Minulla on monta nimeä. Kutsumanimiä ovat Susanna, Sussu, joskus Suzy, mutta tärkein kaikista nimistäni on ÄITI. Kannan nimeä ylpeydellä.

Minulla on kolme lasta. Kaksi lasta, joita olen kantanut sisälläni kuukausia, joiden potkut olen tuntenut vatsassani, jotka olen synnyttänyt ja joiden kanssa olen päässyt aloittamaan kiintymyssuhteen jo ennen heidän syntymäänsä. Olen ollut näkemässä heidän ensimmäiset hymynsä, lohduttanut heitä koliikki-itkuissa, nukkunut vieressä koska oma sänky on ollut vauvalle liian pelottava paikka nukkua ja laulanut unilauluja.

Esikoinen on jo teini-iässä, mutta kiipeää silti välillä kainaloon halimaan. Se saa minut tuntemaan, että olen tehnyt jotain oikein. Elimme Lissun elämän ensimmäiset yhdeksän vuotta kahdestaan ja meillä onkin varmasti aivan erilainen side kuin minulla koskaan tulee olemaan muiden lasteni kanssa. Lissu sai täyden huomioni, jota muut lapset eivät tule kokemaan. Onneksi minusta riittää kaikille lapsille.

Nipsu on täysin äidin pauloissa. Tällä hetkellä eroahdistus on niin paha, etten välillä pääse edes toiseen huoneeseen ilman vauvan itkua. Olenkin siis hyvin kiinni vauvassa. Toisaaltahan se on ihanaa tietää olevansa niin tärkeä, mutta on se kyllä myös rankkaa. Vauva-aika on kuitenkin niin lyhyt, että täytyy nauttia tästä vaiheesta, koska muutaman vuoden kuluttua isi saattaakin olla se ihanin.

Minulla on myös yksi lapsi, johon olen tutustunut vasta hänen jo ollessaan taapero, mutta joka meidän ensimmäisellä tapaamiskerrallamme hyppäsi suoraan syliini ja rutisti niin kovaa kuin pienillä kätösillään pystyi. Siitä alkoi meidän kiintymyssuhteemme, johon on kuulunut monta taistelua, muutama ”sinä et ole minun äitini”-huuto ja paljon yhteisiä hetkiä. Tuohon aikaan on kuulunut myös useampana vuonna äitienpäiväkortti ja nyt uusimpana keskimmäisen suusta kuulunut ”äiti” -nimi, joka saa sydämeni pakahtumaan onnesta. En ole hänen biologinen äitinsä enkä yritä oikean äidin paikkaa viedä, mutta olen se arjessa äitinä näkyvä aikuinen, joka tuntee olevansa tälle lapselle äiti aivan yhtä paljon kuin synnyttämilleen.

Äitiysneuvolan kortissa minulla luki ”raskauksia 4, synnytyksiä 2”. Tunnen olevani äiti myös niille kahdelle syntymättömälle lapselle, joita en koskaan saanut syliini. Jotka eivät teknisesti ehkä koskaan olleet edes lapsia, vain alkioita. Kuitenkin surin heitä lapsinani. Toisen matka päättyi jo ennen kohtuun pääsyä, alkio jäi jumiin munanjohtimeen. Toinen raskaus meni kesken vain viikko plussauksesta. Ne olivat kovia paikkoja äidille, joka halusi vauvaa kovasti. Tuhat halausta jokaiselle, joka on kokenut olevansa valmis äidiksi, mutta ei ole sitä vauvaa kuitenkaan saanut. Te ette ole tehneet mitään väärää vaikka se ehkä siltä tuntuukin. Minä ainakin tunsin itseni ja kehoni epäonnistuneeksi pitkän aikaa vaikka tiesin, etten olisi voinut kumpaakaan raskautta auttaa menemään loppuun asti.

Olen ollut myös varaäiti kahdelle rakkaalle, jo isoksi kasvaneelle teinille. Heillä oli luonani aina paikka, jos kotona olo ärsytti. Opetin heidät tekemään ruokaa, pesemään pyykkiä ja katsomaan nyyhkyleffoja. Joskus ajelimme koko yön vailla mitään päämäärää. Meillä oli ikäeroa kaksitoista vuotta, mutta olimme erottamattomia. Viimeksi tänään toinen kysyi minulta apua pyykkikoneen kanssa. He tietävät, että meille voi aina tulla, jos ruoka on loppu tai tarvitsee nukkumapaikan. Luulen, että meidän muuttaessamme uuteen asuntoon viime kesänä, ne olivat nämä minun teinit, joille siitä iski isoin kriisi. Koti oli myös heidän kotinsa monen vuoden ajan. Siellä oli kaikki muistot luotu. Nämä kaksi teiniä ovat myös kaasoni tulevaisuudessa, kun menemme J:n kanssa naimisiin.

Tiitukatriina heitti haasteen kaikille blogimammoille äitiyden aakkosista. Ajattelinpa siis vastata tähän haasteeseen. Osaan oli vaikea keksiä jotain, mutta kyllä se sitten lopulta onnistui.

Arki. Välillä rankkaa, ehkä joidenkin mielestä tylsää, mutta juurikin se mikä on sitä parasta just nyt.

B <3 Vaikka en ole B:n oma, biologinen äiti, olen se arkea pyörittävä äitipuoli. Välillä olen paha äitipuoli, joka tuntuu olevan kamalin kaikista ja toisinaan olen se ihanin, jonka jalassa roikutaan 24/7. B kutsuu minua äidiksi välillä ja minusta se on ihanaa. En kuitenkaan yritä enkä halua viedä B:n oman äidin paikkaa vaan yritän löytää sen oman paikkani tässä meidän uusperheyhtälössä.

Chic. Jotain mitä ehkä joskus olin, mutta minkä on korvannut mammalegginsit ja mustat silmänaluset.

Tämän myöntäminen tekee varmaan minusta huonon äidin, mutta unohdan (melkein joka päivä) antaa vauvalle ne d-vitamiinitipat.

Esikoulu. Reilun vuoden päästä alkavaa esikoulua odotetaan kuin kuuta nousevaa.

Facebook-kirpparit. Niin ihanan helppoja tavaran kierrätykseen ja niin koukuttavia myös.

Gluteeni. Jotain, mitä minun ruoansulatus ei ole tuntunut sietävän enää viimeisimmän raskauden jälkeen.

Harmaantuminen. Lasten myötä tulee stressi, joka aiheuttaa harmaantumista. Kriisi iski, kun löysin pari viikkoa sitten ensimmäinen harmaan kulmakarvan.

Isovanhemmat. Missä me oltaiskaan ilman niitä lyhyitä (ja välillä vähän pidempiä) lapsivapaita, jotka ei olisi mahdollisia ilman isovanhempia.

J <3 Minun tukipilari. Jonkun avioliitto-ohjelman mainoksessa nainen sanoi miehelleen ”kiitos, kun olet minun kallio, jota vasten saan myrskytä”. Jep, pitää paikkansa täälläkin. J on minun kallio, minä se pyörremyrsky.

Koti. Meidän koti on harvoin siisti. Sekamelska on ehkä kodikasta joidenkin mielestä, mutta mua se lähinnä ahdistaa. Jotenkin energia ei vaan aina riitä sitä koko ajan siivoamaankaan.

Lissu <3 Vaikka Lissusta on kasvamassa ärsyttävän oikutteleva teini, on hän aina minun oma pieni vauva. Ihan parasta on huomata, että äidin seura kelpaa edelleen.

Marimekko. Meidän lasten kaapit on täynnä Marimekkoa, kiitos kirppishullun mummin.

Nipsu <3 Pieni iso tyttö, joka sulattaa kaikkien sydämet hymyllään ja joka kasvaa aivan liian nopeasti.

Olohuone. Meidän kodin sydän, jossa vietetään suurin osa kotona olo ajasta.

Pokémon. Me nukutaan Pokémon-lakanoissa, meidän makuuhuoneessa on vanhoja poképalloja ja hahmoja koristeena ja meillä pelataan Pokémon Go-peliä. Usein meidän telkkarissa myös pyörii Pokémon. Kyllä, oon antanu miehen hullaantua ihan täysin takaisin tuohon Pokémon-maailmaan ja vetää minutkin siihen mukanaan.

Quattro. Ennen ajattelin sen olevan sopiva määrä lapsia, nyt en ole enää niin varma. Meillä on jo kolme lasta ja salaa haaveilen muutamasta lisää. Mies ei ehkä ole samaa mieltä.

Rakkaus <3 Se ei tässä perheessä lopu kesken <3

Sormiruokailu. Kiva keksintö, mutta kun viidennen kerran päivän aikana konttailet lattialla luutun kanssa, ei se tunnu enää niin kivalta keksinnöltä.

Töihin paluu. Uhkaavasti alkaa töihin paluu lähestyä. Vauvan hoitoon laittamisesta on itsellä kamala kriisi. Haluaisin jäädä vauvan kanssa vielä kotiin, mutta taloudellisesti se ei ehkä olisi kannattavaa.

Uusperhe. Meidän perhe tällaisenaan on ollut kasassa vasta vähän aikaa,mutta ennen vauvaa olimme uusperhe jo muutaman vuoden. Haasteita on ollut montakin, mutta kaikista on selvitty ja selvitään jatkossakin yhdessä. Meidän perhe on kaoottinen, mutta silti niin ihana <3

Vauvan tuoksu <3 Se ihana vastasyntyneen tuoksu, joka huumaa päätä. Se on meiltä hävinnyt ja vauvakuume nostaa taas päätään. Eli myös v = vauvakuume.

Xylitol-pastillit. Nämä syödään meillä joka ruokailun päätteeksi.

Yövalvominen. Vauva nukkuu, vanhemmat valvoo. Paha tapa, joka pitäisi kitkeä pois.

Ziga-zig-aah. Joskus Spotify ja Spice Girls pelastaa päivän.

Ååååååå. Äänne, jota vauva toistelee päivittäin. 

Äitienpäivä. B kyselee joka päivä, kuinka monta yötä on vielä kerhon äitienpäiväkahveihin, joihin hän minut kutsui. Lissulla on äitienpäivänä kuoron konsertti, jossa hän laulaa soolon. Ja Nipsu on eroahdistuksensa kanssa liimautunut äitiin. Lapset <3

Ö-mappi. Vaikka meillä lasten taideteokset ja piirustukset ovatkin suurimmaksi osaksi tallessa, toisinaan niitä myös joutuu mappiin ö.

ps. Uutena blogin seurauspaikkana Bloglovin’.