Hae
Colour Outside the Lines

Angry Birds Activity Park Saariselkä

Iltapäivällä käytiin vielä Angry Birds Activity Parkissa Saariselällä. Olin kuullut ja lukenut siitä tosi paljon, muttei koskaan oltu käyty yhdessäkään. Meillä HopLop on ainakin suuressa suosiossa ja testattiin SuperCornerkin yksi päivä, joten tämä pääsi testaukseen myös. 
Rannekkeita oli kahdenlaisia tarjolla; tavallisia ja combi, joihin kuului kylpylälippu. Otettiinkin combi-rannekkeet ja käytiin puistossa riehumisen jälkeen lillumassa. Rannekkeet olivat voimassa koko päivän ja puistosta sai poistua kesken kaiken ja tulla takaisin. Combirannekkeet maksoivat aikuisilta 25 euroa ja lapsilta 20 euroa. Alle 4-vuotiaat pääsivät puistoon ja kylpylään ilmaiseksi. 

Puisto oli aikamoinen Angry Birds-pyhättö. Eli Angry Birds-fanit kannattaa todellakin viedä puistoon! Sisäänkäynnin yhteydessä oli myymälä, josta olisi saanut kaikenlaista Angry Birds-tuotetta. Meillä Angry Birdsit (tai änky böötsit, kuten B sanoo) eivät ole niin kovassa huudossa, että olisin kehdannut sieltä mitään ostaa. 

Puistossa oli todella monta, aikuisellekin hieman haastavaa, kiipeilypaikkaa ja teineille tablettibaari. Meidänkin isi eksyi Bad Piggies-pelialueelle ja pelasinpa minäkin siellä pari tanssipeliä. 

Puisto oli hauskasti toteutettu. Kiipeilytelineiden alla oli pieniä pisteitä, joissa pystyi pelaamaan Angry Birds-peliä sillä aikaa, kun lapset kiipeilevät ja jopa roskikset olivat vihreitä possuja! 

Lapset olisivat kiipeilleet puistossa varmaan koko päivän, mutta meille vanhemmille iski väsymys parin tunnin jälkeen. Onneksi alueella oli paljon penkkejä (vihaisten lintujen näköisiä tietenkin). 
I bet our kids would have spent the whole day at the park but us parents got tired after a few hours. Fortunately there were a lot of benches (that looked like Angry Birds, of course). 

Hauska lisä oli jalkapallokenttä, jossa oli interaktiivinen jalkapallomaali. J viettikin siellä varmasti puolet puistoajasta potkien palloa.

Puisto oli hitti meidän koko perheen mielestä ja paljon enemmän hintansa väärti kuin SuperCorner. Tykkäsin itse tästä puistosta myös enemmän kuin HopLopista.

Oletteko käyneet testaamassa jonkun Angry Birds aktiviteettipuistoista? Jos olette, mitä tykkäsitte? 


Wild Spirit Park

Käytiin tänään aamupäivällä Wild Spirit Park-nimisessä arktisten eläinten eläinpuistossa. Meidän mökiltä oli sinne tosi lyhyt matka, muttei tiedetty puistosta aiemmin mitään. Luin viikonloppuna jotain paikallista julkaisua ja siellä mainittiin puisto, joten ajateltiin käydä katsomassa millainen se on.

Sisäänpääsy maksu oli 8 euroa aikuisilta ja 4 euroa lapsilta eli ei mitenkään turhan kallista lystiä. Hintaan kuului oma opas, joka kulki koko kierroksen mukana ja kertoi eläimistä koko ajan.  

Alkumatkalla nähtiin naalivauvoja, viiriäisiä, supikoiria, pupuja ja kettu. B ei olisi malttanut katsella eläimiä kovin pitkään vaan halusi melkein heti siirtyä seuraavan eläimen luo, kunnes löysimme villisiat. 

Villisikoja, joiden nimet oli muuten Romeo ja Juulia, sai syöttää, joten tytöt olisivat voineet olla niiden luona vaikka koko päivän. 
Viimeisenä oli vuorossa huskyt. Niiden silittämistä Lissu oli odottanut viimeiset kaksi vuotta. Viimeksi Lapissa ollessamme yritettiin päästä Husky-farmille rapsuttamaan koiria, muttei sinne päässyt. Onneksi nyt pääsi.
Osa koirista oli tosi arkoja eikä tullut ollenkaan lähelle, mutta toiset taas halusivat rapsutusta. Lissu löysi Odi-koiran, joka tykkäsi vain Lissusta. Meitä muita se arasteli. 

J taas löysi Spike-koiran, joka oli koirista ainut samannäköinen husky kuin Lapissa myytävät pehmolelut. Koira jäikin ulisemaan, kun J lähti pois. 

Lissu kävi vielä pussaamassa yhtä koiraa ja valittikin loppupäivän, että henki haisee koiralle. 
Puisto oli kyllä ikimuistoinen kokemus ja luulenpa, että mennään sinne joskus uudelleenkin.