Hae
Colour Outside the Lines

Ihania uutisia!

Huh, kyllä kummasti helpottaa, kun sitä ei tarvitse enää salailla. Kyllä, meille tulee vauva.


Olen onnellisempi kuin aikoihin vaikka alkuraskaus on ollut jotain ihan kamalaa. Olen ollut petipotilaana monta viikkoa ja kulkenut huoneiden väliä vati kainalossa. Syöminen on ollut hankalaa, koska mikään ei oikein maistu eikä mitään meinaa saada alas. Pahoinvointi on tullut yllätyksenä. Siis massiivinen pahoinvointi, jonka takia ei pysty tekemään oikein mitään. Ja tämä väsymys. Voisin nukkua vaikka kellon ympäri. Kaiken lisäksi kaupan päälle on tullut huimaus, joka ei vaan helpota. Sitä on jopa pitkällään. Suihkussa käynti on miltei mahdotonta seisaallaan. 

Kaikista vaikeinta on kuitenkin ollut se asian salailu turvallisille viikoille. Ihan lähipiirille, kuten omille vanhemmille, kerroimme heti varhaisultran jälkeen. Meillähän varhaisultra kuului automaattisesti neuvolakäynteihin, koska minulla on ollut kohdunulkoinen raskaus. Siitä voit lukea täältä ja täältä

Pyydän siis anteeksi kaikkea saamattomuuttani viime kuukausina kaikilta ystäviltä, kavereilta ja varsinkin teiltä lukijoilta. Edelleen jatkan blogin päivittämistä tiuhaan tahtiin, muutama kuukausi vaan on ollut hiljaista, koska pahoinvointi ja väsymys ovat vieneet kaikki voimat. 

Kuinka teillä on mennyt alkuraskaus ja millon pahoinvointi on helpottanut? 

Lapsimessujen lippujen voittajat

Noniin, nyt on liput lapsimessuille arvottu. Otin taas Lissun onnettareksi ja nostamaan nimet hatusta.

Onnellisiksi voittajiksi selviytyivät Sari ja Pampales. Onnea voittajille. Laitoin voittajille sähköpostia. Käykääpäs vastailemassa niin saadaan liput postitettua. 

Nyt sitten vain odottelemaan messuja. Itse odotan niitä jo kovasti, koska olemme J:n kanssa menossa pitkästä aikaa kahdestaan viikonloppulomalle samalla Helsinkiin ja kumpikaan meistä ei ole käynyt lapsimessuilla aiemmin. Itse olen tainnut viimeksi käydä messukeskuksessa yli 10 vuotta sitten.