja joitakin leluja ostajat ovatkin kertoneet laittavansa joulupakettiin.

Bea jouluna 2015 repimässä lahjapakettejaan auki. 

Voiko toiselle antaa käytettynä hankitun lahjan? 

Jotenkin itse karsastan ajatusta käytettynä hankittujen lahjojen antamisesta muille kuin omille lapsilleni. En ehkä niinkään siltä kannalta etteikö lapset niistä ilahtuisi vaan mietin ehkä enemmän aikuisten reaktioita. Tulee olo, etteivät aikuiset olisi niin onnellisia lapsen saamasta, käytettynä hankitusta lahjasta.

Olen ostanut esimerkiksi kummitytölleni usein kirjoja ja serkkuni lapsille joitain leluja kirpputorilta. Nämä kirjat ja lelut eivät kuitenkaan ole yleensä päätyneet joulupakettiin vaan olen antanut ne muuten vaan kylässä käydessä. Näistä ovat olleet sekä aikuiset että lapset iloisia, joten tästä voisi päätellä heidän ilahtuvan myös lahjapaketista löytyvistä leluista.

Toisaalta taas minulle ei ole väliä vaikka itse saisin lahjan, joka tulisi antajan omasta kaapista, jos lahjan antaja on ajatellut sen minulle sopivan. On ihanaa saada lahjoja, jotka ovat juuri minulle valittu, koska pidän niistä.

Ajatushan lahjojen antamisessa on tärkeintä.

Ostetaanko teillä kaikki lahjat uutena?
Olisitko iloinen käytettynä hankitusta lahjasta?  

Joulukuu on täällä!

Vihdoinkin saan oikein luvan kanssa tehdä kaikkia joulujuttuja. Ei sillä, että aiemminkaan minulta olisi niitä kukaan oikeasti kieltänyt, mutta jotenkin tuntuu, ettei ole sosiaalisesti hyväksyttävää kuunnella joululauluja, koristella kuusta tai leipoa pipareita jo lokakuussa. 
Koska silloinhan minä niiden tekemisen aloitan. Ensimmäiset joululahjat ostan yleensä jo kesäkuussa alennusmyynneistä ja sitten jemmailen niitä kaapeissa loppuvuoden, kunnes tulee aika, jolloin niitä voi alkaa paketoida. 
Vietämme joulun aina minun vanhempieni luona. Tässä äidin joulukoristeita muutaman vuoden takaa. 
Myönnän olevani jouluhöperö isolla J:llä. En edes tiedä mikä minua siinä joulussa niin kiehtoo. 
Rakastan lunta ja talvea, mutta joulun aika on jotenkin niin taianomaista. Rakastan kaikkia joulun tuoksuja, glögiä, pipareita, riisipuuroa, jouluruokaa. Tunnelmavaloja ja kynttilöitä. Lahjojen ostamista, paketoimista ja antamista. Lasten riemua Joulupukin tullessa kylään ja heidän avatessaan paketteja. Yhdessäoloa ja rentoa tunnelmaa. Joululauluja ja -elokuvia. 
Olen myös se hullu, joka voisi pukeutua joulukuun joka ikinen päivä erilaiseen ugly sweateriin eli rumaan villapaitaan. Aika monta sellaista vaatekaapistani jo löytyykin ja tulen varmasti tänäkin vuonna ostamaan muutaman lisää. 
Olen monesti miettinyt, että voisin hyvin mennä töihin Rovaniemellä sijaitsevaan Joulupukin pääpostiin, koska siellä saisin viettää joulua koko vuoden enkä varmasti kyllästyisi. 

Olemme olleet Janin kanssa tänä vuonna kolme vuotta kihloissa. Jani kosi minua kaksi päivää ennen jouluaattoa ja jouluna olikin hymy aika herkässä. 
Tämän takia olenkin tänä vuonna päättänyt kirjoittaa joulukuun joka päivä tänne blogin puolelle jotain jouluista. Jaan suosikkireseptejämme, esittelen Janin edellisvuosien pipariluomuksia, kirjoittelen meidän joulupuuhista ja jaan varmastikin muutaman lahjavinkin. 
Olen myös mukana Kaksplussan verkostoblogien joulukalenterissa, jonka aloitti tänään Yhtä kuin-blogi. Käy kurkkaamassa sieltä vinkit joulutunnelman kotiin tuomiseen! 

Onko kukaan muu hurahtanut jouluun?