Hae
Colour Outside the Lines

Kuinka kuluttaa aikaa sairaalassa? ja muita sairaalassa heränneitä kysymyksiä

Kuinka välttää tylsistyminen lyhyen tai pitkän sairaalajakson aikana?

Vastaus on yksinkertainen: ei mitenkään. Olin sairaalassa ensin yhden yön tarkkailussa, sitten vauvan kanssa viisi yötä. Pidempäänkin olisimme olleet, jos se olisi hoitajista ollut kiinni. Onneksi lääkäri sääli meitä ja päästi meidät kotiin.
Huoneessa oli televisio, jota katsoimme J:n kanssa kaikki päivät. Eihän sieltä oikein mitään tullut, mutta saippuasarjojen henkilöhahmot kävivät kyllä tutuksi tuona aikana.Katselimme televisiosta muun muassa dokumentin vompateista. J nimittäin kutsui vauvaa odotusaikana vompatiksi. Ikkunasta näkyi ulos, mutta ulos en kertaakaan osastolta astunut. Päivän lehti tuli joinakin päivinä luettua useamman kerran. Kiitos nykyajan, oli mukana sekä puhelin että tabletti, jotka toivat ulottuvilleni päivän uutiset, facebookin, lukuisat sovellukset sekä sen päivien pelastuksen: Netflixin.

Miksi sairaalassa tarjoillaan pelkästään perunaa?

Tästä taisin kirjoittaa jo aiemminkin. Onhan peruna halpaa ja hyvää, mutta eikö joskus voisi tarjota jotain muutakin? Toivottavasti lisäke on jokin muu edes kerran kuussa.

Miksi sairaalasängyt ovat niin epämukavia?

Kävimme viimeisessä ultrassa juurikin samaisessa juuri remontoidussa sairaalassa ja siellä oli ihanan pehmeä sänky, joka oli kuulemma tuotu vanhalta remontoimattomalta puolelta. Se pettymyksen määrä, jonka koin, kun pääsin uudelle tarkkailuosastolle yöksi kovaan ja epämukavaan sänkyyn, oli sanoinkuvaamaton. Nukuin koko yönä ehkä noin kolme tuntia, koska joka paikkaa kolotti jo muutenkin ja sänky sai paikat kolottamaan vielä enemmän. Synnytyksen jälkeen siirryimme perhehuoneeseen vanhalle remontoimattomalle puolelle ja tietenkin odotin siellä olevan samat sängyt kuin siellä ultrassakin. Arvatkaas mitä? Siellä oli edelleen ne kamalat todella kovat ja epämukavat sängyt. Kuulostaa ehkä vain valitukselta, mutta tiedättekö sen tunteen, kun joka paikkaan koskee ja väsyttää, mutta olo on niin paljon helpompi, kun pääsee nukkumaan omaan pehmoiseen sänkyyn? Tunsin itseni sairaalassa päivä päivältä kipeämmäksi ja olo helpotti vasta, kun sain nukuttua hyvin kotona eikä aamulla joka paikkaa särkenyt ja jomottanut.

Kuinka ajantaju katoaa sairaalassa?

Välillä oli vaikea erottaa oliko päivä vai yö. Viikonpäivistä en pysynyt kärryillä ollenkaan. Enemmänkin katsottiin kellosta sitä kahden tunnin syöttöväliä ja laitettiin kelloa soimaan aina parin tunnin päähän, kun alettiin nukkumaan. Kotiin tullessa piti ihan kysyä anopilta mikä viikonpäivä on menossa.

Kuka ihme on suunnitellut sairaala-asut?

Siis katsokaa nyt näitä. Nämä olivat vielä uutta mallistoa. Olihan ne mukavat päällä, mutta olisin ehkä itse valinnut hieman eri värit. Moni äiti kulki osastolla omissa vaatteissa, mutta minusta sairaalavaatteissa oli se ihana puoli, ettei tarvinnut miettiä kuinka paljon teki pyykkiä vaan vaatteet pystyi heittämään pyykkiin ja hakemaan uudet tilalle, kun siltä tuntui. Ja parastahan siinä oli, ettei niitä pyykkejä tarvinnut raahata kotiin ja pestä itse. Meidän huoneemme oli vielä sopivasti tekstiilivarastoa vastapäätä.

Kuinka pitkä ihminen on suunnitellut sairaalahuoneet?

En ole mitenkään pituudella pilattu. Minulle on kertynyt pituutta huimat 155 senttimetriä, mutta kuitenkin yleensä pöytätasot useimmissa paikoissa on minullekin hyvän korkuisia. Sairaalahuoneessamme hoitopöytä ja pesuallas olivat kuitenkin niin korkealla, että minulla oli vaikeuksia vaihtaa vauvalle vaippa. Ensi kerralla taidan pakata sairaalakassiin ensimmäisenä korkokengät.

Kuka on keksinyt sinivalopatjan, jossa vauvan saa otettua syliin?

Koska se oli ehkä paras keksintö ikinä. Ainut mikä meillä mätti oli, ettei vauva koskaan suostunut nukkumaan ne lasit päässä, koska omassa sängyssä sai olla ilman laseja ja sylissä lasit piti laittaa päähän joka kerta. Syötötkin tehtiin sokkona, koska patjaa ei saanut käyttää ilman silmäsuojia. Loistava keksintö silti ja peukut pystyyn sille, joka tuon patjan on keksinyt!

Millaisia kysymyksiä muilla on herännyt sairaalassa?

Tyttöenergiaa

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Plan tukee tyttöjä joka puolella maailmaa ja heidän sivuillaan päivä onkin kiteytetty näin:
”Kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10. muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa takia. Toisaalta se on juhlapäivä, joka nostaa esiin tyttöjen voiman ja mahdollisuudet. Poistetaan esteet tyttöjen tieltä ja luodaan tasa-arvoisempi maailma!”
Meidän perheen kaikki lapset on tyttöjä. Perheessä vallitsee siis kunnon akkavalta ja J onkin hyvin kieputettu pikkurillien ympärille. Koska tyttöjä on jo kolme, on haastetta kerrakseen, että kaikki saavat yhtä paljon huomiota. Yritämmekin puuhailla jokaisen kanssa jotain sekä erikseen että yhdessä.
B:n lempipuuhaa on askartelu, prinsessaleikit ja pyöräily. Onneksi meillä askartelusta tykkää myös Lissu ja minä, joten me askartelemme aika usein. B tykkää myös piirtää numeroita ja kirjaimia vaikkei kirjoituksista saakaan vielä selvää kukaan muu kuin hän itse. Ostettiinkin puuhakirjat, joihin saa harjoitella niitä ihan oikeita numeroita ja kirjaimia. B on ihan isin tyttö, joten isin kanssa tulee puuhattua enemmän jotain kuin minun, mutta kyllä minäkin onneksi kelpaan moneen juttuun. B on ihana, kun aina mummilasta tai muulta reissulta kotiin tullessaan hän tulee suoraan halaamaan ja sanoo, että oli ikävä. On kiva huomata olevansa tärkeä.
Lissu rakastaa voimistelua, Netflixiä ja  kavereiden kanssa olemista. Meillä alkaa siis olla pikkuhiljaa teini-ikä käsillä. Lissu tykkää myös leipoa ja shoppailla. Yritänkin viedä Lissun aika ajoin kahdestaan leffaan tai shoppailemaan, jolloin saamme vietettyä sitä tärkeää äiti-tytär-aikaa. Mehän olimme ensimmäiset yhdeksän vuotta Lissun elämästä kahdestaan, joten Lissulle on ollut ehkä kaikista vaikein sopeutua perhe-elämään isossa perheessä.
Sitten on vielä Nipsu. Nipsun kiinnostuksen kohteet on vielä pieniä. Parasta on pitkät päiväunet ja maito. Isin syli on yleensä paras päiväunipaikka, mutta yöunet nukutaan parhaiten äidin kainalossa, jolloin ruoka on lähellä.
Vaikka esikoisen ja kuopuksen välillä on melkein 12 vuotta ja esikoisen ja keskimmäisen välillä se seitsemän vuotta, haluan tyttöjen kaikkien tietävän olevansa ihan yhtä tärkeitä. Meillä kotona opetetaan tytöille, että he pystyvät kaikkeen mitä vain haluavat ja kannustetaan mieluisiin harrastuksiin. Meillä nauretaan ja hassutellaan yhdessä. Meillä halitaan ja pusutellaan. Meillä ollaan onnellisia kaikista kolmesta tytöstä, jotka meille on annettu ja se myös näytetään tytöille itselleen. Meillä ollaan ylpeitä tyttöjen vanhempia.

Muistakaa kannustaa tyttöjä olemaan juuri sellaisia kuin ovat!