Kuinka pystyin antamaan taaperon viikoksi mummilaan hoitoon?
”Lapsi lähtee viikoksi mummilaan? Miten sinä pystyt antamaan niin pienen lapsen sinne niin pitkäksi aikaa?”
Kuinka sitten pystyin antamaan taaperon mummille viikoksi?
Eikö minulla sitten ole yhtään ikävä keskimmäistä, joka on vielä mummin kanssa?
Onko teidän taaperot välillä hoidossa jossain? Onko sinusta taaperon viikoksi mummilaan antaminen liian pitkä aika?
LUE MYÖS:
KUINKA TAAPERON VILJA-ALLERGIAEPÄILY ON EDENNYT?
TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA
Viinijuhlat 2018
Tähkän ja Apulannan välissä esiintyi hovimuusikko Ilkka. Ilkkahan on tuttu radiosta ja aina ne kappaleet naurattaa. Lavasäteily oli kuitenkin ihan omaa luokkaansa, koska Ilkka oli parempi livenä kuin radiossa! Hauska lisä tuollaiseen tyhjään väliin.
Pelasimme myös odotellessa Pokemonia, koska siinä tapahtuma-alueella oli sopivasti stoppeja ja niitä Pokemonejakin ilmaantui mukavasti. Ilma oli lämmin, tosin ennen Apulannan aloitusta aurinko laski ja alkoi olla jo hieman viileä. Onneksi läheisyys (ja se muutama lasillinen viiniä) lämmitti.
Lavojen läheisyys oli aivan täynnä porukkaa, mutta hieman kauempana oli kivan rauhallista ja pääsi istumaankin. Siinä oli mukava nauttia olostaan ilman arjen stressiä.
Saimme kuvamme screenillekin yhdessä vaiheessa iltaa, kun käytin viinijuhlien virallista hashtagia laittaessani kuvan Instagramiin.