
Särkänniemi lasten kanssa
Kaupallinen yhteistyö: Särkänniemi
Särkänniemi lasten kanssa on yksi mun kesän lempipäiviä. Meillä vierähtää yleensä puistossa koko päivä ja tänä kesänäkin vietettiin siellä kiva, hymyjen täyteinen päivä.
Ajattelin kirjata muutaman jutun tähän postaukseen, joista on apua suunnitellessa Särkänniemi-reissua lasten kanssa.

Rannekkeet
Suosittelen ostamaan rannekkeen, joka kattaa ihan kaikki Särkänniemen kohteet vaikka ei itse kävisikään kuin muutamassa laitteessa lasten kanssa.
Me käytiin päivän aikana Näsinneulassa, akvaariossa, Koiramäen eläinpuistossa ja tietysti siellä huvipuistossa. Näiden lisäksi kesällä on auennut myös remontoitu planetaario. Pelkästään näiden kaikkien kohteiden pääsyliput maksaa yhteensä saman verran kuin ranneke. Kun ranneke on ranteessa, saa kaikissa kohteissa kiertää vaikka useaan kertaan ja laitteissakin saa käydä niin paljon kuin päivän aikana ehtii.
Omat juomapullot (ja eväät)
Pakkaa mukaan vesipullot! Meillä ei ollut vesipulloja, joten päädyttiin ostamaan vesipullo, jota sitten täyteltiin päivän mittaan. Mun veljen porukka oli meidän kanssa pitämässä hauskaa ja heillä oli omat pullot, joiden tuominen puistoon olisi ollut järkevintä.
Kaikissa kioskeissa ja ravintoloissa täytetään vesipulloja veloituksetta ja tämän lisäksi kohteissa on erillisiä vesipisteitä.

Varaa aikaa
Varaa hyvin aikaa jonotteluun, siirtymisiin, vessa- ja ruokataukoihin ja siihen, että välillä on pakko istua alas hetkeksi. Me ollaan yleensä puistossa aina noin kahdeksan tuntia eli avauksesta sulkemiseen ihan jo sillä, että aikaa kuluu kumman paljon kaikkeen mahdolliseen.
Jonot ei kesäkuun alussa olleet vielä pahat, päästiin useaan laitteeseen jonottamatta. Heinäkuussa jonoja on luultavasti taas enemmän, mutta elokuu on luultavasti taas hiljaisempi. Kannattaa tutkia kalenteria Särkänniemen verkkosivuilta ja suunnitella vierailu sen mukaan, jos mahdollista.
Nauti oheisohjelmasta
Koiramäessä on joka päivä kiva koko perheen näytelmä. Tämän näytelmän pääsee katsomaan ilman lisäveloitusta. Mun mielestä Koiramäessä parasta on tuo miljöö (ja se on muuten vielä upeampi talvella Koiramäen joulu-tapahtuman aikaan).
25.-27.7.2024 Koiramäessä muuten järkätään K18-kesäillat, joissa on musiikkia ja juomaa. Mun mielestä tää oli aika hauska lisä.

Muista hattu ja aurinkorasva
Särkänniemi sijaitsee Näsijärven rannassa ja useimmiten huvipuistoon mennään aurinkoisena päivänä, joten hattu ja aurinkorasva ovat tarpeellisia juttuja.
Suosittelen ottamaan myös pitkähihaisen, koska iltaa kohden järven rannassa voi olla jo vähän viileämpää.
Saavu paikalle julkisilla
Me mentiin (muka) hyvissä ajoin paikalle ja Särkänniemen parkkipaikat oli jo varattu. Tämän takia meidät ohjattiin ajamaan Plevnan pysäköintihalliin ja tulemaan sieltä paikalle joko julkisilla tai kävellen. Päädyttiin ratkaisuun, että veljeni avovaimo jäi lasten kanssa huvipuistoon ja minä kävin viemässä veljeni kanssa auton Plevnaan. Yksin en ehkä olisi yhtä näppärästi osannut mennä Plevnaan tai kävellä sieltä takaisin puistoon.
Pysäköinti maksaa 15€/päivä ja tämä hinta luvattiin myös Plevnassa (ja näin olikin). Suosittelen kuitenkin tulemaan paikalle jo bussilla tai katujunalla.

Osta peleihin pelilippuja
Jos haluatte pelata huvipuiston pelejä, suosittelen ostamaan lipunmyynnistä pelilippuja. Itse ostin kaksi neljän lipun lippunivaskaa ja maksoin niistä 20€. Nämä jaioin meidän kolmelle lapselle (pienemmät sai kolme lippua ja vanhin kaksi).
Kärsänniemen ankkalampi-pelistä voittaa aina ja se maksoi kaksi lippua. Tämä oli meidän pienimmälle hyvä, koska ei tarvinnut pettyä, kun ei voittanut. Vanhin lapsista voitti ison Hello Kitty-pehmolelun itselleen. Keskimmäinen ei harmillisesti tällä kertaa voittanut mitään, mutta ei aina voi voittaakaan.
kiertele läpi kaupat
Vaikka mitään ei kaupoista ostaisikaan, oli niitä kiva kierrellä. Lapsilla oli jonkin verran omaa rahaa käytettävänä ja jokainen heistä osti jotain itselleen muistoksi.
Itse ostin 4,90€ maksavan kangaskassin, koska lähdin pelkällä pienellä vyölaukulla ja kuvittelin pärjääväni sillä.
Vinkkinä: AINA TARVITSEE ISOMPAA LAUKKUA! Pakkaa kangaskassi käsilaukun sisään ja kaiva sieltä, kun tarve niin vaatii. Tai osta söpö kassi tuolta Särkänniemen uudesta kaupasta.

Sellaisia vinkkejä tuli mieleen tämän vuoden huvipuistoreissun jälkeen. Kerro säkin omat vinkit kommentteihin!
TULETHAN SEURAAMAAN MUA JA MUN MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Mitä me odotetaan Särkänniemi -päivältä?
Mun 20. äitienpäivä
Mulla on tänään mun 20. äitienpäivä. Oon siis saanut olla äiti jo kaksi vuosikymmentä.
Tiedostan olevani todella onnekas, koska saan viettää äitienpäivää. Mun matka äitinä ei kuitenkaan ole aina ollut mitään ruusuilla tanssimista.
Tulin äidiksi yksin 18-vuotiaana
Sain esikoiseni, kun olin vielä 18-vuotias. Täytin samana vuonna 19-vuotiaana, mutta olin 18-vuotias esikoisen syntyessä. Olin eronnut esikoisen biologisesta isästä, kun olin raskaana, koska ensin hän oli halunnut lapsen, mutta tullut toisiin ajatuksiin mun tullessa raskaaksi. Halusin myös suojella lasta narsistilta eikä pidetty häneen enää yhteyttä itse ollenkaan.

Olin totaaliyksinhuoltaja ensimmäiset 9, 5 vuotta
Olin lapseni kanssa yksin. Minulla oli onneksi hyvä tukiverkosto ja asuimmekin vanhempieni kanssa kaksi vuotta ennen kuin muutimme kahdestaan meidän ekaan vuokra-asuntoon.
Olin kuitenkin totaaliyksinhuoltaja eikä lapsella ollu toista huoltajaa ollenkaan. Hän ei tavannut biologista isäänsä ikinä.
Kun aloimme seurustelemaan Janin kanssa, hän otti lapsen heti omakseen ja adoptoikin tämän ennen kuin lapsi oli täysi-ikäinen. Paperilla olin totaaliyksinhuoltaja melkein 18 vuotta, mutta todellisuudessa me molemmat pidimme lapsesta yhdessä huolta. Tästä olenkin todella kiitollinen.
minusta tuli bonusäiti
Janilla oli 2,5-vuotias tytär meidän tavatessa ja hän on nyt jo 12-vuotias. Hän on asunut koko ajan meidän kanssa eli olen arjessa mukana toisena aikuisena.
Oon onnekas, kun saan pitää yllä hyvää suhdetta meidän kaikkiin kolmeen lapseen.
Seuraava raskaus päättyi kohdunulkoiseen raskauteen
Tulin tietämättäni raskaaksi hyvin pian Janin tapaamisen jälkeen. Tämä raskaus päättyi, kun toinen munanjohtimistani repesi ja minut kiidätettiin hätäverillä leikkaukseen. Raskaus oli ollut kohdunulkoinen.
Olimme olleet yhdessä tässä vaiheessa vajaat kolme kuukautta ja päätimme yrittää uutta raskautta, koska raskautumismahdollisuuteni olivat hyvin heikot, kun minulle jäi vain huonosti toimiva munasarja.
kärsin sekundaarisesta lapsettomuudesta
Tämän jälkeen meni reilu vuosi, että raskauduin uudestaan. Olimme jo valmistautuneet henkisesti menemään lapsettomuushoitoihin.
Tämä raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon.
keskenmenon jälkeen tulin uudelleen raskaaksi
Kun tulin raskaaksi ja odotin kuopustamme, olin varma koko raskauden ajan, että kaikki ei mene hyvin. Kuopus syntyi viikolla 37, mutta kaikki meni kuin menikin hyvin.
Kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta
Olin kuopuksen syntymän jälkeen todella väsynyt ja kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Kun aloin verrata oireita esikoisen syntymän jälkeiseen aikaan, tajusin kärsineeni samoista oireista jo silloin.
Nyt minulla oli kuitenkin mies, joka otti koppia sekä vauvan hoidosta että minusta.

menetin kohtuni 35-vuotiaana
Loputkin lapsihaaveet romuttuivat, kun minulla todettiin kohdunkaulan syöpä 35-vuotiaana kaksi vuotta sitten. Jouduin kohdunpoistoon, joten lapsia meille ei enää tule.
Paljon on mahtunut mun matkalle äitinä ja varmasti mahtuu vieläkin paljon. Esikoinen on jo 19-vuotias eikä asu enää kotona (tai edes samassa kaupungissa). Ihan hullua ajatella, että reilun kymmenen vuoden päästä meidän kaikki lapset on jo täysikäisiä.
Ihanaa äitienpäivää ihan jokaiselle❤️
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Miksi hankin lapsen 18-vuotiaana yksin?
Onko iällä väliä? Äidiksi 18-vuotiaana vs äidiksi 30-vuotiaana


2