Olen aina ollut himohamstraaja. Olen siis säästänyt ihan kaiken millä on vähänkään tunnearvoa. Tämä koskettaa kaikkea vauvan villasukista synttärikortteihin. 

Aina muuttaessa olen miettinyt, että uuteen kotiin en nyt raahaa mitään turhaa ja siltikin jätän pakkaamisen joka kerta ihan liian myöhäiseksi. Näin ollen laatikoihin menee kaikki tavarat, joita ei edes tarvitse. Näin kävi viime muutossakin. 

Olin raskaana, kun muutimme ja purimme laatikoita uuteen asuntoon. Aika monta laatikkoa taisi jäädä viedä vauva-ajallekin purettavaksi. Työnsin kaiken kaappeihin ja kaikki kaapit pursusivat turhaa tavaraa. 

Kunnes meni hermot. Silloin aloitin konmarittamaan ja heitin tavaraa pois. Osa meni ihan roskiin, mutta suurin osa lähti kirpputoreille, Konttiin tai muuten lahjoitukseen. Olen kevään jälkeen poistanut kotoamme tavaraa varmaan viisikymmentä Ikean kassillista ja siltikään kaapit eivät vielä tunnu tyhjiltä. Siinä siis hieman osviittaa siitä kuinka täysiä ne kaapit olivat.  

Joitain asioita ei vaan voi heittää pois. Niitä ovat esimerkiksi esikoisen vauvatavarat. Silloin olivat kovassa huudossa kultakaupasta ostettavat kastelahjat ja Melissalla onkin niitä aika monta. On soittorasiaa, valokuvakansiota kuin helistintä ja hammasrasiaa. Ihan kaikkea löytyy. Ei niistä kuitenkaan raaski luopuakaan. 

Yksi asia, jonka olen jokaiselta lapselta säästänyt, on ollut yksi mekko ja jotkut kengät. Melissalla se on ukin ostama röyhelömekko, joka oli päällä isotädin 50-vuotisjuhlissa ja Adidaksen pienet tossut. Bealta on tallessa Janin ostama ensimmäinen mekko ja kummilahjana saadut pinkit Reinot. Vivialta on tallessa puolivuotiskuvissa oleva punainen mekko ja pienen pienet tossut. Vivialle on säästetty myös mummin tekemiä vaatteita, kun hän ei oikein vielä ollut sopiva kaupan kokotaulukoihin. 

En ole kovinkaan paljon pienemmiltä säästänyt tavaraa, koska meillä on kotona aika rajalliset säilytystilat. Melissalta säästin vaikka mitä, kun hän oli pieni. Olen vuosien varrella karsinut tavaroita huimasti, mutta ei niitä kaikkia vaan raaski poiskaan heittää. 

Pitäisi vielä keksiä jotkut kivat säilytyslaatikot, joihin jokaisen tavarat saisi nätisti laitettua. Tällä hetkellä ne majailevat läpinäkyvissä muovilaatikoissa. 

Eihän jotkut varmaan säästä mitään, mutta minusta on ihanaa välillä palata näiden pariin ja muistella aikaa, jolloin lapset olivat pieniä. 

Habitare valtaa Messukeskuksen 12.-16.9.2018. Pääsimme Vivian kanssa tutustumaan uuteen Habitaren Habi Kids-alueeseen ensimmäisten joukossa. Oli muuten tosi kiva nähdä muutamaa kanssabloggaajaa, joiden blogia on pitkään seurannut, mutta joita ei ole koskaan nähnyt livenä. 

Alue oli kauniisti suunniteltu. Siellä oli värejä ja muotoja, toisin kuin ehkä nykysisustustrendeissä. Meillähän niitä värejä kotoa löytyy, joten olin iloisesti yllättynyt tästä värikkäästä alueesta. 

Alue oli somistettu kauniilla kukka-asetelmilla ja huomasin ensimmäisen minuutin jälkeen, ettei se ehkä ollut taaperoita ajatellen mikään paras idea. Meidän taaperohan keksi heti nimittäin, että tuossa kukkakimpussa on jotain kivoja marjoja, joita voisi vähän maistella ja pisteli menemään niitä jo ennen kuin ehdin väliin. Annoinkin tästä heti palautetta järjestäjille, koska vilkkaana messupäivänä kukkakimput eivät ehkä pysy pöydilläkään. 

Alueella oli myös hauska 40-metrinen toukka, jonka päällä sai kiipeillä. Isommat lapset juoksivatkin sitä edestakaisin innoissaan, minä lähinnä kauhulla odotin milloin taapero tipahtaa alas sen päältä.  

’

Vivia innostui heti lattiaan heijastuvista ötököistä, kun huomasi ne. Jahtasimmekin niitä monta kertaa ja joka kerta ne olivat yhtä hauskoja. Täyden leikkipaikan lattiasta ne eivät ehkä kuitenkaan ihan niin hyvin erotu. 

Yhtenä leikkipaikan aktiviteettina oli myös kaivaa ötököitä hiekkalaatikosta. Ötökät olivat posliinia tai savea ja yksi alueen ohjaajista kävi sanomassa lapsille, ettei niitä saa hakata, koska ne menevät rikki. Tottakai lapset haluavat niitä tutkia kädessään ja ehkä kolautella johonkin. Paremmin olisi siis toiminut muoviset ötökät. 

Meidän lempijuttu oli piirtäminen. Se olikin yksi harvoista asioista, joita taapero pystyi alueella tekemään. Kaikki ohjattu toiminta oli yli 4-vuotiaille. Itse messuilijana en ehkä edes ottaisi mukaan niitä yli 4-vuotiaita Habitareen, koska ainakaan meidän 6-vuotias ei messuja jaksaisi kiertää. Taapero kulkee vielä helposti rattaissa mukana ja voi siinä nukkua päikkärit, jos väsyttää. 

Vivia viihtyi hyvin tuossa piirtämässä ja oli hyvin tarkka omista piirustuksistaan, ettei kukaan vaan koske niihin. Minkähänlainen taiteilija hänestä vielä kasvaa? 

Alueella oli muutamia penkkejä ja sohvia, joilla vanhemmat saivat lepuuttaa väsyneitä jalkojaan. Näiden tuolien ja sohvien läheisyydessä oli myös kirjoja, joita pystyi lasten kanssa tutkimaan ja lukemaan. 

Me katselimme Vivian kanssa hetken kirjaa ötököistä, mutta ei se kovin kauan jaksanut kiinnostaa. Alueella oli myös jättikirjontapiste, mutta sekin oli meille hieman liian vaativaa. Isomman lapsen kanssa se olisi ehkä toiminutkin.