Kevät tuo mukanaan taas valmistujaiset, ylioppilasjuhlat ja koulujen sekä päiväkotien kevätjuhlat. Valmiita kortteja on kaupat pullollaan, mutta korttimeren keskellä saattaa tulla sormi suuhun, kun alkaa miettiä mikä korteista olisi juuri sopiva sen saajalle.

Me tykkäämme askarrella paljon itse ja hyvin usein annammekin itse tehtyjä kortteja syntymäpäiville tai muihin juhliin mennessämme. Tänä vuonna halusin muistaa äitienpäivänä mummoja jollain vauvan itse tekemällä. Tällainen kortti lähtee myös vastavalmistuneelle kummitädille.

Mitään kovin vaikeaa ei voinut alkaa askartelemaan, koska pienellä taiteilijalla on ikää vain 7kk. Sormivärejä meillä ei ollut enkä niitä jaksanut alkaa itse tekemään, joten turvauduin siihen mitä kaapista löytyy. Ja siellä oli kuin olikin vielä muutama rasia viime kesän marjoja. Tähänhän kävisivät mitkä marjat tahansa, meillä sattui olemaan mustikoita ja puolukoita.

Ensimmäisenä siis otin kartonkiset valkoiset korttipohjat ja teippasin ne maalarinteipillä pöytään kiinni. Vauva ei saanut teippiä revittyä irti ja kortit pysyivät teipillä hyvin kiinni pöydän pinnassa. Teippi myös irtosi kartongista nätisti, kun kortit olivat valmiit.

Annoin pöydälle marjoja ja päästin vauvan sotkemaan. Ja vauvahan sotki. Lähinnä hän metsästi marjoja käsiinsä ja yritti laittaa niitä suuhun, jonka seurauksena kartonkiin tarttui liiskaantuneista marjoista väriä. Marjoista ehkä yksi päätyi suuhun asti, loput koristivat lattiaa (ja muutama saattoi tarttua minun sukkiini siinä sotkemisen lomassa). Vauvalla kuitenkin oli hauskaa ja harjoittelimme samalla sormiruokailua.

Ja minkä lopputuloksen vauva sai marjoilla aikaiseksi! Jokainen vauvan tekemä kortti on varmasti erilainen ja uniikki. Maalarinteipin ansiosta kortteihin jäi kaunis valkoinen reuna ja kortti olisikin helppo laittaa kehyksiin tauluksi. Taidamme kokeilla tätä jossain vaiheessa isommalle kartongille, jolloin saamme abstraktia taidetta kotiimme.

Kortit kuivuivat muutamassa minuutissa eli kovin aikaa vievää hommaa tämä ei ollut. Enemmän taisi mennä aikaa sen sotkun siivoamiseen jälkikäteen. Kortin taakse oli helppo kirjoittaa onnitteluteksti. Oli meillä onnelliset mummit, ja varmasti myös kummitäti tulee olemaan, kun vauvan itse tekemää taidetta vietiin lahjaksi.

Lapset ovat meillä ihan erottamattomia. Minusta on ihanaa, kuinka esikoinen on ottanut vauvan vastaan -heillä on kuitenkin ikäeroa melkein 12 vuotta. Esikoinen halusi meille vauvaa varmaan yhtä kovasti kuin minä itse jo monta vuotta ja onkin täysin hullaantunut vauvasta. Koulusta tultuaan Lissu menee ensimmäisenä moikkaamaan Nipsua.

Tiedän, ettei lapsia pitäisi vertailla, mutta hei, en varmasti ole ensimmäinen äiti, joka siihen sortuu. Tämä postaus vertailee vain esikoisen ja kuopuksen vauva-aikaa ja jättää huomioimatta keskimmäisen siitä syystä, etten ollut mukana keskimmäisen elämässä hänen vauva-aikanaan. En voi siis hänen vauva-aikaansa kommentoida muuta kuin neuvolakortin tietojen mukaisesti.

Esikoisen ja kuopuksen vauva-aika on ollut täysin erilaista jo siitä syystä, että Lissun syntymän ja vauva-ajan hoidin yksin, kun Nipsulla on läsnä molemmat vanhemmat. Välillä lapsia koskevissa päätöksissä saattaa unohtua, että nyt minulla on se puoliso, jota konsultoida, mutta onneksi olemme lasten kasvatuksessa samoilla linjoilla J:n kanssa.

Vauva-ajasta erilaista tekee myös se, että Lissu (ja minä siinä sivussa) kärsi koliikista. Sitä kamalaa, joka öistä, sydäntäraastavaa itkua kesti kunnes vauva täytti neljä kuukautta. Niiltä ekoilta kuukausilta onkin hyvin vähän muistikuvia. Kaikki muistot on sellaisen usvan peitossa. Plus toinen tärykalvo on tainnut vaurioitua pysyvästi, kun se edelleen särisee kovien äänien aikana.

Olinkin täysin varautunut, että tälläkin vauvalla on koliikki ja pelkäsin kuollakseni niitä pitkiä öitä, joiden aikana vauva vain huutaa. Onneksi Nipsu kuitenkin välttyi koliikilta. Vauvojen nukkuminen on ollut muutenkin täysin erilaista. Nipsu nukkui ensimmäiset puoli vuotta yöt pääosin hyvin, Lissu taas huuti vatsakipujaan. Puolen vuoden jälkeen Lissu alkoi nukkua kokonaisia öitä ja onkin siitä asti niitä nukkunut, kun Nipsu taas päätti puolen vuoden kohdalla nukkumisen olevan aivan tylsää ja huutamisen paljon kivempaa. Nykyään meillä siis nukutaankin pätkissä ja huudetaan niiden pätkien välissä enemmän tai vähemmän. Ei ihan oikea kehityssuunta ole tämän vauvan uniajoilla.

Kasvua en kommentoi sen suuremmin, koska lapsilla on vain puolet geeneistä samoja. Kumpikin on kasvanut omaa tahtiaan. Lissulla seurattiin painonkehitystä, koska paino ei noussut haluttua tahtia. Nipsulla taas seuraillaan pituuskasvua, koska hän kasvaa alhaisella käyrällä.

Lissun neuvolakortista sekä vauvakirjasta käy ilmi myös asioita, jotka olin jo täysin unohtanut. Olemme jo muutaman viikon huvittuneina seuranneet, miten Nipsu on ensin harjoitellut konttausasentoa ja sen jälkeen lähtenyt liikkeelle, mutta aivan väärään suuntaan. Vauva konttaa taaksepäin aivan kuin pakki olisi päällä koko ajan. Lissun vauvakirjasta huomasin, että hän oli samanikäisenä liikkunut aivan samalla lailla. Muutama kuukausi myöhemmin Lissu oli jo kontannut eteenpäin eli eiköhän tuo Nipsukin sen tekniikan jossain vaiheessa tajua.

Lissulle otin äidinmaidonkorvikkeen käyttöön jo sairaalassa ja jatkoin kotona sen syöttämistä imetyksen ohella. Nipsu sai korviketta sairaalassa lisämaitona, mutta pääosin joi rintamaitoa. Kotona korvike otettiin käyttöön kolmen kuukauden ikäisenä. Olisin halunnut täysimettää kiinteiden aloittamiseen asti, mutta ei se onnistunut kummankaan kohdalla.

Molemmat ovat saaneet ensimmäiset kiinteät ruokansa neljän kuukauden ikäisinä. Nipsu sormiruokailee sekä syö soseita, Lissun aikaan ei käytetty termiä sormiruokailu eli soseilla mentiin. Molemmat syövät hyvällä ruokahalulla ja kumpikaan ei kauheasti välitä perunasta. Lissu ei perunasta koskaan vauvana tykännyt eikä keitetyt perunat taida vieläkään olla mikään lemppari.

Molemmat ovat aina olleet aurinkoisia vauvoja, joiden suurimmat itkut ja kitinät ovat ajoittuneet yöaikaan. Se vauvoissa oli tosi erilaista, että Lissun lempipaikka nukkua oli jonkun rintakehän ja vatsan päällä, oli nukuttajana sitten äiti, ukki tai eno. Nipsu taas ei ole ikinä suostunut siinä nukkumaan vaan vänkää itsensä siitä väkisin ylös. Teki tätä jäntevänä vauvana jo heti synnytyksen jälkeen, kun J yritti vauvaa nukuttaa rintakehänsä päällä itse selällään ollessaan.

Nukkuminen vaunuissa on myös aivan erilaista. Nipsu ei halua nukkua vaunuissa tai oikeastaan olla niissä selällään ollenkaan. Vaihdettiinkin jo ratasosaan muutama viikko sitten, koska vauvalla meni totaalisesti hermot joka kerta, kun ulkoilimme. Nyt rattaista on kiva katsella ja joskus niihin saatetaan vahingossa istuma-asennossa nukahtaakin. Silloin ne on helppo vaihtaa makuuasentoon. Lissun muistan nukkuneen parhaiten juurikin vaunuissa ja meillä oli koppa käytössä pitkän aikaa.

Tässä nyt muutama eroavaisuus, jonka vielä muistan. Esikoisen vauva-ajasta alkaa olla jo niin pitkä aika, että aikalailla on kaikki unohtunut jo. Onneksi olen silloin kirjannut vauvakirjaan orjallisesti kaiken. Nyt ihan hävettää miten huonosti olen vauvakirjaa täyttänyt.