Tämä kysymys on varmasti monen vanhemman huulilla vauvan kasvaessa. Myös meidän. Meidän vauva on aina ollut hyvin jäntevä ja valmiudet liikkumiselle ovat olleet jo pitkään, mutta jostain syystä vauva ei koskaan ole oikein viihtynyt lattialla. Tämän takia kääntymään opettelukin vei oman aikansa.

Nipsu lähti liikkeelle vajaa kuukausi sitten eli noin puolen vuoden iässä. Suunta vain oli väärä. Hän ryömi kauheaa vauhtia taaksepäin. Konttausasento kyllä onnistui, mutta konttaaminen ei. Huomasin Instagramissa jonkun toisen äitin kommentoineen kuvaansa, että neuvolalääkäri oli halunnut varata kahdeksan kuukauden ikäiselle vauvalle ylimääräisen ajan, koska vauva osasi ryömiä vain taaksepäin.

Milloin vauva-ajasta on tullut suorittamista? Eikö vauvojen pitäisi antaa oppia asiat omaa tahtia kiirehtimättä? Tämäkin kyseessä oleva vauva oli perheensä esikoinen, joten hänellä ei ole sisaruksia, joista ottaa mallia. Meilläkin on neuvolalääkäri varattuna ja mietinkin jo seurattaisiinko meidänkin vauvan liikkumista tarkemmin.

Perjantaina kuitenkin tapahtui jotain. Nipsu lähti aamulla konttamaan sängyssä jahdatn puhelintani. Päivällä hän konttasi jo lattiallakin. Nyt vauva konttaa kauheaa kyytiä. Hän kuitenkin pysyttelee vielä tutussa ja turvallisessa olohuoneessa eikä uskalla lähteä konttaamaan muihin huoneisiin. Tämä siis tarkoittaa, että äidin hävitessä näköpiiristä alkaa yleensä huuto. Ikää vauvalla on nyt 7,5 kuukautta.

Vauhtia on aivan valtavasti tullut lisää ihan muutamassa päivässä. Aluksi Nipsu ei tajunnut kontatessaan liikuttaa vasenta jalkaansa ja vähän niin kuin raahasi sitä perässään, mutta nyt liikkuvat jo molemmat jalat. Eilen tyttö jo nousi polvilleen tukea vasten. Pitää varmaan alkaa pikkuhiljaa totuttautua ajatukseen, ettei meillä ole enää pientä vauvaa vaan kovaa vauhtia taaperoikää lähestyvä lapsi.

Itse en olisi kyllä ollut huolissani vaikka Nipsulla olisi mennyt vielä muutama viikko tai vaikka kuukausi ennen kuin konttaaminen olisi opittu. Jokainen vauva on erilainen ja oppii asiat omalla ajallaan. Jotkut jopa jättävät konttausvaiheen kokonaan välistä ja alkavat suoraan kävelemään.

Nyt muuten olisi varmaan hyvä aika tehdä asunnosta vauvaturvallinen eli ostaa pistorasioihin tulpat ja laittaa terävät kulmat piiloon. Hups, vähän on unohtunut. Ensimmäisen lapsen kohdalla tämä olisi tehty varmaan jo raskausaikana.

Kevät tuo mukanaan taas valmistujaiset, ylioppilasjuhlat ja koulujen sekä päiväkotien kevätjuhlat. Valmiita kortteja on kaupat pullollaan, mutta korttimeren keskellä saattaa tulla sormi suuhun, kun alkaa miettiä mikä korteista olisi juuri sopiva sen saajalle.

Me tykkäämme askarrella paljon itse ja hyvin usein annammekin itse tehtyjä kortteja syntymäpäiville tai muihin juhliin mennessämme. Tänä vuonna halusin muistaa äitienpäivänä mummoja jollain vauvan itse tekemällä. Tällainen kortti lähtee myös vastavalmistuneelle kummitädille.

Mitään kovin vaikeaa ei voinut alkaa askartelemaan, koska pienellä taiteilijalla on ikää vain 7kk. Sormivärejä meillä ei ollut enkä niitä jaksanut alkaa itse tekemään, joten turvauduin siihen mitä kaapista löytyy. Ja siellä oli kuin olikin vielä muutama rasia viime kesän marjoja. Tähänhän kävisivät mitkä marjat tahansa, meillä sattui olemaan mustikoita ja puolukoita.

Ensimmäisenä siis otin kartonkiset valkoiset korttipohjat ja teippasin ne maalarinteipillä pöytään kiinni. Vauva ei saanut teippiä revittyä irti ja kortit pysyivät teipillä hyvin kiinni pöydän pinnassa. Teippi myös irtosi kartongista nätisti, kun kortit olivat valmiit.

Annoin pöydälle marjoja ja päästin vauvan sotkemaan. Ja vauvahan sotki. Lähinnä hän metsästi marjoja käsiinsä ja yritti laittaa niitä suuhun, jonka seurauksena kartonkiin tarttui liiskaantuneista marjoista väriä. Marjoista ehkä yksi päätyi suuhun asti, loput koristivat lattiaa (ja muutama saattoi tarttua minun sukkiini siinä sotkemisen lomassa). Vauvalla kuitenkin oli hauskaa ja harjoittelimme samalla sormiruokailua.

Ja minkä lopputuloksen vauva sai marjoilla aikaiseksi! Jokainen vauvan tekemä kortti on varmasti erilainen ja uniikki. Maalarinteipin ansiosta kortteihin jäi kaunis valkoinen reuna ja kortti olisikin helppo laittaa kehyksiin tauluksi. Taidamme kokeilla tätä jossain vaiheessa isommalle kartongille, jolloin saamme abstraktia taidetta kotiimme.

Kortit kuivuivat muutamassa minuutissa eli kovin aikaa vievää hommaa tämä ei ollut. Enemmän taisi mennä aikaa sen sotkun siivoamiseen jälkikäteen. Kortin taakse oli helppo kirjoittaa onnitteluteksti. Oli meillä onnelliset mummit, ja varmasti myös kummitäti tulee olemaan, kun vauvan itse tekemää taidetta vietiin lahjaksi.