Kerroin täällä aiemmin, että hain töitä ja työhaastattelusta jäi hyvä fiilis. Työhaastattelussa minulle kerrottiin, että he ilmoittelevat valitulle ja myös muille hakijoille seuraavalla viikolla kuinka hakuprosessissa kävi.

Tämän viikon maanantaina, eli tasan viikko työhaastattelun jälkeen, sain soiton, että hakemaani paikkaan oli valittu joku muu.

Voin sanoa, että juuri silloin ja nyt fiilis ei ole niin hyvä. Tuntuu, etten ikinä pääse minnekään töihin ja usko omiin taitoihin on aika loppu.

Ei ole mitenkään erikoisen motivoivaa, että mihin vain haet niin ikinä ei nappaa.

Millaista työtä haluaisin tehdä?

Aiempaa työkokemusta minulla on kaupan alalta rutkasti, mutta olen jo mielestäni istunut ihan tarpeeksi ruokakaupan kassan takana ja haluaisin jo tehdä jotain muuta. Ehkä olen liian valikoiva työpaikkojen suhteen, koska työtähän kaikki työ on, mutta olen omasta mielestäni jo kasvanut ulos siitä kassamyyjän työstä.

Olen ollut nyt kahtena joulun alusena töissä Designkavereiden Iloisessa Joulukaupassa ja se on ollut työ, josta olen tykännyt ihan valtavasti. Siinäkin olen kaupassa töissä, mutta on ihan eri meininki olla töissä myymälässä, jossa teet ihan kaikkea kuin istua 8 tuntia putkeen kaupan kassan takana.

Rakastin myymälässä sitä, että joka päivä oli erilainen, mutta silti jollain tavalla sielläkin oli ne omat rutiinit. Sain avata ja sulkea myymälän yksin ja meillä oli ihan huikea työporukka. Jokainen sai olla oma itsensä eikä kukaan tuominnut ketään. Ja parasta oli, että myymälässä myytiin suomalaisten merkkien tuotteita, joten niitä oli helppo suositella asiakkaille.

Sellaista työtä tekisin mielelläni lisää. Olen hakenut useampaan eri myymälään myyjäksi, mutta yleensä en edes pääse haastatteluun vaikka minulla on kaupan alalta yli 10 vuoden työkokemus. Välilä tuntuu, että siinä tökkii se, että olen TESin korkeimmalla tasolla eli olen kaupalle aika kallis työntekijä. Yhdessä työhaastattelussa kahden minua huomattavasti vanhemman naishaastattelijan mielestä myymälätyölle ylivoimainen este oli, että minulla on lapsia (eihän se saisi olla, mutta sen huomasi heidän puheistaan selvästi ja myöhemmin huomasin, että sinne oli palkattu joku todella nuori).

Ruokakaupan kassalle hakemisessa tökkii myös työajat. Erikoismyymälät kun menevät yleensä ihan ajoissa kiinni, mutta ruokakaupassa saattaa olla pahimmillaan 24/7 aukioloajat. Haluaisin inhimilliset työajat.

Toisaalta olisi ihanaa vaihtaa kokonaan alaa ja päästä töihin jonnekin markkinointipuolelle. Sinne yritän hakeutua heti, kun valmistun, mutta yleensä niihin paikkoihin on niin kova kilpailu, että voi mennä tovi työllistyä.

Mitä työtä sitten hain?

Hain työtä SPR:n Kontin Kuopion myymälästä. Sinne haettiin työnohjaajaa, joka olisi työskennellyt myymälässä ohjaten työvoimatoimistosta tulevia pitkäaikaistyöttömiä. SPR:n Konttihan työllistää pitkäiaikaistyöttömiä ja sen takia siellä vaihtuu työntekijät aika tiuhaan tahtiin. Vain työnohjaajat ja heidän esimiehensä ovat ne, jotka pysyvät samoina. Tämä kyseinen työsuhde olisi ollut määräaikainen ja kestänyt syyskuulle.

Työhaastattelija soitti minulle maanantaina ja kertoi, että paikkaan oli valitettavasti valittu joku muu. Olin hänen mukaansa ollut hyvin vahva kakkonen, koska minulla oli niin vahva työkokemus, mutta tällä toisella hakijalla oli kokemusta työttömien kanssa työskentelystä ja minulla ei. Hän kehui myös positiivista asennettani ja energiaani.

Siltikin minulle tuli sen puhelun jälkeen suoraan sanottuna aika huono fiilis. Kaikissa työpaikkailmoituksissa painotetaan aina sitä aiemman työkokemuksen tärkeyttä, mutta kuinka koskaan voi saada aiempaa työkokemusta, jos minnekään ei pääse töihin ilman sitä?

Tästä työstä olisin saanut jonkinlaista ohjauskokemusta, jonka olisi voinut laskea esimieskokemukseksi, kun hakee taas seuraavaan paikkaan. Nyt olen kuitenkin taas tyhjän päällä eikä minulla ole tiedossa töitä. Olen kyllä hakenut useampaankin paikkaan, mutta koska ne molemmat olivat aiempaa kokemusta vaativia, en usko pääseväni edes haastatteluun.

Motivaatio työnhaun suhteen on tällä hetkellä aika matalalla ja siksi olenkin nyt päättänyt, että hoidan ensin koulun loppuun ja keskityn blogini ylläpitämiseen. Eihön sitä koskaan tiedä, jos se vaikka kelpaisi jonnekin someammattiin pohjaksi.

Nyt yritän vain nousta itsesäälistä ja uskoa taas omiin taitoihini. Se usko omaan tekemiseen tuntuu olevan aikamoinen valttikortti työhaastattelussa. Sen huomasin viimeksi haastattelusta pois lähtiessäni.

Teetkö sinä sellaista työtä, jota rakastat?

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Kesän rantakelit on nyt korkattu!

Me ollaan siitä onnekkaita, että meidän kotoa on kävelymatkan päässä hyvä uimaranta. Ollaankin edellisinä kesinä käyty rannalla usein sekä päivällä että illalla. Iltaisin rannalla on ihanan rauhallista ja lapset saavat temmeltää vedessä varomatta muita.

Vaikka käyn lasten kanssa paljon rannalla, en itse ui. Olen itse asiassa melkein uimataidoton. Pysyn kyllä räpiköinnilläni pinnalla ja voin uida lyhyitä pätkiä, mutta en koskaan ole esimerkiksi harrastanut matkauintia, koska en osaa oikeata tekniikkaa ja väsyn heti.

Olenkin suunnitellut jo useamman vuoden osallistuvani aikuisten uimakouluun, mutta jotenkin se aina siirtyy. Siellä ei haittaa vaikka olisi kokonaankin uimataidoton vaan sinne voi matalalla kynnyksellä mennä harjoittelemaan uintia.

Toisaalta ehkä pelkään sitä nöyryytystä, etten osaa uida vaikka olen aikuinen ja koulussahan sitä on opeteltu. Vaikka ei asiassa pitäisi olla mitään hävettävää, varsinkaan kun siihen itse hakee apua. Kaikkihan siellä kurssilla ovat samasta syystä, etteivät osaa uida.

Toisaalta taas en vain saa aikaiseksi ilmoittauduttua kurssille ja sitten vielä mentyä sille. Se on varmasti suurin syy sille, etten ole uimakouluun vielä mennyt. Kuten muihinkin liikuntaharrastuksiin, tunnun tarvitsevan kaverin, joka tsemppaisi sinne lähtemään.

Eli hei, jos tunnet minut ja olet lähes tai kokonaan uimataidoton, lähdetäänkö aikuisten uimakouluun?

Vivia rakastaa tuolla järvessä matalalla pulikointia niin paljon, että olen alkanut miettiä hänellekin jotain uimakoulua. Tämän vuoden koronarajoitusten vuoksi emme kuitenkaan nyt kesällä ole osallistumassa uimakouluun eli syksylle on jonkinmoinen veteen tutustuminen hakusessa.

Vivia on kuitenkin vielä sen verran pieni, ettei uimakoululla sinänsä ole kiire ja voi olla, että se siirtyy ensi kesän rantakeleille.

OSAATKO SINÄ UIDA HYVIN 

VAI OLETKO LÄHES UIMATAIDOTON KUTEN MINÄ? 

LUE MYÖS:

EN NAUTI KESÄHELTEISTÄ, MUTTA TYKKÄÄN KESÄSTÄ

ONNEA ON OMA LEIKKIMÖKKI