Muutama viikko sitten minut yllätettiin aivan täysin. Ihanat ystäväni olivat järjestäneet minulle yllätyksenä baby showerit eli vauvakutsut! Luulin meneväni yhden ystäväni kanssa kahville ja olimmekin sopineet, että hän hakee minut kotoa. Autossa minun pitikin yhtäkkiä laittaa side silmille (mikähän pakkomielle näillä minun tutuillani on silmien sitomiseen, kun J teki ihan saman viedessään minua kosintaa kohti) ja auto kulki jonnekin minulle ennalta tuntemattomaan kohteeseen. Arvasin kyllä heti missä ollaan, kun pääsimme perille. Miten sitä ihminen tunnistaakin tietyt tuoksut? Oma koti kullan kallishan se oli -tai siis vanhempieni koti. 

Yllätyin täysin, koska olin rehellisesti sanottuna kuvitellut, ettei minulle kukaan vauvakutsuja järjestä. Viime kerralla järjestin ne itse, mutta toisaalta silloin se buumi oli vasta tulossa Suomeen. Paikalla oli muutama ystävä, äitini sekä tuleva anoppini ja J:n sisko. Pelasimme pelejä, söimme ihania tarjottavia ja sain jopa vaippakakun. Hieman suretti purkaa se laatikkoon, koska se oli niin hieno, mutta vaipat olisivat ehkä olleet hieman pölyisiä, jos olisin jättänyt sen odottamaan vauvan syntymää. 

Ei voi muuta kuin olla kiitollinen ihanista ystävistä, joita on elämäänsä löytänyt. Ajatuksen takana taisi olla tämä samainen ystävä, joka minut muka kahville oli tulossa hakemaan sekä Heidi, yksi parhaista ystävistäni, jonka olen tuntenut hänen koko elämänsä. 

Vauvajuhlista jäi hyvä mieli ja onneksi ne olivat aika aikaisin (rv 27), koska nyt raskausviikolla 30 alkaa istuminenkin olla jo hankalaa. Mutta siitä enemmän ensi kerralla. 

Hei vaan siellä ruudun toisella puolella! Ajattelin nyt kirjoittaa pienen esittelytekstin siitä ketä tällä puolella ruutua heiluu. Vanhat lukijat jo meidät hyvin tuntevatkin, mutta jos siellä joku uusi kurkistelee tänne blogin puolelle, ei esittely ehkä tee pahaa. 

Minä olen siis Susanna, kavereille Sussu. Kolmekymmentä vuotta kilahti täyteen tämän vuoden huhtikuussa ja ehkäpä podin (pienoista) kriisiä siitä. Tykkään kirppareista, askartelusta ja elokuvista. Lapsillani on vaatteita aivan liikaa, mutta Mini Rodinia ja muita tämän hetken villityksiä meiltä ei löydy, koska pääasiassa meidän vaatteet ostetaan kirppareilta tai alennusmyynneistä. Olen hulluna Disneyyn ja varsinkin Pieneen merenneitoon. Itseasiassa olenkin jo päättänyt, että hääteemaksi ei kelpaa kuin Pieni merenneito. 

Siitä päästäänkin siihen parempaan puoliskoon. J on ihana, muita sanoja ei hänen kuvailemiseensa voi edes käyttää. Olin sinkkuna yli 10 vuotta ja olin jo kuvitellut jääväni sinkuksi loppuelämäkseni, kunnes eräänä kauniina päivänä J tulla tupsahti elämääni. Olemme olleet siitä asti erottamattomat. Nopeastihan se kaikki kävi, reilu viikko ensitapaamisen jälkeen J jo kiikutti televisionsa minun vanhan romuni tilalle. Sen vaan tietää, kun oikea sattuu kohdalle. Meillä suhteen onnistumiseen on ehkä eniten vaikuttanut se, että olemme molemmat todella perhekeskeisiä ja olimme kumpikin samassa tilanteessa -yksin lastemme kanssa asuvia vanhempia. J:n lempipuuhaa on fantasiakirjojen lukeminen, leipominen, palapelien rakentaminen ja tällä hetkellä ehkä se kaikista ykkönen on Pokémon Go.

Lapsia meiltä löytyy kohtapuoliin kolme. Lissu on minun esikoinen, reipas viidesluokkalainen, joka rakastaa kerätä hienoja nappeja ja kiviä. Olimme Kroatiassa kesällä ja sieltä oli pakko tuoda muutama hieno kivi mukanamme kotiin. Lissu harrastaa voimistelua ja haaveilee näyttelijän urasta. Lissu on minun vauva vaikka alkaakin kasvaa jo minua pidemmäksi. Siihen ei tietysti paljon vaadita, koska olen vain 155cm pitkä. Asuimme Lissun kanssa kahdestaan ensimmäiset 9 vuotta hänen elämästään ja uusperheeseen muuttaminen onkin ollut kaikista vaikeinta juuri hänelle, koska kerralla piti opetella sekä jakamaan äiti että totutella ajatukseen isästä, jota Lissulla ei koskaan aiemmin ole ollut. Onneksi J ja Lissu ovat nykyään aivan höpöinä toisiinsa ja Lissu on tottunut uuteen elämäntilanteeseen. 

B on meidän pieni apina, joka on vasta neljä, mutta käyttäytyy välillä kuin teini-ikäinen. B asuu kanssamme ja käy kauempana asuvalla äidillään kerran kuussa viikonlopun. Rakkauden kohteita on kaikki kimaltava ja tietysti Frozen. B:llä on mahtava temperamentti ja meillä onkin joskus hieman hankalaa kahdestaan, kun saamme aikaan oikean tahtojen taistelun. B jumaloi Lissua ja ottaakin mallia kaikessa mitä tämä tekee. Parasta maailmassa on kuitenkin oma isi, jota B ei millään haluaisi jakaa muiden kanssa.

Lokakuussa meille olisi tarkoitus myös muuttaa uusi pikkutyyppi, jota meillä kotona kutsutaan toukaksi, Nipsuksi tai Vompatiksi. Kaikki perheenjäsenet jo odottavat tuota pikkutyttöä kovasti ja 10 viikkoa tuntuu lapsista todella pitkältä ajalta. Olen aina haaveillut isosta perheestä ja vauvan myötä meidät taidetaan jo laskea normaalia isommaksi perheeksi.  

Perheeseemme kuuluu meidän ihmisotusten lisäksi Haades-pupu sekä Noppa-kilpikonna. Haadeskin taitaa aavistaa, että meille on joku muuttamassa, koska aina vapaana ollessaan pupu menee nukkumaan vauvan pinnasängyn alle kuin vahtiakseen milloin sängyssä on joku. 

Siinäpä muutama sana meistä. Tervetuloa seuraamaan meitä ja meidän arkea. Blogi täyttyy aikalailla vauvahankinnoista, kerhon ja koulun aloituksesta ja raskauden loppumetreistä tällä hetkellä. Aiemmin postaustahtini oli melkein jokapäiväistä, nyt raskauden myötä se on hieman hiljentynyt, mutta yritän kovasti kaikilta oireiltani ja väsymykseltäni kirjoitella melkeinpä päivittäin.