Hae
Colour Outside the Lines

Joulu keskellä kesää

Yritään nyt ottaa kiinni näitä tapahtumia, kun en oo taas hetkeen postaillu, joten anteeksi tämä hidastelu ja se, että tämäkin postaus olisi pitänyt tulla jo heinäkuussa. Tämä kyllä on ehkä maailman paras päivä tälle postaukselle, koska tänään satoi maahan tämän syksyn ensilumi!
Katjalla oli synttärit, joten vein sen yllätysmatkalle. Se ties että aamulla on lähtö viideltä, mut ei tienny minne mennään tai mitä tehdään. Eka oli tarkotus mennä Helsinkiin, mut kiitos Ellun lörpöttelyn piti keksiä jotain muuta 😀

Virkeenä sit viideltä aamulla lähdettiin matkaan. Katja ei arvannu mitään ennen ku Kajaanissa kerroin sille minne oltiin menossa. 

Kajaanista asti se istukin sit autossa tonttulakki päässä. Shoppailtiin Oulun Stockmannillaki sillee et Katjalla oli se päässä. Vähä jos saatiin pitkiä katseita, mut ei se meidän menoo haitannu.
No me kaikki kolmehan oltiin ihan seitsemännessä taivaassa siellä. Joulu <3
Napapiirin alituksen kohdalla satoi tekolunta ja koko ajanhan siellä soi joulumusiikki. Lissu oli eniten täpinöissään siitä, että siellä soi Justin Bieberin joulubiisi.

Lumikuningattaren luolassa oli ikijää, Sinne oli joulun aikaan kaiverrettu jouluaiheisia jääveistoksia ja ne pysyy siellä koko vuoden. Siis ihan uskomatonta millasia kaikkia taideteoksia JÄÄSTÄ voi saada aikaseks!

Pitihän se pipareitakin käydä koristelemassa. Glögi ja jouluruoka tältä reissulta puuttu, mut kyllä se joulutunnelma oli kyllä niin läsnä siellä ja sydämestähän se lähtee.

Tonttujakin askarreltiin kotiin viemisiks, 

Lopuksi mentiin sit Joulupukin postitoimiston eteen piknikille. Pakkasin meille kotona eväät ja kauheesti kylmäkalleja, että ne eväät myös säilyy 😀 Hyvin oli säilyny ja meistä kävi yks turistipariskunta ottamassa kuvankin, kun tonttulakit päässä eväitä nautittiin.

Ja näkihän se Katja sit viimein sen poronkin! Aika monta itseasiassa matkalla sit lopulta nähtiin. Menomatkalla ei näkyny yhtään, mut tulomatkalla pysähdyttiin, että Katja sai niitä kuvailla. Itse kun on kaikki lapsuuden pääsiäiset niitä katellu niin ei ne kauheesti enää oo kuvauslistan ykkösenä.

Pienissä häissä

Heinäkuulle saatiin kutsu pikkuserkun häihin Tampereelle. Oltiin tosi innoissamme Lissun kanssa molemmat, koska meidän suvussa on aika harvoin häitä eikä mun kavereistakaan oo kukaan paitsi Jenni menny vielä silleen naimisiin, et olis meidät sinne kutsuttu.

Perjantaina lähdettiin ajamaan Tamperetta kohti. Ensin tehtiin pitstop Nilsiässä ja haetttiin ukki kyytiin. Sit ajettiin takas Kuopioon hakemaan porukoilta tavaraa kyytiin ja sen jälkeen Mikkeliin, josta pikkuveli hyppäs kyytiin. Sit siitä vielä eka Toijalaan, koska saatiin väärär ajo-ohjeet ja siitä vielä Pälkäneelle. Ihan hullusti kilometrejä ja liian vähä vessakäyntejä. Varsinki ku ajoin ite koko matkan. Onneks oltiin sentään iskän autolla, joka on automaattivaihteinen.

Pälkäneellä oltiin kummitätin luona yötä ja siellä olikin sit hotellitasoo aamupala. Voi noi mansikat oli oikeesti ehkä parhaita, joita koko kesänä söin.

Häissä oli päällä H&Mltä pari kesää sit ostettu mekko, joka oli ollu porukoilla oottamassa lyhentämistä siitä asti ku sen ostin. Nyt laitoin hullun korkeet korkkarit, joiden kanssa mekko oli ihan siedettävän pitunen vaikka se oliki edelleen liian pitkä. Laukku on mummon vanha ja korut Inarin Hopeasta.

Häät oli Tampereella tosi nätissä kivikirkossa. Joku 160 henkee oli kutsuttu ja kirkko olikin ihan täynnä, kaikki ei tainnu ees mahtua istumaan. Ohjelmat ja juhlapaikan kaikki tekstillä varustetut pullot ja muut oli kaikki samalla fontilla tehty kuin hääkutsu ja siis koko häissä oli ihana prinsessafiilis.

Ja toi Johannan puku! Morsian oli itse ollut aiemmin morsiuspukuliikkeessä töistä ja sieltä tämä pukukin oli hankittu. Se oli niin ihana prinsessaunelma. Kuvassa ei näy, mutta kengät oli kirkkaan pinkit.

Äiti oli varustautunu Jennin ja Joonaksen viime kesäisistä häistä jääneillä saippukuplilla ja Lissu puhaltelikin niitä, kun tuli tylsä hetki.

Lapsille oli kyllä järjestetty myös askartelunurkkaus, jossa oli kaikkee kivaa tarraa ja väritystehtävää.

Illalla lähdettiin sit aika ajoissa pois ja missattiin kimpunheitto, koska oltiin ukille kuskina. Mentiin Lissun kanssa käymään sit läheisellä huoltsikalla jätskillä ja ostin lukemista. Oikeesti menin hakemaan sipsiä, mutta ei ollut laktoositonta tai edes hyla-kermaviiliä nii mun sipsit ja dipit jäi saamatta.

Sunnuntai vietettiin Ideaparkissa. Lissu ja Joonas oli Fun Parkissa ja me Jennin kaa shoppailtiin vauvajuttuja.
Käytiinpä vielä Jennin ja Joonaksen luona Leeviäkin moikkaamassa.

Maanantaina sit kotimatkalla pysähdyttiin Pandan tehtaalla.

Ensi kesän hääkutsuja odotellessa.
-S