Hae
Colour Outside the Lines

#oikeakoti

Hulivilini blogissa oli hauska haaste siitä miltä blogikodit oikeasti näyttävät. Olen ennenkin puhunut blogissa siitä, ettei meidän koti aina ole tiptop. Eikä varsinkaan silloin, kun Jade tulee kylään.
Ennen Jaden vierailua on turha siivota, koska paikat on kuitenkin hyrskynmyrskyn tai ainakin heikunkeikun koko vierailun ajan. Varsinkin silloin, kun Jaden päästää keittiöön tai lapsenvahdiksi. Kuvat saavat puhua puolestaan. 

Lissu oli tänään kipeänä, joten meidän sänky oli kotiin tullessani täynnä koulukirjoja ja leluja. Meillä ei yleensä muutenkaan jakseta pedata petiä, jos ei ole vieraita tulossa. 

Miltä teidän kotona näyttää? Onko kaikki aina tiptop vai näkyykö elämän jäljet?


Pihvit broilerin jauhelihasta ja porkkanasta sekä bataattimuussi

Eilen syötiin päivälliseks broilerinjauhelihasta ja porkkanasta tehtyjä pihvejä ja bataattimuussia. Pihvit oli tosi helppo tehdä ja yllätyin miten hyvin ne pysyi kasassa. 

Pihvit broilerin jauhelihasta ja porkkanasta
400g broilerin jauhelihaa
150g porkkanaa
1 kananmuna
suolaa
muskottipähkinää
valkopippuria 
tuoretta basilikaa ja sitruunamelissaa
Raasta porkkana ja sekoita raasteen joukkoon kaikki ainekset. Muotoile massasta pihvejä. Itse suikaloin yrtit saksilla ja tein massasta 10 samankokoista pihviä. 
Paista pannulla 2-3 minuuttia molemmin puolin. Minä vielä vainoharhaisena laitoin pihvit noin kymmeneksi minuutiksi 175 asteiseen uuniin. 

Bataattimuusi

1kg bataattia
1 kasvisliemikuutio
1dl maitoa
suolaa
voita
Kuori ja kuutioi bataatti. Laita kattilaan ja laske kattilaan vettä niin, että bataattikuutiot peittyvät. Heitä sekaan kasvisliemikuutio. Keitä kunnes bataatit ovat pehmenneet. Kaada vesi pois ja ota keitinvettä talteen, jos haluat käyttää vettä maidon sijaan. Muussaa sähkövatkaimella ja sekoita joukkoon maitoa. Mausta suolalla ja voilla (tai juoksevalla margariinilla kuten me). 

-S&J