Hae
Colour Outside the Lines

Hammaslääkäri

Käytiin maanantaina B:n kanssa B:n elämän ensimmäisellä hammaslääkärikäynnillä. Täällä päin eka käynti on muistaakseni 10 kuukauden iässä, mutta B oli muuttojen keskellä jotenkin jäänyt postituslistalta eikä ollut koskaan saanut kutsua. Tämäkin aika tuli ensin meille 3 päivän varoitusajalla, jolla oli aika mahdotonta järjestää työvuoroja sopivaksi. Saatiin sitten vaihdettua aika ja B odottikin hammaslääkäriin pääsyä monta viikkoa innoissaan. 

Hammaslääkäritäti oli ihan ihmeissään, että onko meidän B tosiaan vasta kolme. Näytti koonsa puolestaan kuulemma viiden vanhalta. Onhan B aika iso ikäisekseen. Puheen kehitykseen kiinnitettiin huomiota hammaslääkärissäkin ja tarkisteltiin, että kaikki on suussa kunnossa. Olihan siellä, käskettiin vaan lukea paljon kirjoja, koska se on puheen kehityksen kannalta tärkeää.


                                        

Vähän meinasi tuo tuolissa oleminen jänskättää, mutta isi oli koko ajan vieressä niin hienosti se meni. Hammaslääkäri kehui hampaita ja niiden puhtautta tosi paljon. Ei ollut purentavirheitä eikä mitään muitakaan ongelmia. Mehuja meillä juodaankin vaan harvoin ja lapsilla on kerran viikossa karkkipäivä. Hampaita harjataan tiimalasin kanssa, jotta lapset itsekin tajuavat kauanko harjausaika on. Ja aina tarkistetaan sekä harjataan vielä yhdessä. Seuraava tarkistus onkin vasta 5-vuotiaana.

                                          

Kiva hammaslääkärireissu oli siis eikä jäänyt mitään traumoja. Parasta kuitenkin taisi olla uusi hammasharja ja hammastahna, jotka saatiin mukaan palkinnoksi reippaasta käytöksestä. 
                                         
Miten teillä on sujunut lasten kanssa hammaslääkärissä?