Taaperon oma tahto saa äidin harkitsemaan korvatulppien ostamista
0Vivialla on aina ollut temperamentti. Se on ollut havaittavissa ihan vauvasta saakka. Mistähän lie olisi sen perinyt? Kiellot menevät välillä kuuroille korville. Omatahtoinen taapero haluaa tehdä jotain, joten hän myös tekee. Kun kiellät kovaäänisesti, lapsen suu vääntyy mutrulle ja suusta kuuluu itkua muistuttava ääni, joka ei kuitenkaan ole oikeaa itkua. Voin jo kuvitella kuinka lapsi saa isovanhemmiltaan kaiken haluamansa isompana mutruhuulillaan. Sama asiasta pitää kieltää lähemmäs sata kertaa ennen kuin kiellot oikeasti menevät perille.
Nyt viimeisen viikon aikana on kuitenkin tullut mukaan kirkuminen. Jos taapero ei saa jotain haluaamansa, hän alkaa kirkua. Siis oikeasti sellaista korviin sattuvaa, suuttunutta korkeaäänistä kirkumista. Odotan innolla milloin mukaan tulee jalan polkeminen. Oma tahto on ihana asia, mutta äidin korvat tykkäisivät enemmän hieman hiljaisemmasta tavasta ilmaista se.
Näin kulmat kurtussa meillä usein kuljetaan, kun mieli on pahoitettu.
Meillä asuu nykyään myös pieni naaman vääntelijä. Pieni hassuttelija, pikku pelle, joka rakastaa toisten naurattamista. Kaikkea täytyy matkia. Varsinkin sitä, jos isosisko pyörittää päätään tai äiti räpsyttelee ripsiään. Hän yrittää myös iskeä silmää, mutta vielä se tapahtuu kahdella silmällä yhtä aikaa.
Hauskaa on myös irvistellä syödessä jotain kirpeää. Ensimmäisellä suupalalla se tapahtuu vahingossa ja jos joku nauraa, Vivia toistaa sen jokaisella haukkauksella saadakseen toiset nauramaan uudelleen. Ehkä kasvatammekin tulevaa stand up-koomikkoa.
Joulukinkku oli aika suolaista ja sekös sai naaman mutruun.
Nykyään taapero myös tajuaa milloin tekee jotain hassua. Usein hän tekeekin jotain ja nauraa päälle. Tai oikeastaan käkättää.
Hassua kuinka sitä unohtaa kaikki taaperon pienet kehitysvaiheet. En muistanut ollenkaan milloin Melissa oppi hassuttelemaan ilmeillä, mutta kuvia selatessani huomasin hänen olleen suunnilleen saman ikäinen kuin Vivia nyt.
Minkä ikäisenä teillä opittiin kirkumaan?
Koko perhe blogissa tästä lähtien oikeilla nimillään
Olen kamppaillut tämän asian kanssa koko blogihistoriani ajan. Kirjoittaako lapsista oikeilla nimillään vai ei? Itsekin käytän blogissa omaa nimeäni, joten miksen myös lapsistani?
Blogin aloittaessani aloin kirjoittaa esikoisesta Lissuna, koska käytin samaa lempinimeä hänestä siviilissäkin. Jokin aika sitten esikoinen kuitenkin kysyi miksei hän voisi omalla nimellään esiintyä blogissa. Hän käyttää useampaa sosiaalista mediaa itsekin, joten vaihto bloginimestä oikeaan tuntuu luontevalta.
kuva: Joona Kotilainen photography
Pienemmät eivät tietysti osaa vielä itse päättää, mutta me perheen aikuiset olemme asiasta keskustelleet ja päättäneet, ettei siitä mitään haittaakaan ole, jos lapset esiintyvät blogissa omilla etunimillään. Kirjoittaminen on välillä tosi vaikeaa, kun pitää miettiä aina kahdesti millä nimellä lapsia kutsun ja monesti tekstin luonnoksiin on lipsahtanut oikeat nimet, jotka olen vaihtanut tekstiä tarkistaessani. Ristiäisten aikaan olisin myös halunnut kirjoittaa tarinan vauvan nimen takaa, joka ei onnistunut bloginimen käytön takia. Saatanpa siis kirjoittaa lasten nimistä tarinat jossain vaiheessa.
Kuten joku on ehkä saattanut jo huomata, blogissa on jo muutamassa tekstissä vilahtanut lasten oikeat nimet.
Tässä perheemme:
Susanna, Vivia, Melissa, Bea ja Jani
kuva: Joona Kotilainen photography
En vaihda aiempiin teksteihin lasten nimiä, koska siinä on ihan liikaa hommaa. Tästä lähtien kuitenkin, aivan kuten kotonakin, Nipsu on Vivia, Lissu on Melissa ja B on Bea. Niin ja J on Jani.